Tervetuloa Aamupostin blogeihin!

Aamuposti tarjoaa kaikille mahdollisuuden pitää omaa blogia. Blogistit ovat pääosin aktiivisia paikallisia, mutta joukkoon mahtuu myös kirjoittajia muualta.

 

Lue tältä sivulta uusimmat blogikirjoitukset tai klikkaa tiettyyn blogiin.

25.2.2012 - 16.05

Chocolate Factory Part 1

Nyt se on todistettu: paluu lapsuuteen on sittenkin mahdollista! Maria kaksikymmentä ja kaksi (koen tarpeelliseksi muistuttaa: hyvin pian kaksikymmentä kolme) kihisi innosta ja puhisi jännityksestä koko edellisen päivän odottaessaan tulevaa kouluretkeä Britannian suurimman suklaabrändin, Cadburyn ihmemaailmaan. Tämä aikuisen näköinen nainen nukkui yönsä levottomasti peitossa kieriskellen, katon leveyttä mittaillen ja sormiensa kynsinauhoja repien. Se on paha tapa, niin kuin tupakointi toiselle tai pakollinen kahvisokeri kolmannelle. Kullakin omansa, totta vieköön. Tämän tulin todistaneeksi myös Suklaatehtaassa viettämäni päivän aikana, päivän, joka jätti totisesti kielenpäälle muutakin kuin vain kaakaopapuisia makumuistoja.

Birmingham sijaitsee kolmen tunnin ajomatkan päässä Bournemouthista, joten lähdimme matkaan hyvissä (aamu-uniseksi muuttuneen Marian näkökulmasta katsottuna erittäin huonoissa) ajoin aamukahdeksan korvilla. Pikkubussillinen Baking Societyn (Yliopiston virallisen epävirallisen leipomisryhmän) tyttöjä nuokkui ja kuorsasi toistensa olkapäitä vasten pari tuntia lähtöhetkestä eteenpäin. Tasan kymmeneltä takapenkin pyöreä tyttö havahtui aamiaisaikaan: "Pysähdytään Mc-Breakfastilla!" Kannatus oli taattu ja kuljettajana toiminut kaveri koukkasi suoraan seuraavalla huoltoasemalle. Mäkkäriä ei valitettavasti ollut, mutta Burger King pelasti nälkäiset suut loisteliailla aamiaissetti tarjouksillaan. "Pancakes with golden cyrup! Eggs, bacon, beans and fries! Breakfast hot dogs and muffins!" Olin enemmän kuin hämmentynyt. Porukka ihan tosissaan tilasi ranskalaisia, hampurilaisia ja siirappilettuja aamiaiseksi.

Kukin tyylillään ja maassa maan tavalla. Päätin kuitenkin rohkaistua ja olla avoimesti porukan outolinto, musta lammas, jolla on omat eväät. Banaani, jogurtti ja kourallinen pähkinöitä kera termoskahvin antoivat vallan mukavan ja kylläisen olon, vaikka oheistuotteena sainkin osakseni kummastuneita katseita. Minä nyt en vaan kokenut tarpeelliseksi ryhtyä miellyttämään ketään ja hankkimaan tieten tahtoen pahaa oloa vain ollakseni kuten muut. Sorry, mates.


Perillä jonotimme sisäänpääsyä ala-astelaisten seassa kuin kuivalle maalle ajautuneet vonkaleet. Ollaanko vähän vanhoja tänne hei? No ei! Cadburyn violettiin asuun pukeutunut herrasmies ojensi kullekin vierailijalle kaksi näytesuklaata ja avasi oven kaakaopapujen tuoksuiseen viidakkotunneliin. Hymyilin ja kuvasin, kuvasin ja kikatin: "Katsokaa! Kaakaopapu hymyilee minulle! Tuolla virtaa suklaajoki! Ihanaa!" Ensimmäisen yksikön jälkeen jouduimme jonottamaan hetken seuraavien ovien avautumista ja odottaminen aiheuttaa tunnetusti kyllästymistä. Lapset kitisivät ääneen jalkojen juuressa ja aikuiset ääneti korvan vieressä, elehtivät vaivaantuneina kunnes ahdistusta oli lääkittävä. Suklaapaperit alkoivat rapista ja patukat upposivat suihin silmänräpäyksessä. Ah, kollektiivinen helpotus.

Kahden tunnin kierroksen aikana ehti tulla karjuva nälkä ja lounasaika lipui ohitse. Heti opastetun rundin jälkeen pidimmekin lunch breikin tehtaan kahvila-ravintolassa. Siellä oli tarjolla lounasbuffet, josta oli mahdollisuus valita sapuskaa oman mielen ja varallisuustason mukaan. Lintukala kun olin, minulla oli mukana eväslounas, joten ostettuani vichyn lounaan painikkeeksi, menin varaamaan meille pöydän. Availin siinä kanasalaattirasiaani, kun porukka alkoi lipua tarjottimineen kassalta pöytää kohti. Tarjottimet loistivat pelottavan kelmeää keltaisuuttaan. Tytöt kautta linjan tilasivat jättiannokset ranskalaisia kera makkara-ketsuppi-täytteisten hodareiden, barbeque-kastikkeiden ja kokisten ja koko hötön kruunasi suolanvalkea huntu. En kritisoi, en tuomitse, arvostele enkä paheksu (vaikka vähän joskus vahingossa), mutta mietin vaan millaista Hallelujaa vatsat mahtavat huutaa noiden annosten ja aamun aikaisempien satsien jäljiltä. Omani olisi ainakin jo äärimmäisessä hälytystilassa.

Yllätyksekseni yksi tytöistä kommentoi ruokaa ruokailun lomassa: "On kyllä outoa, että täällä myydään näin raskasta ruokaa, vaikka asiakkaat syövät suklaatakin retken aikana." Niinpä. Eikö siellä tosiaan ollut muita vaihtoehtoja? En muistanut kiertää buffet-pöydän kautta, vaikka yleensä olen utelias tietämään tarjonnan siitäkin huolimatta etten ollut aikeissa ostaa mitään. Nyt unohtui, enkä niin ollen tiennyt mitä sieltä olisi voinut ostaa. Rohkeninkin kysyä: "Eikö siellä sitten ollut mitään kevyempää vaihtoehtoa?" Tyttö nielaisi ranskiksensa väärään kurkkuun ja kommentoi: "Olihan siellä Fish & Chipseja ja Chili Con Carnea ja spagettia, mutta tämä tuli halvemmaksi." Ei, en minä sitä kysynyt. Kysyin, eikö siellä ollut mitään kevyempää, alias ravinteikkaampaa vaihtoehtoa. Tyydyin nyökyttämään. Ruokailun jälkeen kiersin buffet-sektorin kautta ja huomasin, että lounaspöydän vieressä myyntitelineen täynnä salaatteja, wrappeja, täysjyväleipään tehtyjä, monipuolisia sandwicheja ja sushi-annoksia. Vaihtoehto oli siis olemassa.

Loppupäivän tutustuimme tehdasalueeseen omin päin. Katsoimme kolmiulotteisia videoita Cadburyn historiasta, sen kehityskulusta, suklaalaaduista, vuosien aikana kehittyneestä mainonnasta ja suklaiden valmistusperiaatteista. Teimme omat suklaamainokset, juomat ja suklaapatsaat ja pääsimme kokeilemaan suklaan koristelua, muotitusta ja ainesten sekoitusta valtavassa höyryävässä padassa. Päivän päätteeksi luovutimme itsemme markkinoinnin marttyyriuhreiksi ja shoppailimme maailman suurimmassa Cadburyn tehtaan myymälässä. Rahaa paloi ja kassi tolkulla suklaata roudattiin minibussiin lähdön hetkellä. Tosin en aivan käsittänyt miksi, hinnat kun olivat identtiset kaupan hintoihin verrattuna ja lajit tismalleen samaa tavaraa. 


Kotimatka alkoi viiden korvilla ja toisti menomatkan kaavaa. Väsähtänyt porukka nuokkui ikkunoita vasten nostalgisten 90-luvun biittien tahtiin, kunnes iski taas se viheläinen pikkunälkä. Otaksuin, että makeanhampaat olivat viimeinkin saaneet tarpeensa tyydytettyä, kun kuulin sipsipussien repeilevän auki. Oivalsin, että en ollutkaan porukan ainut omien eväiden harrastaja, vaikka boksini sisältö vähän poikkesikin muiden vastaavista. Haistoin ilmaan kohoavan sipsien tuoksun. Tuoksuvathan ne, ei sitä hajuksi voi väittää, hekumainen on sipsien rasvansuolainen aromi.  Takanani istuva pyylevä tyttö popsi pikkupussin toisensa perään ja ojensi tyhjentyneitä pusseja etupenkkiläisille roskiin laitettavaksi. Sitten lähti sandwich. Neito puhui kovaan ääneen, että vaalea leipä ei kai ole kaikkein terveellisintä, mutta hän nauttii siitä ja sillä hyvä. Tosi on; sillä hyvä. Nautinto on ruokailusääntö numero yksi.

Toivoin, että ajaisimme suoraan kotiin ilman välipysähdyksiä, mutta kuuroille korville meni hiljainen toivomukseni. "Pysähdytään päivälliselle," totesi kuski ykskantaan. Ihmiset virkosivat ja kaivoivat lompakkoja laukuistaan. Maanpäällinen taivas aukeni eteemme kun seuraavalla huoltoasemalla loisti McDonaldsin keltaisenkelmeä kyltti. Päivällinen? Ruokaa? Mäkkärin vieressä olisi ollut myös paikallinen perinneravintola, Little Chef, josta saa kuulemma monen sortin perusruokaa.

Kukaan ei edes harkinnut asiaa. Mars ranskalaisille! Ehkä olen outo kummajainen (tai sitten vaan oikealla alalla?), mutta en voinut uskoa silmiäni, kun porukka ihan totisesti ja oikeasti yhtään valehtelematta tai liioittelematta tilasi Happy Meal ateriat kera kananugettien ja ekstra-suurten ranskalaisten, samantyylisen setin jonka olivat nauttineet jo aamiaiseksi ja lounaaksi välipalasuklaista ja sipseistä puhumattakaan. Miten te tyypit pystytte tohon? Ootteko ihan ookoo? En kysynyt. Söin Cadburyn kahviosta mukaan ostamani lohitäytteisen wrapin ja mandariinin. Taidan olla tosifriikki.











P.s. Oli se suklaatehdaskin ihan kiva.Yritän keksiä jotain sanottavaa osassa kaksi. ;)

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Kello viiden kahvi

Kirjoittaja on 22-vuotias riihimäkeläisnainen, joka opiskelee ravitsemustieteitä Bournemouthin Yliopistossa. Blogissaan hän analysoi pieniä ja yksinkertaisia asioita, kuten elämää, maailmankaikkeuden olemusta, luonnon kiertokulkua, ihmisen kasvua ja mikroravintoaineiden anatomiaa. Kirjoittaja juo liikaa kahvia.