Tervetuloa Aamupostin blogeihin!

Aamuposti tarjoaa kaikille mahdollisuuden pitää omaa blogia. Blogistit ovat pääosin aktiivisia paikallisia, mutta joukkoon mahtuu myös kirjoittajia muualta.

 

Lue tältä sivulta uusimmat blogikirjoitukset tai klikkaa tiettyyn blogiin.

8.3.2012 - 19.58

Naistenpäivän kymppi

Olen kahden vaiheilla. Joko alan vääntää syväluotaavaa analyysia sydämeni toiminnasta ja tulkita tämän aamuisessa pyöräilytestissä saamiani ECG-(sydän-) käyrän tuloksia; tai sitten en. Aina on hyvä olla varavaihtoehto. Ensimmäinen ei välttämättä ole aina paras, eikä ykkösvaihtoehto poikkeuksetta istu tähänhetkiseen olotilaan ja mielenalaan. Kun nyt tässä itseäni oikein kuulostelen ja kehoni viestejä analysoitsen, voin kuulla selkeän viestin kumpuavan syvältä sisimmästäni: Älä. Se on voimallinen ääni. En rohkene olla tottelematta. Klikkaan Wordin kiinni ja tungen taskulaskimen sinne, missä pölypunkit kasvaa (=imuroimattomaan sängynalustilaan).

Siirryyn vaihtoehtoon kirjain B. Se on nimeltään Hyvänmielen haaste, jonka minulle lähetti kaksi aktiivista lukijaani miltei samanaikaisesti. Ensimmäisen kohdalla mietin, josko lykkäisin haastetta tuonnemmas, mutta toinen kerta sanoi jo toden. Ei auta, ei. Pakko tässä on alistua spanieliksi vaatimusten alla ja pistää hyvä kiertämään. Pakko.Voi kurjuus ja ilous.

Kysyivät kymmentä asiaa, jotka tekevät minut onnelliseksi. En aio ryhtyä sen luovemmaksi tai mielikuvitteellisemmaksi kuin on tarvis, vaan kerron teille tässä kymmenen ensimmäisinä mieleeni pulpahtavaa ilontuojaa. Här går vi, Here we go eli se on menoa nyt!


Ja heti menitte lankaan! Luulitte, että muumit ovat ilonaiheeni numero yksi. Ehei, katsokaa mitä pappa harrastaa! Kyllä, oi osuitte oikeaan; pappa kirjoittaa ja niin teen myös minä. 



Voi teidän kanssanne, kun pidätte minua mahdottoman pinnallisena. Ei, Frendit -sarja ei minulle onnea tuo ja totta puhuakseni: yhtäkään jaksoa en ole katsonut siitäkään huolimatta, että entinen futisvalmentajani sanoi minua Feebeen (?) näköiseksi. Lienee joku noista blondeista? Mutta asiaan: niin herkullisilta kuin kuvan pirtelöt ja jäätelötkin näyttävät, that´s not the case. Joko arvaatte? Ette. Tylsimykset. Vastaus on YSTÄVÄT! En tiedä mitään vapauttavampaa kuin tavata läheisimpiä ystäviä kahvin äärellä huonona tai hyvänä hetkenä, joka välissä ja milloin tahansa, ystäviä, joille pystyy kertomaan kaiken, joiden edessä on lupa olla heikko. Kiitos.


Siinä se jo tulikin. Joku tuntematon filosofi osasi ilmaista ajatuksen minua paremmin. Voi hyvinkin olla, että mieleni on jollain tavalla kieroutunut, mutta minä rakastan sadetta, myrskyä ja ukkosta. Olen syksyihminen henkeen ja vereen. Rankkasateella havahdun hetkeksi oman pienuuteni äärelle ja näen elämäni ongelmat uudesta pespektiivistä. "Ainiin,näin se menkin. Meinasin unohtaa, ettei täällä ikuisia olla ja että minä en ole missään mielessä suurempi yhtään mitään. Minä olen sadepisara."



Luulette väärin! En aio jatkaa sääkeskustelua pidemmälle. Ja ei, luminen ja nietoksinen talvi ei varsinaisesti ole minua varten. Taiteestakin pidän, mutta vain tiettyyn pisteeseen asti. Museoiden kiertelystä vaatisin mieluusti pientä palkkiota. Lukijat, jotka tuntevat taidetta ja tietävät ylläolevan maalauksen nimen, ymmärtävät mitä haen takaa. Paljastanpa ajatukseni myös taidetta tuntemattomille lukijoilleni. Maalauksen nimi on Kotiinpaluu. Tarvitseeko enempää sanoa?



Rannat ovat kivoja. Rakastan rantoja. Ei sillä. Muttei silläkään, että rannat olisivat varsinaisesti osa kymmenen kärkeä rakkaus-listallani. Ehei. Kuvassa huomioni kiinnittyy hiekkaan painuneisiin jalanjälkiin, askeliin, jotka ovat kulkeneet jonnekin. Sitä minäkin rakastan, kävelemistä. Pienenä muistan sanoneeni, että voisin kävellä ja kävellä vaan loputtomiin, maailman toiselle laidalle ja sitten takaisin. Älkää ihmetelkö jos blogini joskus vaikenee pidemmäksi toviksi. Minä olen silloin kävelyllä maailman ympäri.
Olen Family woman (kuvassa on brittiläisen tv-sarjan Family guy perheenjäsenineen). Omaa perhettä on aina ikävä, silloinkin, jos asuisin naapuritalossa. Onneksi on Facebook, Skype ja muut teknologiset ihmeet. Muuten itkisin itseni vedeksi Englannin kanaaliin. Ja niinhän jo Pikku G tiesi laulaa: "Oma perhe on tärkein, kaikki muu tulee vasta sen jälkeen!"


Tätä kohtaa mietin, harkitsin ja puntaroin pitkään. Olen syntyjäni maailmanmatkaaja ja jalkani vipattivat levottomina jo ala-asteella, jolloin suunnittelin ensimmäistä interrail-matkaani karttojen ja matkaoppaiden kanssa. Kyseinen reissu toteutui vuonna 2007, minkä jälkeen minuun pesiytyi tarve pysyä ikiliikkeessä, mennä, mennä ja mennä vaan koskaan pysähtymättä. Meninhän minä, maailman kolkasta toiseen niin liftaten, reilaten, lentäen kuin laivaillenkin, kunnes tuli seinä vastaan. Nyt en enää tiedä, mikä olen matkailunaisiani. Ikiaikainen levottomuus on ainakin poissa ja tarve nähdä maailmaa on realisoitunut ja tasoittunut. Rakastan matkustamista edelleen, siksi sen lisäsin myös kymmenen kohdan listaani. Mutta jokin on muuttunut. Nyt haluan pysähtyä välillä, liikkua, mutta asettua toisinaan katsomaan, näkemään ja rauhoittumaan. En halua kerätä "matkailulistaa", vaan todella elää ja kokea paikat, joissa käyn, oli kyseessä sitten Ahvenanmaa tai Australia.


En varsinaisesti juuri katso piirrettyjä, enkä ole intopiukena menossa katsastamaan uusimpia piirroselokuvia. Ehkä se johtuu vain siitä, että tykkään niin kovin mielikuvitella ja ideoida tarinoita itsekseni ja huvitella monen sortin vaihtoehtoisilla maailmoilla. Satujen ihmeelliset Mikä-mikä-maat ovat kaltaiseni unelmoijan ja maailman tuskaa potevan naisen pelastuspaikkoja arjen ahdistusten keskellä. "Mitä jos?" on sanapari, jonka ilmaantuessa uusi maailma avautuu silmieni eteen.


Minä ja kamera olemme erottamaton parivaljakko. Tosin jouduin harmikseni toteamaan, että järjestelmäkamera on varsin hankala kantamus esimerkiksi illanvietoissa ja satunnaisilla retkillä etenkin jos mukana on muutakin kannettavaa. Ihana äiti ostikin minulle joululahjaksi minikokoisen digikameran, joka kulkee taskussa kaikkialla. Nyt ei jää yksikään auringonlasku tai pulun lento minun linssini tavoittamattomiin!



Ravitsemusblogin pitäjänä ja ravitsemustieteen opiskelijana en voi tehdä postausta ilman ravitsemus-teemaa. Viimeisimpänä, muttei suinkaan vähäisimpänä minulle tuottaa iloa luonnollinen, terveellinen ja monipuolinen ruoka, jossa yhdistyvät aidot maut, mielihyvä, monet värit, ravintoaineet ja satunnaiset uhkarohkeat kokeilut. Ruoka on elämän eliksiiri ja kehon ainoa polttoaine, joka johtaa suoraa tietä hyvään tai huonoon olotilaan, jotka puolestaan vaikuttavat oikotietä onnellisuuteen ja hyvinvointiin. Kun syön hyvin, voin hyvin, kroppa ja mieli kiittävät ja elämä hymyilee.


Kiitos kärsivällisyydestä. Kuten huomaatte, olen  pitkän linjan analysoija ja syväluotaaja. Pakko myöntää, että tämän postauksen työstäminen pisti aivot uusille urille ja tasoitti levotonta mieltä. Olen huomattavasti vahvemmalla pohjalla harkitsemaan ykkösvaihtoehtoon siirtymistä nyt kun hetken aikaa keskityin ajattelemaan positiivisia asioita. Mielen voima on käsittämätön. Se yltää yli tajunnan ja kaikkien luonnon lakien. "Cogito ergo sum/ Ajattelen, siis olen olemassa," sanoi Descartes aikoinaan. Samaan suuntaan sanon minä: "Ihminen on paitsi sitä, mitä syö, myös sitä, mitä ajattelee."


Leppoisaa ja lennokasta naistenpäivän loppua kaikille naikkosille ja miehille oikein ilmavia ja keveitä lompakoita!

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Kello viiden kahvi

Kirjoittaja on 22-vuotias riihimäkeläisnainen, joka opiskelee ravitsemustieteitä Bournemouthin Yliopistossa. Blogissaan hän analysoi pieniä ja yksinkertaisia asioita, kuten elämää, maailmankaikkeuden olemusta, luonnon kiertokulkua, ihmisen kasvua ja mikroravintoaineiden anatomiaa. Kirjoittaja juo liikaa kahvia.