Mediahärdelli laimeaa

Ennen jääkiekon MM-kilpailuja suomalaisessa urheilumediassa pohdittiin paljon, kestävätkö pelaajat kotikisojen mediarummutuksen.

Henkilökohtaisesti voin todeta, että huoli on ollut turha.

Toimittajia ei pelaajien ympärillä paljon pörrää.

Tähän on kaksi syytä. Ensinnäkin areenaan on myönnetty rajallinen määrä akkreditointeja kotimaisille tiedotusvälineille.

Toinen tekijä painaa vaakakupissa huomattavasti enemmän: jääkiekon MM-kilpailut on sittenkin pienehkö tapahtuma – Suomessa toki valtavan suuri, mutta kotimaassamme kaikki on sittenkin melko pientä.

Jääkiekkoliitto tiedotti hyvissä ajoin, että tiistain päiväharjoitusten jälkeen areenassa ovat haastateltavissa Jarkko Immosen ja Petri Kontiolan johtamat kentälliset.

Ahaa, Mikael Granlund astelee median eteen!

Jäältä pelaajat kulkevat luistimet jalassa pitkin aidattua käytävää, jonka reunoille toimittajat voivat asettua pyytämään haastatteluja.

Lehdistölle varatulla haastattelupaikalla oli 5–10 toimittajaa odottamassa kymmentä pelaajaa ja valmentaja Jukka Jalosta, eivätkä kaikki toimittajat edes olleet kovin kiinnostuneita saamaan haastatteluja.

Esimerkiksi Antti Pihlström sai kävellä vapaasti ohi, koska hänelle ”ei riittänyt haastattelijaa”.

Joku murjaisikin, että Münchenissä, jossa pelataan jalkapallon Mestareiden liigan loppuottelu, lienee hieman toisenlainen kuhina.

Ehkä pelkästään jääkiekkoon erikoistuneet journalistit hankkivat tietonsa MM-kilpailujen aikana omien kanaviensa kautta.

Eivät kuulemma. Näin tuumasi Veikkaajan Vesa Rantanen.

Jääkiekkoliitto on kieltänyt haastattelemasta pelaajia hotellissa, eivätkä nämä tapaa toimittajia kuin ”valvotuissa olosuhteissa”. Tarkka suunnitelma takaa työrauhan tähdille, mitä Rantanen kiitteli.

Samalla rajattu määrä akkreditoituja toimittajia takaa työrauhan toimittajille itselleen, mikä on pelkästään hyvä asia. En haluaisi työskennellä ilmapiirissä, jossa sopulit (Mauno Koiviston keksimä osuva nimitys) tuuppivat toisiaan.

Luonnossa sopulit vaeltavat laumoissa, mutta puolustavat ärhäkästi reviiriään, minkä olen vuotuisilla Lapin-vaelluksillani kokenut.

Toisaalta Suomessa on vain kourallinen toimittajia, jotka ylipäänsä seuraavat intensiivisesti MM-kilpailuja. Sopulilaumaa heistä ei saa tekemälläkään.

Oikea mediahärdelli on jossain kaukana – ja hyvä niin.