Eniten vituttaa kaikki
Minua ottaa sitten niin keleesti päähän nämä kaiken maailman persut, vihervassarit, punikit, kapitalistikokkareet, kepulikepulaiset, demarit, dementikot, suomen durhin puolue, solisalirattit, kokkarit, cockarit, koksut, sekoomus, hajoomus, kepulit, kekkarit, viherpiipertäjät ja perssuomalaiset. Puhumattakaan vasureista, eli vähemmistöliitosta, Ruotsin Kielen Puolustajista, kaikenmaailman raamattudemokraattisista hihhuleista tai kommareista. Eniten siis vituttavat kaikki. Unohdinko jonkun, jos unohdin niin sanokaa terveisiä, että se ärsyttää minua suunnattomasti.
Sekosinko, no en – ajattelin kysyä palkkiota eräästä iltapäivälehdestä.
Kilahdin kyllä täysin, kun netissä kiersi Mikko Kuustosen saama ehdotus erään valtakunnallisen lehden politiikan toimitukselta. Kuvan kirjelmässä kyseisen painomustehukan politiikan toimituksen esimies yrittää tilata Mikko Kuustoselta haukkumakirjettä Niinistöstä ja Kokoomuksesta. Haavistoa ja Vihreitä olikin kirjeen mukaan jo toinen hyväkäs sitten haukkunut olan takaa, saanut siitä vielä rahaakin. Kuustonen on sen verran fiksu, ettei tähän lähde. On, omien sanojensa mukaan, oppinut elämänsä varrella muutakin kuin tumputtamaan niin ettei peitto heilu.
On se jo perkele, sanon minä. Samaan aikaan kun muualla mietitään että miten saataisiin Suomessa pintaan noussut negatiivinen ilmapiiri poliitikan ympäriltä tasaantumaan ja ns. vihan ilmapiiristä päästäisiin eroon, niin toiset yrittävät sotkea asioita maksamalla siitä oikein palkkiota. Toisaalta kansalle on tarjottava sitä, mitä kansa haluaa. Haluaako kansa vihan lietsontaa – tuskin?!
Voi kuinka se vihaa, verta ja lihaa
Viha kytkeytyy hyvin moninaisiin asioihin meissä. Vihassa kuitenkin tulee muistaa, että jos jokin minua toisessa ihmisessä vaivaa tai ärsyttää, se on myös itseni ongelma. Vihasta saa voimaa, ja että vihastuminen tai kiukuttelu puhdistaa ilmaa ja jopa parantaa oloa. Itsekin kiukuttelen joskus mielenvirikkeeksi. Minä väitän kuitenkin että loppupelissä näiltä kaikenmaailman vihapaakareilta korkeintaan pettää pumppu.
Eduskuntavaalien aikaan, kun kiertelin erilaisilla toreilla ja turuilla, niin yhden kerran törmäsin yleisön negatiiviseen ilmapiiriin Lahden torilla. Politiikkojen osalta en koskaan, päinvastoin sain runsaasti hyviä tuttuja kaikista puolueista. Voin nyt tässä tunnustaa, että viherpiirertäjänä jaoin persujen mainoksia pitkin Riihimäkeä samalla kun jaoin omiani. Voi kauhiata. He tekivät samoin minun mainoksieni kanssa ympäri Hämettä. Perussuomalaisten kannattajat jakoivat tuhansia mainoksiani ilman vastapalvelustakin. Vasemmiston kavereilta sain myös monenlaista jeesiä, kuten myös hyvää tsemppiä ja vinkkejä hämeenlinnalaisilta Kokoomuksen edustajilta. Janakkalan ja Lahden suunnalta sain yhteistyötä jopa vihreiltäkin.
Silloin kun luottaa omaan sanomaansa ja antaa kansan päättää, niin voi tehdä näin.
Kävi syvin tai matalin, niin kaveria kampittamalla ei pitkälle pötki. Eduskuntavaaleista ja kilpailijapuolueen edustajista jäi oikein hyvä maku. Ihastuin Riihimäen vassarin, Aino-Kaisan, positiivisuuteen ja monen muun eri puoleen edustajan aitoon tsemppiin ja kannustukseen. Sitä tunsi kentällä itsensä tervetulleeksi karkeloihin. Siinä keltanokkaisen politiikon alkutaipaleen karkeus tasaantui ja ymmärrys kokonaisuudesta avautui. Kiitos tästä!
Ihmisten tulisi ymmärtää se, että vaikka puheissa ja kirjoituksissa politiikot kritisoivat toisiensa mielipiteitä tai puoleiden toimintaa, niin ei se tarkoita millään muotoa minkäänlaista vihanpitoa henkilötasolla. Asiat riitelevät, eivät ihmiset. Okei, kaunis ajatus ja näin se pitäisi olla, mutta muistettava että tunnekuohuissa ja joskus kaikki voivat syyllistyä pieniin ylilyönteihin.
Ihmiset jotka pystyvät tekemään yhteistyötä tuntevat olonsa erittäin hyväksi, lämpimäksi ja vahvaksi.
Tätä yhteistyötä ja lämpöä toivon kaikille osapuolille – ja muistakaa äänestää sitä parempaa ehdokasta. Kumpi se sitten lieneekään.
Kiitos ja anteeksi.
-romppu-
Nettikaruselli
Haluatko ilmoituksesi tälle paikalle? Klikkaa mediamyyntiin!

Romppu Romppanen - Riihimäkeläinen riivinrauta, joka uskaltaa sanoa miten asiat ovat, joskus keksii myös, miten niitten tulisi olla.
Riihimäkeläinen since 1989, asustelee Hirsimäessä vaimon ja kahden lapsen kanssa. Töissä käy Helsingissä ja liiketoiminnan kehitysjohtajan hommissa yrittää leipänsä tienata. Elämäntehtävänä perässähiihdon vastustaminen!
Tämän blogin kirjoitukset
- Kansalaisopistojen merkitys sinulle ja minulle, meille 3
- Järvi ei soutamalla kulu - pettämätön totuus 2
- Ken metsään menevi se puut vaan näkevi
- Anttilaa kynnelle 6
- Eniten vituttaa kaikki
- Joko olet lopettanut vaimosi hakkaamisen ja muita hauskuuksia.
- Kätesi ristiin laita ettei perkele niskojasi taita 3
Blogit
Uusimmat
- (07:40) Lämpö houkutti matonpesuun
- (07:30) Ambulanssirallista katosi kuntarajojen pyhyys
- (07:30) Hyvinkään tragedian sankarit saivat hengenpelastusmitalit
- (07:30) Tahko vähän väkinäisesti täyspottiin
- (07:30) Reetta Hyvinkäältä viisuhuuman keskellä
- Leffa-arvio: Omintakeinen ja raju Spring Breakers
- Krista varasti shown: Totta kai me voimme peitota Lordin!
- Keväät uudet ylioppilaat
Asuntomessut 2013 Hyvinkäällä
Uusimmat blogit ja kolumnit
Auto-Ilves | Ilmoitus
Kestotilaajan klubiedut
Aamupostin kestotilaajana saat tuntuvia etuja paikallisiltä palveluntarjoajilta. Klikkaa ja katso tämän kuukauden edut.


Kestotilaajana saat hyvin edullisen mahdollisuuden ilmoittaa lauantaisin ilmestyvällä Jokamiehen markkinat -palstalla. Ja vaikka et olisi kestotilaaja ilmoittaminen on edullista.
Tässä voit tehdä itse ja jättää ilmoituksen myös minkä tahansa päivän Keski-Uusimaan luokiteltuihin ilmoituksiin. KIikkaa palveluun.
Päivän kysymys
Liity Aamupostin nettikumppaniksi
Olette aktiivinen paikallinen yhdistys tai seura ja haluatte toimintanne ja tapahtumanne laajan yleisön tietoon. Teiltä löytyy innokkaita kirjoittajia ja valokuvaajia. Haluatte nostaa esille kotipaikkanne tärkeitä asioita, ilmiöitä ja ihmisiä. Tutustu kumppanitoimintaan tästä.










