Hallituksen pelkokerroin ja vähän oppositionkin

Edesmennyt valtiopäivämies Johannes Virolainen totesi aina hankalien päätösten alla virkamiehille:

– Mie päätän ja sie teet perustelut.

Se oli silloin, kun vaaleilla valitut ottivat vastuun. Silloin ei ollutkaan vielä television pelkokerroin -ohjelmia.

– Hetemäen ääni, mutta Kataiset kädet, parahti Kepun kansanedustuja Mika Lintilä, kun hallituksen tilaama valtiontalouden kestävyysvajeen täyttämistä varten perustettu alivaltiosihteeri Hetemäen työryhmä julkisti yksimielisen raporttinsa. Merkillepantavaa oli, että verotyöryhmä oli yksimielinen ja Kepun kannan lausui Lintilä eikä puheenjohtaja Mari Kiviniemi.

– Pelin politiikkaa ja kaksilla kärryillä ajelua, toteaisi Vironperän Jussi huuliaan muikistelevasti lipoen ja silmiään siristellen.

Näinhän Kepu on toiminut aina. Edellisessä porvarihallituksessa pääministeri Ahoa myöten kaikki Kepun ministerit pötkivät pakoon tilaamiaan leikkauslistoja ja veronkorotusesityksiä, huutaen:

– Ne on vain Sailaksen listoja!

Sailaksen listat toteutettiin Ahon hallituksen yksimielisillä päätöksillä. Hetemäen työryhmän esityksille käy samoin, mikäli nykyinen hallitus saa huhtikuussa äänestäjiltä jatkovaltakirjan.

Hallitus- ja punavihreiden oppositiopuolueiden gallupkäyrien itsepintainen alaspäin sojottaminen on lisännyt pelkokerrointa. Suoranainen poliittinen pakokauhu on vallannut nämä etujoukot. Syystäkin, sillä kansatalouden kannalta turmiollinen politiikka on tullut tiensä päähän. Samoin viherhumpan askelmerkit ovat täysin solmussa.

Äänestäjiä ei voi enää sumuttaa Brysselin kortilla tai ilmastonmuutoksella. Kansa ymmärtää, että viime kädessä päätökset tehdään ihan kotikutoisesti. Turha on silloin vastuita yrittää sälyttää muiden harteille. On aika tunnustaa tosiasiat.

Valtiosihteeri Sailasta kannattaisi tämänkin päivän päättäjien kuunnella herkällä korvalla. Kestävyysvajeen täyttämiseksi hän on esittänyt järkevän valtiontalouden leikkauslistan.

Meillä ei kerta kaikkiaan ole varaa kaiken maailman höpötyksiin. Politiikka on valintojen tekemistä. Tuhlaammeko veroeurot ministereiden Lehtomäen ja Pekkarisen tavoin, 300–500 miljoonaa euroa vuosittain kehitys- ja kehittyvien maiden ilmastorahastoihin, sekä 500–1 000 miljoonaa euroa kahtenatoista seuraavana vuona kantojen polttamiseen, vai turvaammeko peruskansalaisten hyvinvointipalvelut.

Kiitos lukijoille kuluneesta vuodesta ja hyvää uutta vuotta.

Matti Putkonen

Kirjoittaja on eläkkeellä oleva ex-viestintäpäällikkö.