Jääkiekkoliitto valehtelee
Suomen Jääkiekkoliitto taisi mennä lauantaina paniikkiin ja valitsi taktiikakseen siilipuolustuksen, kun ruotsalaiset kisajärjestäjät olivat ilmoittaneet alentaneensa MM-lippujen hintoja jopa 70 prosenttia.
Meillä liitto lähetti kello 19.39 tiedotteen, jossa painotettiin, että ensimmäisen päivän aikana kolmea ottelua seurasi Helsingissä yli 27 000 ihmistä. Kuulostaa kivalta, mutta ei muuta muuksi totuutta: Suomen pelien olisi pitänyt olla aika päiviä sitten loppuunmyytyjä, ja muihin peleihin pitäisi myydä lippuja 30–40 eurolla, jotta katsomot täyttyisivät joka pelissä.
Kiekkohullussa Suomessa tämä olisi jopa mahdollista ja lähettäisi meiltä vahvan viestin ulkomaille: suomalaiset rakastavat jääkiekkoa. Nyt muissa kuin isäntämaan peleissä katsomot paistavat yhtä tyhjinä kuin muualla pidettävissä jääkiekon MM-kilpailuissa.
Tiedotteessaan liitto kirjoittaa seuraavaa:
Suomessa avauspeli pelattiin täydelle katsomolle ja myös Kanadan, USA:n ja Slovakian peleissä katsomot ovat jo nyt loppuunmyytyjä ja kisaorganisaatio yrittää vapauttaa lippuja kansainvälisistä kiintiöistä. Pääsylippuja on jäljellä vielä Suomen peleihin Ranskaa, Sveitsiä ja Kazakstania vastaan. Suomessa Ruotsin kaltainen hintojen laskeminen ei ole tarkoituksenmukaista.
Rehellisesti sanottuna Jääkiekkoliitto valehtelee. Valko-Venäjä-peliä ei pelattu täydelle katsomolle. Tarkistin itse peliin lähtiessäni, että netin kautta pystyi ostamaan Suomen avauspeliin 1,5 tuntia ennen koitosta lippuja eri katsomoihin.
Ja itse areenassa satoja paikkoja loisti sinisinä eli tyhjinä.
Enkä sitten tiedä, onko Jääkiekkoliitto onnistunut vapauttamaan paikkoja Slovakia-peliin nopeasti.
Kello on nyt 22.00 lauantai-iltana, ja Lippupisteen nettisivuilta saa ostettua kaksi vierekkäistä lippua sunnuntain Slovakia-peliin.
Hinta?
392 euroa.
Perheen kuukauden ruokalaskun verran rahaa. Tai saa summalla vaikka kahden hengen menoo–paluu-lennot Keski-Eurooppaan Finnairilla, ei millään halpayhtiöllä.
Kirjoittaisin mielelläni urheilullisista asioista, mutta niitä ei tee mieli ajatella, kun kisat järjestävä Jääkiekkoliitto valehtelee päin naamaa tiedotteessaan.
Lauri Nurmi
Nettikaruselli
Haluatko ilmoituksesi tälle paikalle? Klikkaa mediamyyntiin!

Urheilutoimittajat Lauri Nurmi (oik.) ja Marko Enberg seuraavat Leijonien otteluita jääkiekon MM-kotikisoissa paikan päällä areenassa. He kirjoittavat Kotikisat-blogia, jossa käsitellään jokaista Suomen ottelua tuoreeltaan välittömästi pelin jälkeen.
Blogit
Uusimmat
- (09:13) Aivan timanttinen liitto!
- (08:42) Riihimäelle viritteillä lääke- tai teknokemian logistiikkakeskus
- (07:30) SCH otti ensikiinnityksensä pyttyyn
- (06:00) Näin loihdit trendikkään juhlatarjoilun edullisesti ja helposti
- Kuukauden koeajo: Uutta Aurista ei heti tunnista Aurikseksi
- Frisbeen kera liikkuu kuin huomaamattaan
- Shopping kaatui järjestely-vaikeuksiin 3
- Ikäihmisten hyvinvoinnista tutkimus 1
Asuntomessut 2013 Hyvinkäällä
Uusimmat blogit ja kolumnit
Auto-Ilves | Ilmoitus
Kestotilaajan klubiedut
Aamupostin kestotilaajana saat tuntuvia etuja paikallisiltä palveluntarjoajilta. Klikkaa ja katso tämän kuukauden edut.


Kestotilaajana saat hyvin edullisen mahdollisuuden ilmoittaa lauantaisin ilmestyvällä Jokamiehen markkinat -palstalla. Ja vaikka et olisi kestotilaaja ilmoittaminen on edullista.
Tässä voit tehdä itse ja jättää ilmoituksen myös minkä tahansa päivän Keski-Uusimaan luokiteltuihin ilmoituksiin. KIikkaa palveluun.
Päivän kysymys
Liity Aamupostin nettikumppaniksi
Olette aktiivinen paikallinen yhdistys tai seura ja haluatte toimintanne ja tapahtumanne laajan yleisön tietoon. Teiltä löytyy innokkaita kirjoittajia ja valokuvaajia. Haluatte nostaa esille kotipaikkanne tärkeitä asioita, ilmiöitä ja ihmisiä. Tutustu kumppanitoimintaan tästä.









