Tutkivaa dyykkausjournalismia
Suoritin dyykkaustutkimusta kahtena iltana muutamilla tunnetuimmilla roskalaareilla. Käytän sanaa tunnetuimmilla siitä syystä, että kyseiset paljut tunnetaan laajalti opiskelijoiden ja muidenkin pienituloisten keskuudessa. Sana kiertää puskasta toiseen ja pikkulinnut laulavat. Eräs brittikaveri mainitsi ohimennen iltaa istuttaessa: "Siellä Co-opin roskiksilla käy aikamoinen kuhina." Ruokakauppa, Co-operative, kavereiden kesken Co-op sijaitsee asuntolamme alapuolella, joten matka ei ollut pitkä. Mutta kääntöpuolensa kaikella: Itseninolaamisenpelko kohosi potenssiin sata. Entä jos ohi kävelee tuttuja, meidän asuntolan asukkaita? Moikkaanko vai piiloudunko? Pitäisikö pukeutua tunnistamattomaksi? Huomasin epäluulojen matkustaneen takaisin Aasian perukoilta asti, joten tungin ne vaihteeksi biojätepussin uumeniin. Siitä keksinkin oivan peitetarinan: Olen vievinäni roskapussia kaupan roskalaareihin (vaikka meillä on asuntolan omatkin laarit...) ja samalla vähän tutkiskelen muiden säkkien sisältöä. Toimii!
Mukanani oli kolme suurehkoa kangaskassia, mutta enemmälle olisi ollut tilausta. Lapattuani kassit täyteen vedin hupun yli otsan ja hiippailin takaisin asuntolaan tutkimaan löydöksiäni. Mieletöntä! Haistoin pyykinpesuaineen sitruunaisen tuoksun ja oivalsin, että osa tuotteista oli heitetty pois niiden jouduttua kosketuksiin hajonneen pesuainepurkin kanssa. Helpotuin siitä tiedosta, että osa poisheitetyistä elintarvikkeista oli ehkä oikeasti ollut syömäkelvottomia. Minun löydöistäni KitKatin suklaasetti, vakuumipakatut kanankoivet ja juustoköntti tuoksahtivat pesuaineelle, mutta tiiviit pakkaukset takasivat sen, ettei ainetta ollut joutunut itse ruokiin. Koputan tähän väliin puuta. (Tiedätte mitä on tapahtunut, mikäli minusta ei ala pian kuulua)
*** *** *** *** *** *** *** Saalis --Suklaata mitä häh!
Tiesin asian laidan jo ennestään, mutta asian tiedostaminen konkreettisella tasolla on kuin veitsenvääntö haavassa. Mieleeni tulee oitis eläviä muistikuvia Bangladeshista, Kambodzasta ja Nepalista, joissa työskennellessäni olin päivittäin kosketuksissa nälästä ja ruoan puutteesta kärsivien ihmisten kanssa. Siellä ei puhuttu superfoodeista, karppauksesta tai vähärasvaisuudesta, saati syömäkelpoisen ruoan tuhoamisesta tai roskalaarien lukitsemisesta. Siellä puhuttiin nälästä, hädästä ja nälänhädästä. Paavo Lipposen sanoja mukaillen (pahoittelen virheellistä asiayhteyttä): "Meillä ei ole mitään hätää." Niin, meillä menee älyttömän hyvin, itse asiassa niin hyvin, että voimme syödä itsemme ennenaikaiseen hautaan ja heittää roskiin kaiken, mitä emme itse jaksa mättää.
Kuluttaja; Tee hyvä teko ja osta vain se minkä syöt. Jos ei uppoa, lahjoita jämät naapurissa asuvalle, kansaneläkkeellä kituvalle mummolle.
Kaupanalan immeinen; Tee inhimillinen ele ja lahjoita ylijämätuotteet eteenpäin. Tai hyvänen aika; jätä edes ne roskisten kannet auki!


Nepal; Katmandun slummi, 2010
Kirjoittaja on 22-vuotias riihimäkeläisnainen, joka opiskelee ravitsemustieteitä Bournemouthin Yliopistossa.
Blogissaan hän analysoi pieniä ja yksinkertaisia asioita, kuten elämää, maailmankaikkeuden olemusta, luonnon kiertokulkua, ihmisen kasvua ja mikroravintoaineiden anatomiaa.
Kirjoittaja juo liikaa kahvia.
Blogit
Uusimmat
- (14:22) Aamuposti ei ilmesty perjantaina
- (07:30) ”Nyt on todella helpottunut olo”
- (07:30) Maris tuli Latviasta sahalle töihin
- (07:30) Kaseva ja Tarkkala menestys mielessä SM-enduroon
- (07:30) Tahkolta ei armoa Ankkureille
- (07:30) Oikea osoite lisää turvaa hätätilanteessa
- (07:30) Vastaanotolta soitetaan potilaalle takaisin Riihimäen seudulla 2
- (07:30) Tahko sai 750 euron sakot Jymy-pelin järjestyshäiriöistä
Uusimmat blogit ja kolumnit
Kestotilaajan klubiedut
Aamupostin kestotilaajana saat tuntuvia etuja paikallisiltä palveluntarjoajilta. Klikkaa ja katso tämän kuukauden edut.


Jokamiehen markkinat
ja yritysilmoitukset
Kestotilaajana saat hyvin edullisen mahdollisuuden ilmoittaa lauantaisin ilmestyvällä Jokamiehen markkinat -palstalla. Ja vaikka et olisi kestotilaaja ilmoittaminen on edullista.
Tässä voit tehdä itse ja jättää ilmoituksen myös minkä tahansa päivän Aamupostin luokiteltuihin ilmoituksiin. Klikkaa palveluun.

Päivän kysymys
Liity Aamupostin nettikumppaniksi
Olette aktiivinen paikallinen yhdistys tai seura ja haluatte toimintanne ja tapahtumanne laajan yleisön tietoon. Teiltä löytyy innokkaita kirjoittajia ja valokuvaajia. Haluatte nostaa esille kotipaikkanne tärkeitä asioita, ilmiöitä ja ihmisiä. Tutustu kumppanitoimintaan tästä.
Katso uusimmat leffatrailerit
Tapahtumat








