Muutoksia
Lähes koko henkilökohtainen elämäni on mennyt uusiksi viimeisen kahden viikon aikana. En vaivaa teitä tarkemmilla yksityiskohdilla, muutokset eivät vaikuta lihastehtailuprojektiini. Sen verran totean kuitenkin kiitollisena, että kaikki läheiseni ovat hengissä ja hyvissä voimissa, mitään peruuttamatonta ei siis ole tapahtunut.
Blogin kirjoittaminen on tuntunut täysin ylivoimaiselta, tunne on ollut kuin ammoin koulunpenkillä, kun kemian koepaperiin tuijottaessani näin pelkkää valkoista. Nyt olen saanut jonkinlaisen otteen tilanteesta ja blogi varmasti tästä pitäen antaa jälleen voimaa energian syömisen sijaan. Korvaukseksi (itselleni) kirjoitan parin viikon ajan joka päivä jotakin. Kirjoittaminen on kuitenkin asia, jota ajattelen ensimmäisenä aamulla ja viimeisenä illalla - normaalitilanteessa.
Pääsiäinen oli ihanan rentouttava, ehkä siitä syystä sainkin voimani takaisin ja ajatukseni järjestykseen. Reippaat kävelyt teiniaikojen rakkaissa maisemissa saivat asiat näyttäytymään erilaisessa valossa - kaikenlaisesta on selvitty ennenkin ja selvitään jatkossakin.
Viimeiseen mittaukseen on 76 päivää.
Nettikaruselli
Haluatko ilmoituksesi tälle paikalle? Klikkaa mediamyyntiin!
Takapuolen nostoaikeita -blogi on jatkokertomus tiedon, voiman ja hyvän olon etsimisestä.
Blogit
Uusimmat
- (07:30) Frisbeen kera liikkuu kuin huomaamattaan
- (07:30) Shopping kaatui järjestely-vaikeuksiin
- (07:30) Ikäihmisten hyvinvoinnista tutkimus
- (07:30) Luiskan leidit saunakabinettiin
- (07:30) Törkeää ilkivaltaa Hyvinkäällä
- (06:00) Harvinainen koirarotu sai pentuja - katso kuvat!
- Lämpö houkutti matonpesuun
- Hyvinkään tragedian sankarit saivat hengenpelastusmitalit 2
Asuntomessut 2013 Hyvinkäällä
Uusimmat blogit ja kolumnit
Auto-Ilves | Ilmoitus
Kestotilaajan klubiedut
Aamupostin kestotilaajana saat tuntuvia etuja paikallisiltä palveluntarjoajilta. Klikkaa ja katso tämän kuukauden edut.


Kestotilaajana saat hyvin edullisen mahdollisuuden ilmoittaa lauantaisin ilmestyvällä Jokamiehen markkinat -palstalla. Ja vaikka et olisi kestotilaaja ilmoittaminen on edullista.
Tässä voit tehdä itse ja jättää ilmoituksen myös minkä tahansa päivän Keski-Uusimaan luokiteltuihin ilmoituksiin. KIikkaa palveluun.
Päivän kysymys
Liity Aamupostin nettikumppaniksi
Olette aktiivinen paikallinen yhdistys tai seura ja haluatte toimintanne ja tapahtumanne laajan yleisön tietoon. Teiltä löytyy innokkaita kirjoittajia ja valokuvaajia. Haluatte nostaa esille kotipaikkanne tärkeitä asioita, ilmiöitä ja ihmisiä. Tutustu kumppanitoimintaan tästä.









