Ken metsään menevi se puut vaan näkevi
Pienten lasten isänä kannan jatkuvasti huolta lasteni liikenneturvallisuudesta, erityisesti yleinen välinpitämättömyys ja humalassa-ajon arkipäiväistyminen ovat huolenaiheista päällimmäisinä. Arkipäiväistymisellä tarkoitan, että asiaan ei monasti kiinnitetä sen suurempaa huomiota ellei rattijuopumukseen liity merkittävän ikäviä tapahtumia kuten nyt hetki sitten Lapinlahden tapauksessa.
Asenteiden pehmentymisen lisäksi olen myös huolissani rakentavan keskustelun puutteesta.
Rattijuoppo-ongelma on meidän kaikkien ongelma. Vahingon sattuessa uhrin kaapu laskee kaikkien osapuolien päälle, väärintoimittuna ja yksinjätettynä rattijuoposta tulee myös uhri joka kokee auttamisyritykset negaatioina.
Tyyppirattijuoppoa ei ole. Ongelma on tasa-arvoinen, joka ei riipu sosiaalisesta asemasta tai sukupuolesta. Syitä rattijuoppouteen on monia, ja taustalla on usein hyvin vaikeasti selvitettäviä ongelmavyyhtejä. Oli syy mikä tahansa se ei anna rattijuoppoudelle oikeustusta.
Usein syyt ongelmiin löytyvät hyvin syvältä, alkoholi on vain pakoreitti arjesta, ja näin ollen vain jäävuoden huippuna viestittämässä ihmisen sisältä myllertävistä ongelmista. Ongelmainen ihminen ilman taitoa selvittää ongelmiaan, alkoholi ja välinpitämätön asenne liitettynä itsekontrollin puutteeseen ovat tuhoisa kombinaatio liikenteessä. Toki monet rattijuopoista ovat myös sairaita, eli alkoholisteja.
Ongelma on rattijuoppoudessa luonnollisesti penkin ja ratin välissä. Ihminen tarvitsee apua, rohkaisua myöntää ongelmansa ja mennä hakemaan hoitoa. Ihmisille pitäisi luoda tehokkaampia työkaluja selvittää ongelmiaan ennen kuin he tukehtuvat näiden alle ja alkavat oirehtia. Valitettavasti näitä työkaluja minulla ei ole tässä antaa.
Ongelmaan ei löydetä ratkaisua kielloista, eikä syyttämällä kauppaa ja ravintoloita. Olisi aika keskittyä oireen sijaan taustalla oleviin ongelmiin. Ei asiaa paranna hirtehistalkoot, eikä rangaistusten kovennukset. Mikään näistä ei ole saanut aikaiseksi sen suurempia positiivisiä tuloksia ongelmaihmisten piirissä.
Yksinkertaisesti rattijuoppoutta ei tule hyväksyä. Asenne ratkaisee, tästä vastuu on meillä kaikilla, pitäisi vaan osata nähdä metsä puilta (ajoissa).
Marko "Romppu" Romppanen
Nettikaruselli
Haluatko ilmoituksesi tälle paikalle? Klikkaa mediamyyntiin!

Romppu Romppanen - Riihimäkeläinen riivinrauta, joka uskaltaa sanoa miten asiat ovat, joskus keksii myös, miten niitten tulisi olla.
Riihimäkeläinen since 1989, asustelee Hirsimäessä vaimon ja kahden lapsen kanssa. Töissä käy Helsingissä ja liiketoiminnan kehitysjohtajan hommissa yrittää leipänsä tienata. Elämäntehtävänä perässähiihdon vastustaminen!
Tämän blogin kirjoitukset
- Kansalaisopistojen merkitys sinulle ja minulle, meille 3
- Järvi ei soutamalla kulu - pettämätön totuus 2
- Ken metsään menevi se puut vaan näkevi
- Anttilaa kynnelle 6
- Eniten vituttaa kaikki
- Joko olet lopettanut vaimosi hakkaamisen ja muita hauskuuksia.
- Kätesi ristiin laita ettei perkele niskojasi taita 3
Blogit
Uusimmat
- Paikallisosasto kuuli viimeisenä Höökin perussuomalaisuudesta 3
- Kahdeksikosta ainakin kuusi valmiina selvitykseen
- Villatehtaasta kamppailu-urheilukeskus
- Hyvinkään ampumisista kulunut vuosi
- Larry Neilin haaveissa soi Lynyrd Skynyrd
- Leffa-arvio: Hurmaavan kaunis Salainen valtakunta
- Ehdokas 1: Nosturintie 2 1
- Peltomaisema muuttui mullan käsittelyn vuoksi 1
Asuntomessut 2013 Hyvinkäällä
Uusimmat blogit ja kolumnit
Auto-Ilves | Ilmoitus
Kestotilaajan klubiedut
Aamupostin kestotilaajana saat tuntuvia etuja paikallisiltä palveluntarjoajilta. Klikkaa ja katso tämän kuukauden edut.


Kestotilaajana saat hyvin edullisen mahdollisuuden ilmoittaa lauantaisin ilmestyvällä Jokamiehen markkinat -palstalla. Ja vaikka et olisi kestotilaaja ilmoittaminen on edullista.
Tässä voit tehdä itse ja jättää ilmoituksen myös minkä tahansa päivän Keski-Uusimaan luokiteltuihin ilmoituksiin. KIikkaa palveluun.
Päivän kysymys
Liity Aamupostin nettikumppaniksi
Olette aktiivinen paikallinen yhdistys tai seura ja haluatte toimintanne ja tapahtumanne laajan yleisön tietoon. Teiltä löytyy innokkaita kirjoittajia ja valokuvaajia. Haluatte nostaa esille kotipaikkanne tärkeitä asioita, ilmiöitä ja ihmisiä. Tutustu kumppanitoimintaan tästä.









