Kreikkalaisilta keskaria

Kommentoi 51

– Kansainvälisen valuuttarahaston johtamalle kapitalistiselle ultraliberalistiselle talouspolitiikalle laitetaan Euroopan laajuisesti nyt sulku, julistivat vappuna yhteen ääneen Sdp:n Jutta Urpilainen ja Vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki.

Voi tätä kaksinaismoraalia.

Puheidensa jälkeen Jutta ja Paavo hyppäävät ministeri-Audin upottavalle takapenkille ja hengityksen tasaannuttua avaavat kansion, jonka päällä lukee Vastuullista politiikkaa.

Kansio pitää sisällään valuuttarahaston (IMF) ohjeet tuettavien euromaiden talouden tervehdyttämisestä. Kärkivaatimukset ovat:

Sosiaali- ja työttömyysturva on puolitettava, voimassa olevista työehtosopimuksista piittaamatta palkkoja on leikattava vähintään 30 prosenttia ja nuorten työntekijöiden palkka on puolitettava.

Paavo hehkuttaa Jutalle:

– Nyt komissio ja IMF ovat löytäneet todelliset sekä oikeudenmukaiset lääkkeet. Euro on pelastettu!

Ministeri-Audin hurahtaessa Nokian norsunluutornin ohi ei kumpikaan ehdi havainnoida 12. kerroksen kulmahuoneesta säteilevää itsetyytyväisen kajoa. Siellä ex-pääministeri Esko Aho painaa rintaansa vasten IMF:n ohjeistusta sekä Kepun työreformijulistusta.

Huoneen täyttää hiljainen mumina:

– Sama teksti… Vihdoinkin ajatukseni saavat maailmanlaajuisen kannatuksen. Minusta tulee varmaan vähintään YK:n pääsihteeri.

Kreikkalaiset ja ranskalaiset sen sijaan näyttävät keskisormea Urpilaisen ja Arhinmäen vappupuheille. Kansalaiset Kreikassa ja Ranskassa päättivät vaaliuurnilla lopettaa ultraliberaalisen, kapitalistisen talouspolitiikan.

Kummankin maan vaalitulokset osoittavat, että kansalaiset ovat kyllästyneet ja vihoissaan komission ja IMF:n holhouksesta. He haluavat ottaa ohjat omiin käsiinsä.

Ei kansa ole tyhmää. Se tietää, että omin voimin suoritettu talouden tasapainottaminen on vaikeata ja raskasta. Mutta kansalaisille on tärkeää saada päättää itsenäisesti, mistä ja milloin leikataan sekä mihin panostetaan.

51 kommenttia Kommentoi

Kommentit

19.5.2012 08:28

Loikkari Putkonen jatkaa persujen puskista huutelun toimintatapaa. Sen sijaan, että nostaisi esiin rakentavia, toteuttamiskelpoisia ajatuksia isänmaan kehittämiseksi, hän jatkaa tyhjänpäiväistä populistista räksytystä, jota tästäkin jutusta on n. 90 %. Tästäkään jutusta ei löydy mitään vastuullisuutta, rakentavia ajatuksia, konkreettisia toimenpide-ehdotuksia, josta persut eduskunnan kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi äänestänyt saisi elämäänsä apua. Mikä on persujen ideologia, ei ole selvinnyt minulle.

Se 10 %, josta nousee ajatuksia, on viimeisessä kappaleessa. Matti kirjoittaa: Ei kansa ole tyhmää ja tarkoittaa jutussaan kreikkalaisia. Voidaan sanoa, että kansa ei ehkä ole tyhmä mutta älyttömän vastuuton ja viisas varsinkin keinottelussa. Kansa on viime vuosikymmenet saanut valita vaaleissa itselleen johtajat, kansa antanut järjettömälle tuhlaukselle mandaatit ja on yhdessä johtajiensa kanssa vastuussa nykytilanteesta. Kansa on käyttänyt kaikki porsaanreiät veron kierrossa ja kaikissa muissa eteen tulleissa lypsymahdollisuuksissa. Kansa ei suuressa viisaudessaan ole nostanut ääntään esim. kuolleille maksettujen eläkemaksujen järjettömyydestä vaan sukulaiset tai vast. ovat pistäneet rahat plakkariinsa. Vastaavia hulluuksia kansa on kaikessa ’viisaudessaan’ käyttänyt hyväkseen eikä ole noussut barrikadeille vaatimaan toimimista oikein ja rehellisesti. Kansalla on ollut kaikki avaimet pitää taloutensa kunnossa, mutta on kaikessa *viisaudessaan* tehnyt toisin. Viimekädessä kansa on vastuussa nykytilanteesta.

Matin tekopyhää hurskastelua: *Se (kansa) tietää, että omin voimin suoritettu talouden tasapainottaminen on vaikeata ja raskasta. Mutta kansalaisille on tärkeää saada päättää itsenäisesti, mistä ja milloin leikataan sekä mihin panostetaan.*
Jos kansa on tämän tiennyt, miksi ei ole ryhtynyt ajoissa toimiin? Kreikkalaisilla on ollut kaikki valta päättää asioistaan, mutta katastrofiin on päädytty. Kansa on voinut *itsenäisesti päättää* kaikesta tapahtuneesta hulluudesta. Tähänkö kansaan voi luottaa? Tämäkö kansa kaipaa Suomen persuilta päähän taputtelua.

PS. Kreikan tämänkertainen konkurssi ei ole suinkaan ensimmäinen. Kun tutustuu Kreikan taloushistoriaan, voi kaikin perustein todeta että konkurssiin ajautuminen on maan tapa. Ota velkaa ulkomailta, jätä maksamatta. Millainen on kansa sellaiset on johtajat. On turha julistaa kreikkalaisia kohtaan kovin suurta sääliä ja sympatiaa . Niin makaa kuin petaa.

Eurooppa on nyt tehnyt riittävästi Kreikan pelastamiseksi. Nyt riittää. Kreikkalaiset saavat näyttää, että kansa on viisas ja vastuullinen ja kykenee hoitamaan asiansa.

19.5.2012 19:53

"Eurooppa on nyt tehnyt riittävästi Kreikan pelastamiseksi."

1. Eurovaltiot ja IMF ovat epäsuorasti tukeneet Kreikalle lainoja myöntäneitä rahalaitoksia: Kreikka on saanut lainarahaa eurovaltioilta ja IMF:ltä, ja näillä rahoilla Kreikka on maksanut roskalainoja rahalaitoksille. - Ilmeisesti EKP:kin on osallistunut tähän, mutta siitä ei ole helppo saada tietoa.
* Kevättalvella 2012 rahalaitosten jäljelle jääneitä Kreikan -lainoja leikattiin 53.5 %.
- Kevään 2010 ja kevättalven 2012 välillä osa (n. kolmannes) rahalaitosten Kreikan lainoista muuttui eurovaltioitten ja IMF:n Kreikan -lainoiksi.
- Samana ajanjaksona uhkarohkeat sijoittajat ostivat osan rahalaitosten Kreikan -lainoista alle nimellishintaan.
- Olisi mielenkiintoista saada tietää, mitkä rahalaitokset ja kuinka paljon hyötyivät tästä pelastusoperaatiosta.

2. Eurovaltiot ja IMF ovat rahoittaneet Kreikan valtion budjettialijäämää.
Kreikan valtion budjettialijäämä prosentteina bkt:stä (Wikipedia/Greek government-debt crisis/Causes/(taulukko)):
2009: -15.6
2010: -10.3
2011: -9.1
2012: -7.0 (ennuste)

3. Kreikan maan talous on ollut kuralla.
* Kreikan bkt:n muutosprosentti (Wikipedia/Greek government-debt crisis/Causes/(taulukko)):
2007: + 3.0
2008: - 0.2
2009: - 3.3
2010: - 3.5
2011: - 6.9
2012: - 4.4 (helmikuun 2012 ennuste)

19.5.2012 10:35

Vai niin! Vai kansan vika eikä päättäjien. Annakun arvaan että olet varmaankin Suomen tilanteesta samaa mieltä? Ja melko tekopyhää kirjoitella arvostelevasti "huutelusta" ja jatkaa sitten itse samalla linjalla.

19.5.2012 10:45

Aika hyvin ovat nuo kreikkalaiset hoitaneet tuon iltalypsyn EU;n suuntaan. Niin päättäjät
kuin kansakin. Molemmat syyllisiä. Kun valhe jatkuu ja jatkuu, se alkaa elää totuutena. Tyh-
miä sinänsä ne, jotka antavat, ei pyytäjä. Turha marmattaa mistään rahaliiton romahtami-
sesta tässä yhteydessä. Jos ei alunperin olisi mitään annettu, ei tappioita olisi päässyt syntymään. Ensimmäisen almun antaja syyllinen EU;ssa. Ja Suomessa.

19.5.2012 11:12

Kuka on demokratiassa päättäjä? Minun ymmärrykseni mukaan kansa. *Kyllä kansa tietää* sanoi ........

19.5.2012 13:01

Aika hyvin ovat nuo kreikkalaiset hoitaneet tuon iltalypsyn. aivan samaa mieltä ne rahat mitkä on nytten sinne syydetty niin tulee mieleen että minkähän arvoinen mahtaa tuo koko pläntti olla

19.5.2012 14:39

Marmoripatsaita, palatseja, pylväikköjä aivan mielettömän paljon. Myyköön ne vaikka
Suomeen jollekin äkkirikastuneelle. Puhumattakaan kultavarannoista. Kenenkähän hallinnassa? Laivanvarustajat ökyrikkaita, missä ne varat? Aikoinaan laivat oli edullista liput-
taa Kreikan lipun alle. Koko pläntti saattaa olla arvokkaampi kuin velat?

19.5.2012 17:39

Kultavaranto on mielenkiintoinen reaalisointikohde.
Euromaiden kultavarantoja hallinnoi EKP ja kunkin Euro-maan myyntimäärä on rajoitettu. Jos kultaa myydään paljon, niin sen arvo putoaa. Siksi nähtävästi myyntimäärää on rajoitettu.
Kun Euromaa luopuu Eurojäsenyydestä, se kaiketi saa kullan käyttöönsä ja voi myydä sen miten haluaa. Onko EKP:llä oikeus ottaa haltuunsa ko. maan Euro-velan osuus kullasta, kun maa eroaa Eurosta. Olisi mielenkiintoista tietää asianlaita tässä kulta-asiassa. Monilla velkamailla on suuret kultavarat

19.5.2012 17:53

Joo, ja mistä saaneetkaan? Esim. Portugali vei laivoilla inkojen, azteekkien mayojen ym.
alkuperäiskansojen kulta-aarteet kotimaahansa ja sulatti ne harkoiksi. Siellä ne. Espanjalaiset
tekivät samoin. Sieltä peräisin. Tähän ei Suomi pystynyt. Vaan nyt maksaa selvää rahaa euroina
kuhunkin maahan. Vaan mehän voitamme tässä sopimuksessa. Niskalenkki!

19.5.2012 18:18

Se miten kultavarannot on saatu ei kiinnosta.
Enemmän kiinnostaa se , miten niitä voi käyttää velanmaksuun.

20.5.2012 16:51

Voi herranjestas tommosta rassukkaa, ymmärtääköhän mistään OIKEESTI mitään? vastuutonta huutelua ja oman arvon nostamista. Kyllä sitä vasemmisto on parhaansa yrittänyt tämän maailman vähävaraisten kanssa, mutta kun aina löytyy niitä "junan paskahuusin siivoojia" jotka äänestää kokkareita,niin minkäs voit kaikelle verotukselle ja uusliberalismille. Senkun vaan siunataan pankkien sijoitukset ja autetaan niitä Kreikkaankin sijoittaneita- ei toki kreikkalaisia. Asiat ois toisin, jos valta olis muilla kun suuryhtiöillä. Voi Matti,Matti.....Kun sun ajatuksetkin loikkais....

20.5.2012 19:41

"kun aina löytyy niitä "junan paskahuusin siivoojia" jotka äänestää kokkareita,niin minkäs voit kaikelle verotukselle ja uusliberalismille. "

Asiat korjaantuvat ihan varmasti kunhan PerSut saavat vallan:-)))))))))

20.5.2012 21:04

Mitä Suomen vasemmistopuolueet tekivätkään kevään 2011 vaalien jälkeen:
SDP ja Vasemmistoliitto menivät hallitukseen Kokoomuksen apupuolueiksi.
Nykyinen hallitus on Kataisen johdolla jaellut tukirahoja: Kreikka (budjettialijäämien katteeksi ja Kreikan lainojen ostamiseksi rahalaitoksilta), Euroopan vakausrahasto.

20.5.2012 18:19

Kreikkalaisten pitää itse auttaa itseään sinä aikana kun muut hoitaa velkojen uudelleenjärjestelyn. Ei ikuisesti pidä luottaa siihen, että muut hoitaa itsenäisen valtion elättämisen.

20.5.2012 20:52

Huvittavaa "helpon syyllisen" tuomitsemista. Kysykääpä itseltänne, kuinka monta euroa on Kreikan valtion kassaan tai kreikkalaisille tässä EKP:n tukiprosessissa mennyt.

no, ei yhtäkään. Niillä on ostettu eurooppalaisten pankkien ja rahoituslaitosten lainapapereita, kyse on siis pankki- ja rahoitusjärjestelmän tukemistesta. Jälleen kerran.

20.5.2012 23:11

Pudkonen, elä kehtoo. Et sinä oikeesti ole nuin tyhmä kuin kirjoitat. Et kai sinä persuna todella iloitse sosialistin valinnasta Ranskan resitentiksi.

21.5.2012 10:01

Kovasti meteliä Kreikkan takia mistä tiedettiin heti että eivät selviä.Mutta odottakaa kun Espanja ja Italia tule syliin ,niin sitten on Suomalainen enemmän kuin matala.Suomi tulee velkantumaan kymmeniä miljaardeja tästä euro leikkistä ja Stubb,Katainen,Urpilainen tulevat oikeasti kalpeiksi pelosta ja Arhinmäki joutuu suostumaan kaikkin leikkauksiin eikä puolet riitä vaan jostain luovutaan kokonaan mikä on suurin osa.Asiat eivät enään ole Suomen käsissä koska nimet ovat papereissa ja thrilleri jatkuu.

13.2.2013 08:57

Totta. Tavallinen matkailijakin on Kreikassa nähnyt viime vuosina kansan kurjistumisen. Ei todellakaan käy kateeksi kreikkalaisia, joiden poliitikotsyöksivät maan siihen kurimukseen jossa se nykyisin on.
Niin kreikkalaiset kuin me muutkin EU-kansalaiset maksamme tällä hetkellä nk. "riskilainojen" eriä takaisin saksalaisille ja ranskalaisille PANKEILLE. Raha vaan koukkaa Kreikan kautta. Ahneuksissaan nämä pankit antoivat suuria lainoja korkealla korolla maksukyvyttömälle maalle nimeten ne "riskilainoiksi".
Riskit vaan kaadettiin veronmaksajien niskaan, siinä se.

27.5.2012 13:35

Hallituksen propagandakoneisto näyttää olevan viritetty täyteen valmiuteen, edessä olevien ikävien päätösten vuoksi. Hallituksen kovaan ääneen julistamat vakuudet lainojen ehtoina tullenevat jäämään vain arvottomiksi papereiksi. Suuri kansan kusetus täytyy peittää sumuverholla, jota media nyt toteuttaa täydellä voimalla.

Kovin on hiljaista ollut J.Käteisen fantastisessa bisnesleirissä niskalenkkeineen. Onko seuraava siirto siis takinkääntö persujen ehdoton ei linjalle - sille "vastuuttomalle"?

30.6.2012 21:06

Hei kyllä pistää vihaksi, kun katsoo mitenkä Suomea viedään perikatoon ja kansalle uskotellaan ainoa pelastuksen olevan sen,että Suomi ottaa osansa rahoittaakseen muiden maiden pankkeja ja pelureiden tekemiä tappioita. Jos minulla olisi valta, sanoisin ei senttiäkään enään euroopan rahoittamiseen, niinkauan kuin meillä omat leipäjonot pitenee ja itsemurhat lisääntyy. Jos tähän ei saada muutosta ja jos kansa ei ymmärrä mitkä puolueet ovat Suomea kurjistamassa on Suomen tie kreikan, ne jotka euroja eurooppaan sylttää ei joudu miettimään ostaako lääkkeitä vai leipää. Kyllä pistää miettimään,kun isänikin taisteli Suomen itsenäisyyden puolesta ja nyt Suomea myydään palapalalta ja kaikesta säästetään vaan ei euroopan tuesta. Missä on tavallisen työntekijän ja kansalaisten puolustajat, mieti mikä puolue on vallassa ja sitä kautta vastuussa, nyt on korvauksia kohta maksussa enemmän kuin sotakorvauksia aikoinaan ja syy ei ole suomalaisten vaan politiikkojen jotka suojelevat pelureita kansaa kurjistaen,terv.Pertti Villo
pss anteeksi kirjoitus virheet

1.7.2012 09:51

Kun on parivaljakko Katainen & Urpilainen antanut maksusitoomuksen sardiinivaltioille,niin hehän käyttävät sitä hyväkseen.

Kansalle valehdellaan minkä ehditään.
Maan sinisilmäistä hallitusta viedään kun pässiä narussa.
Kaikki mitä heille kerrotaan ja valehdellaan he uskovat.

Ei yksin riitä nämä sardiini & muiden valtioiden velkojen maksut ja takuut.
Suomihan on myös maksajana muiden valtioiden jäsenmaksuissa.

Suomi on sitoutunut maksamaan osan .Englannin.Saksan.Ruotsin.Hollannin.Itävallan vuotiusista EU jäsenmaksuista,kun he neuvottelivat itselleen helpotuksia.
Näistä asioista on vaiettu julkisesti.

Varmaankin 30 miljerdia on jo lahjoitettu ja lisää vielä annetaan,siinä uskossa,että saataisiin joskus vielä jotakin takaisin.mutta senttiäkään ei takaisin tule.

Islanti.
Latvia.
Irlanti.
Portugali
Kreikka
Espanja

Seuraavana jonossa.
Kypros
Italia
Unkari.
????????????.Mitä vielä jonon päätä ei näy.

Tämähän on valtionvarojen kavallusta & ryöstöä.

Ensin oltiin Ruotsin hovin vallan alaisina ja maksettiin veroja ja maksuja sinne.
Sitten sama homma oltiin Venäjän vallan alaisena.Taas maksettiin mikä tsaarille kuului.

Sitten sotakorvaukset,vaikka sotaa ei suomi aloittanut.

Nut ollaan EU,n vallan alla ja maksetaan.Nämä maksut eivät sitten lopu.

1.7.2012 10:12

Niin kauan kuin Eu ja Euro on uskonto Suomessa niin järkeviä sopimuksia ei tehdä.Toista se on muitten maitten kanssa jotka neuvottelevat aina pienimmistä maksuista.

1.7.2012 14:39

Suomen politikot eivät kehtaa myöntää tekemiään virheitä.
Näitä virheitä tehdään jatkuvasti lisää.

Nyt ovat työntämässä miljardi tolkulla rahaa näiden tyhmyyksien korjaamiseen,ainaskin itse uskovat niin,että näin asiat saadaan korjattua.

Kyllähän ne uskovat,kun heille niin valehdellaan.

Sama tosin koskee muitakin euromaita ja niiden päättäjiä.

13.2.2013 11:43

Lumikki ja Älykääpiö eivät tajua tekevänsä virhettä, koska heillä siintää palkkiovirka EU:n sokkeloissa.Molemmat ovat kiistäneet suoran kansanäänestyksen mahdollisuuden, tukenaan Niinistö. Pelkäävät, että kansa on vihdoin tajunnut kusetuksen ja äänestää "väärin", semmosia demokratian puolustajia.
tuolla on ainkin mahdollisuus yrittää vaikuttaa,
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/11
kansanäänestys, samalla kertaa voi kannattaa monia muitakin hyviä aloitteita.

13.2.2013 11:50

Onkohan Suomessa yhtään noista rasitteista vapaata poliittista toimijaa. Meloni-Timo kävi Rysälässä rahastamassa EU:n ja Suomen poliittista järjestelmää häikäilemättömästi omaksi edukseen. Malli oli kopioitu 1:1 Väykky-Patelta. En pikamietinnällä keksinyt yhtään "pulmusta", ellei sellaiseksi kelpaa tämän lehden kolumnistinakin huseeraava politiikasta mitään ymmärtämätön jeesustelija - se hyvä puoli hänessä kuitenkin on, että hän on poliittisista puutteistaan huolimatta nätti:-)))

13.2.2013 12:00

Kello tikittää Eurostoliitolle. Järjestö hajoaa omaan mahtipontisuuteensa.

EU-eliitti on moneen otteeseen tuonut esille harmistumisensa siitä, että kansalliset parlamentit sotkeutuvat Brysselissä jo valmiiksi kaikkien maiden puolesta päätettyihin asioihin. Tuolla asenteella en usko, että EU-virkamiehet pääsevät nauttimaan 18.340 euron + kulukorvaukset ja vain nimellisesti verotettua standardipalkkaansa ihan koko loppuikäänsä:)

13.2.2013 12:26

Melko varmasti:-))) EU kaatuu, joskus. Kunpa joku kertoisi meille tietämättömille, ja kristallipallottomille, etukäteen... edes vuosikymmenen:-))) Neuvostoliiton romahtamisenkin tiesivät kaikki... vuonna 1991:-))) ...paitsi Paav Väyrynen, hänelle NL on ja pysyy, yhä vaan.

13.2.2013 12:49

"Kreikkalaiset ja Ranskalaiset sensijaan näyttävät keskisormea..." Itse juttuun en ota kantaa, mutta jo otsikko on provo. Ei Kreikkalainen tai Ranskalainen taviskansalainen heiluttele keskaria Suomen suuntaan. Kansa tekee vain näennäisesti päätöksiä niin siellä, kuin täälläkin. Turha vihanlietsominen on ... niin... ihan turhaa!

13.2.2013 13:19

On henkistä keskisormen näyttämistä, jos yhdessä sovittuja pelisääntöjä ei ole tarkoituskaan noudattaa silloin, kun se on oman edun vastaista. Pohjoisen ja eteläisen EU:n välissä kulkee syvä moraaliraja. Suomalaiset ovat aivan liian kiltinluottavaisia pärjätäkseen EU:n jokaisesta suupalasta nahistelevassa shakaalilaumassa.

13.2.2013 13:33

H2O (nimimerkki) ja Myy (nimimerkki): teillä on se ajatuksellinen virhe, että ns. kadunmies näyttäisi saksalaisille ja/tai suomalaisille keskaria. Jos näyttäisivät niin näyttäisivät sitä Saksalle ja Suomelle... tuskin niillekään.

14.2.2013 12:37

Ittelläs on ajatusvirhe. JaH2O, mikä on "henkinen keskisormi?".

Jos asioista puhuttaisi asioina, eikä hämärinä heittoina tai vertauskuvina, tulisi ne paremmin ihmisille selväksi. Kuka teki päätöksen? Miten se vaikutti? Kuka lupasi ja mitä? Toteutuiko lupaus vai unohdettiinko kokonaan? Mikä on pikkuruisen Suomen asema isompien valtioiden pelissä? Ja faktaa toisen perään, ei mitään keskisormia.

13.2.2013 13:41

Saksalainen IFO-tutkimuskeskus: Suomen, Kyproksen, Portugalin ja Espanjan talousnäkymät nähdään muita euromaita heikommiksi vuoden alkupuoliskolla. Nyt niitä velkarahoja tarvittaisiin kipeästi kotona.

13.2.2013 13:52

Kas kun muut kv-ennustelijat eivät ole moista huomanneet. Lähdeviitteinä OECD, IMF, Standard & Poor's (S&P), Moody's ja Fitch Ratings.

13.2.2013 14:40

Kansallinen tietolähteemme ministeri Valko Hammas totesi Suomen olevan rikkaan maan, jonka tulisi ylpeänä nettomaksaa Eurooppaan se, mitä sieltä pyydetään. Tosin samanaikaisesti puoluetoveriministeri Freemountain totesi teollisuuden yritysverotuksesta/investointitui sta ja palkkaratkaisusta puhuttaessa, että olemme todella syvässä taloudellisessa kriisissä, jollaista ei voitu vielä hallitusneuvotteluiden aikana edes ennustaa. Elämme kahdessa rinnakkaistodellisuudessa?

13.2.2013 15:27

Ei ole ihme, että Suomi on kallis maa. Veroja ja maksuja korotetaan, jotta saadaan rahaa holtittomille maille ja pankeille, oma maa unohtaen. On kuin olisi lastentarha johtamassa maatamme EU'n tikkukarkit mielessä so edustamalla näkyminen maksoi mitä maksoi..

13.2.2013 15:31

Ihan täyttä roskaa... taas kerran. Palkansaajien ostovoima on ollut ns. plussalla vuosikaudet. Suomennettuna se tarkoittaa, että tulot ja etuudet ovat nousseet enemmän kuin hinnat. Piste.

13.2.2013 16:45

Täydennän itseäni:-)))

"Palkansaajien reaalinen ostovoima heikkenee tänä vuonna ensimmäistä kertaa pariin vuosikymmeneen.

Tulo- ja kustannuskehityksen selvitystoimikunta on julkaissut palkanmuodostuksen seurantaraportin, jossa selvitetään ansioiden, hintojen ja ostovoiman sekä kilpailukyvyn kehitystä ja kehitysnäkymiä.

Raportin mukaan palkansaajien yhteenlaskettu reaalinen ostovoima supistuu tänä vuonna prosentilla. Edellisen kerran näin on käynyt 1990-luvulla. "

http://www.vm.fi/vm/fi/03_tiedotteet_ja_puheet/01_tiedotteet/20130213Tuloja/name.jsp

13.2.2013 20:46

Eiköhän palkansaajien ostovoima ole kasvanut lähes koko sodanjälkeisen ajan 90-luvun suurta lamaa lukuunottamatta riippumatta siitä ollaanko oltu EEC:n/EY:n/EU:n jäsen tai ei.

EU:n aikana ovat Suomessa tuloerot kasvaneet. Asuntojen reaalihinnat ovat nousseet käytännössä katkeamatta koko EU-jäsenyysaikamme ajan samoin kuin vuokrat eli asuinkustannukset ovat ampuneet pilviin.

Nyt pitää lähteä viemään koiraa ulos, joten jatketaan listaa myöhemmin.

14.2.2013 12:11

Ja jatkoa:

- EU:n aikana olemme luopuneet omasta päätäntävallastamme monen asian suhteen
- EU:n aikana on maahamme lanseerattu käytäntö "keskeneräisistä asioista ei puhuta julkisuudessa" (pääministeri Uuniperuna) ja sille jatkoksi toteamus "mutta hyvänen aika, mehän olemme jo sitoutuneet tähän, olisi pitänyt reagoida silloin kun asioita valmisteltiin"
- tärkeä pointti oli tuo Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen johtajan huomio siitä, että EU:n meille maksama euro ei ole yhtä arvokas kuin meidän Brysseliin maksamamme eurot, koska monesti EU:n tukieurot kohdentuvat erittäin tuottamattomasti (ns. pyöriäistarkkailijailmiö)
- Bryssel on varsinainen direktiivitehdas, joka oman byrokratiansa lisäksi on lisännyt byrokratiaa jäsenmaissaan. Sen lisäksi, että jäsenmaat joutuvat kopioimaan lainsäädäntöönsä mitä ihmeellisimpiä direktiivejä, menee yhä suurempi osa omien byrokraattiemme ajasta erilaisten (turhien) EU-tasoisten kyselyiden ja selvitysten tekoon komissiolle ja muille EU-elimille.

jatkoa seuraa:)

14.2.2013 12:20

"- EU:n aikana on maahamme lanseerattu käytäntö "keskeneräisistä asioista ei puhuta julkisuudessa" "

No jo on kamala toi EU. Ennen v. -95 kaikki päätökset, yksityisellä ja julkisella sektorilla, valmisteltiin laajassa kansalaiskeskustelussa. Oi niitä ihania aikoja.

14.2.2013 12:20

- Bryssel on lobbareiden paratiisi ja mikään uusi tietohan ei ollut nyt julkisuuteen noussut kohu siitä, että mepit ovat kopioineet direktiivitekstejä suoraan liike-elämän lobbareiden muistioista
- komissio ja Euroopan keskuspankki ovat politiikallaan tekemässä parasta aikaa melkomoista tulonsiirtoa pankkisäästäjiltä ja palkansaajilta sijoittajille ja liike-elämälle (yksittäisenä esimerkkinä voi mainita Suomesta, että EKP:n negatiivisen reaalikorkopolitiikan ansiosta ovat lukemattomat käytännössä korottomilla lainoilla pelanneet asuntosijoittajat maksattaneet sijoituksensa vuokralaisillaan ja monet 2000-luvulla 100% lainarahalla ostetut asunnot ovat maksaneet itse itsensä ja ovat nyt keskuspankin tukipolitiikan ansiosta sijoittajan velatonta omaisuutta.

jatkuu:)

14.2.2013 12:23

"- komissio ja Euroopan keskuspankki ovat politiikallaan tekemässä parasta aikaa melkomoista tulonsiirtoa pankkisäästäjiltä ja palkansaajilta sijoittajille ja liike-elämälle "

Merkittävä muutos entisiin aikoihin. Suomen vakaata markkaahan ei koskaan manipuloitu, saati devalvoitu.

14.2.2013 13:46

Merkittävin ero 90-lukuun on nyt se, että silloin yhteiskunnan tuki meni sentään suomalaisille pankeille, mitä kautta ainakin osa tuesta palautui kotimaiseen kiertoon. Nyt suomalaisten sekä euroalueen rahastihimmelien että myös piilotetummin Suomen Pankin/EKP:N kautta maksama tuki saksalaisille, ranskalaisille ja kriisimaiden pankeille jää sille tielleen.

90-luvun laman hoito meni monelta osin persiilleen ja siinä uhrattiin tunteettomasti yksilöitä samalla kun pelastettiin instituutioita. Se tosiasia ei kuitenkaan ole antanut valtaeliitillemme pienintäkään oikeutta tähän omaisuuden uusjakoon, mikä parhaillaan on taas käynnissä.

14.2.2013 13:52

En ole eri mieltä, pikemminkin päin vastoin:-))) Edellisen laman pahin moka oli se, että tuettujen pankkien osakkeita ei otettu valtiolle "pantiksi". Norjassa niin viisaasti tehtiin.

13.2.2013 15:50

Kysymys EU:sta ilmenee päivittäin monissa arkipäivän asioissa. Nyt puhutaan
laajasti erään ulkomaisen firman toimista merkitä "naudanliha" tuotteen sisällöstä kertovaan selosteeseen silloinkin, kun tuotteessa on käytetty hevosta.
Jopa Ruotsissa on arveltu "hävinneen" kymmeniätuhansia hevosia "jonnekin".
Toinen esimerkki on että kun parin vuoden kuluttua astuu voimaan kielto
elohopean käytöstä katuvalaisimissa, jätetään Suomessa kadut ilman valoja
osittain. Eli ruoka on EU:ssa erilaista mitä lukee pakkauksessa, direktiivit
pimentää katuja, mutta pankkituki kreikkoihin senkun jatkuu ja kukoistaa samalla kun telakkateollisuus ajetaan alas ja kaikkia veroja aiotaan korottaa
kasvaneen nettorahoitusosuuden takia EU:lle? Hallituksen linja!

13.2.2013 16:04

"direktiivit pimentää katuja, mutta pankkituki kreikkoihin senkun jatkuu ja kukoistaa samalla kun telakkateollisuus ajetaan alas ja kaikkia veroja aiotaan korottaa"

Ihan täyttä roskaa... taas kerran. Kadut valaistaan kuten ennenkin, ei lampuilla tosin. Telakkateollisuutta ajaa alas - jos ajaa - konkurssikypsä korelainen huijarifirma... eikä edes kaikkia verojakaan koroteta. Ei mene persupotaska kaupaksi, mutta jatka toki valitsemallasi tiellä. Neuvostoliittoakaan ei enää ole... eikä kommunisteilla kovin hyvin mene:-)))

13.2.2013 16:59

Millas ne kadut valaistaan, jossei lampuilla.EUvosliittotouskovaisen järjen valolla?
tarkkailja alkaa hernostua, ehkä tajunnut kuinka luuseri tuo asiakirjaväärentäjä katainen on.
ehdit vielä vastata,ennekuin suojatyöpaikkasi ovet pannaan kiinni.

13.2.2013 16:10

Mitähän se Atria ja HK käyttää siihen Naudan paitijauhelihaan, kun vähimmillään 10% itse tavaraa. Hepoparat !(

"kyllä kuluttaja tietää ettei siinä mitää paistia ole", Atrian johtajan sanomaa.

Kyllä tätä valvottavaa riittää omasta takaakin, ei tartte Kreikkaan asti tökkiä.

14.2.2013 12:43

Päätäntävaltaa on pakko jakaa muiden EU-maiden kanssa, jos haluamme yhteisiä markkinoita.
Erilaiset määräykset eri maissa on tuonnin ja viennin esteitä. Siksi ne on saatava yhtäläisiksi.
EU on etupäässä talousliitto ja nämä direktiivit koskevat juuri siksi lähinnä kaupan sääntöjä.
EU:n ulkopuolelta tulevien tuotteiden on oltava EU:n direktiivien mukaisia eli niitä on noudatettava kauppaa tehdessä.
EU:n jäsenmaksusta ja -jäsenyydestä voisimme osittain vapautua tekemällä erillissopiomuksen EU:n kanssa direktiivien noudattamisesta.
Ei sekään ole ilmaista. Esimerkiksi Norja maksaa EU.lle n. 350 milj.€ vuodessa tästä erillissopimuksesta.
Samalla siinä pääsee takarivin Taavin asemaan. Meidän 650 milj.€ oikeuttaa osallistumisen yhteisiin päätöksiin ja samalla EU (Bryssel) valmistelee direktiivejä ja vastaavia jäsenmaille.
Eihän se voi ilmaista olla.
Markka halutaan takaisin. Tällä hetkellä velkamme on Euroissa ja onnistuneen valuuttamuutoksen edellytys on markan kurssin pysyminen Euroissa vakiona.
Devalvaatio ajaisi myös velkaiset ahdinkoon, toisin kuin aikoinaan markka-aikana. Silloin vain palkansaajat hävisivät ja pääomapiirit voittivat. Lisä'ksi pitäisi olla tuotteita, joita voitaisiin myydä halvemmalla kuin Euroaikaan.
Tällä hetkellä metsä- ja telakkateollisuuden ylikapasiteetin purku ei pelkällä hinnanalennuksella häviä.
Olemme rakennemuutoksessa oli meillä sitten Euro taikka markka. Nykyistä Eurokriisiä ratkotaan kaupan liberalisoinnilla ja pankkien velkojen sosialisoinnilla. Pidetään tästä tai ei, niin parempaakaan ei ole keksitty.
Siis luovutamme taloudellista päätäntävaltaa enemmän EU:lle. Jos kaikki ottaisivat oman valuutan käyttöön, niin jonkin tai joidenkin suurien maiden valuutta tulisi yleiseen käyttöön.
Pienet valuutat eivät tästä hyötyisi, koska oma valuutta ei olisi vientivaluuttana.
Toistaiseksi pidän EU:ta ja Euroa Suomelle parhaimpana ratkaisuna.

14.2.2013 12:49

"Jos kaikki ottaisivat oman valuutan käyttöön, niin jonkin tai joidenkin suurien maiden valuutta tulisi yleiseen käyttöön."

Niinpä!!! Ne jotka tietävät - ja muistavat omakohtaisesti - entisen Neuvostoliiton aikoja muistavat mikä oli ruplan arvo... ja mikä taalan, jopa markan. Se raha kelpasi jolla oli arvoa.

14.2.2013 14:43

Vaihteeksi Ruotsissa kerrottiin että Jyväskylässä toimiva teurastamo on tutkinnassa
epäiltynä teurasjätteiden ja rehujen käyttämisestä "väärässä" suhteessa. Suomessa
asiaa ei ole kommentoitu. Eilinen eduskuntakeskustelu Suomen nettomaksuista EU:lle
sai suorastaan tragikoomisia piirteitä. Hallituksen korkeat edustajat pitivät kysymystä
"naurettavana" ja "hollannissa on tutkittu että maksettu 1.000 euroa EU:lle antaa 20.000
euron hyödyn". Näin siis ministerit. Kansa voi siis riemuita kaikista EU-maksuista ja
pankkituista; on korkeampi nettotuotto kun veli-tokmannin kivitalo-ostos keskeltä
Bulevardia. Hiukan huolettaa erään tutun maanviljelijän touhut: myi kaupungille parilla
miljoonalla eurolla maata kun myyntiä panttaamalla olisi voinut kotiuttaa EU-tuet ja
monenkertaisen arvonnousun parin vuoden kuluttua. Mutta taitaa aika loppua kesken
kuten tässä maailmanhistorian suurimmassa - ja onnistuneimmassa - rauhan- ja talousprojektissa nimeltä EU näyttää käyvän. Niin kuin muissakin tuhatvuotisen valtakunnan-luomisissa on käynyt. Onneksi on meillä hallituksessa sellainen euroviisutrio puikoissa, jotta "voitto" on varma. "Märi as".

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.