Tervetuloa Aamupostin blogeihin!

Aamuposti tarjoaa kaikille mahdollisuuden pitää omaa blogia. Blogistit ovat pääosin aktiivisia paikallisia, mutta joukkoon mahtuu myös kirjoittajia muualta.

 

Lue tältä sivulta uusimmat blogikirjoitukset tai klikkaa tiettyyn blogiin.

7.6.2012 - 10.26

11 minuuttia lohilounaaseen

Hiphei, hengissä ja hyvissä voimissa ollaan! Sijaintina sateinen ja kolean kylmettävä kotimaa, tarkemmin ilmaistuna Helsinki, armas ja muistoja mieleen nostattava pääkaupunki. Epäyllättävää kyllä, istun näyttöpäätteen äärellä mukatöitä tekemässä. Edessäni seisoo, istuu, makaa maitokaffe (Valion raivostuttavan pastöroitua ja homogenoitua kevytmjölkkiä), oikean kyynärpääni vieressä pepsi-max-pullo (äskeistä ei koskaan kirjoitettu) ja ympärilläni huokuu hiirenhiljaisuus. Shh. Vaiti nyt. Täällä tehdään tärkeitä töitä; täällä taitetaan lehden sivuja, graafikoidaan kuvia ja otsikoita, muokataan fontteja ja värejä, hiotaan sävyjä ja taustavärejä, naputetaan sormia ruville ja aivoja ylikierroksille. Valehtelin lievän valkoisesti. Ei täällä aivan äänetöntä ole. Kolme näppäimistöä metelöi, nap nap, napu nap. Tip tip, tik tak, kahvinkeitin ja kello höpöttävät omiaan, puhuvat päälletysten kuin mitkäkin turhantärkeilijät. Jokainen on oman elämänsä bestwisser. Minä tiedän ainoastaan kaiken.



Luen paraikaa Paulo Coelhon uusinta kirjaa; 11 minuuttia. Tai en aivan paraikaa, mutta par aikaa noin niin kuin laajemmassa aikaskaalassa. Luin Coelhoa aamujunassa matkalla Hesaan (huomatkaa; en sano stadi, koska en ole stadilainen vaan maalainen, joka sanoo Hesa) ja valaistuin hetkellisesti kököttäessäni siinä rastapäänaisen kanssa naamatusten, beigepukuisen miehen kanssa rinnatusten ja vinosti vastapäätä keski-iän ylittänyttä, muutaman vuoden sisään eläkkeelle jäävää naisihmistä, jolla oli liian punaiseksi maalatut huulet. Katselin niitä tyyppejä kirjan päähenkilön, Marian (kenties nimi oli osatekijänä vahvaan samaistumis-havahtumis-reaktioon) silmin ja mietiskelin hänen tavoin: Tekevätkö nämä ihmiset sitä, mitä todella haluavat? Onko joku ehkä matkalla työpaikalle, jossa odottaa niljakas pomo, epämiellyttävä työilmapiiri, ahdistava tunnelma? Laskeeko pukumies päiviä lomaan tai deadlineen vai valmistautuuko kenties antamaan jollekulle potkut? Mistä unelmistaan nämä ihmiset ovat luopuneet, millaisia kompromisseja tehneet paineiden ja realiteettien paineessa? Ovatko he onnellisia juuri nyt vai pyöriikö päiden yllä yksi kollektiivinen, ääneenlausumaton toive: Voisinpa muuttaa elämäni paremmaksi.


11 minuuttia on tositapahtumiin perustuva kertomus brasilialaisesta Mariasta, nuoresta naisesta, joka lähtee kotimaastaan Eurooppaan paremman elämän, aviomiehen ja tienestin toivossa. Naiskauppamiesten avulla hän päätyy Sveitsin Geneveen, jossa hän ajautuu striptease-tanssityön kautta maailman vanhimman ammatin, prostituution pariin. Hän löytää vakituisen työpaikan Cocabana-nimisestä yökerhosta, jossa hän ansaitsee enemmän rahaa kuin olisi voinut villeimmissä kuvitelmissaankaan uneksia. Maria on kuitenkin poikkeuksellisen syvällinen, pohtiva, kaihomielinen ja filosofinen ilotyttö, joka alati pohtii omaa arvoaan, ihmisyyttä, ihmisen tarvetta antaa ja saada rakkautta, rahan merkitystä ja merkityksettömyyttä, unelmien täyttämistä ja täyttämättä jättämistä, rohkeutta ja pelkuruutta, sekä kivun ja nautinnon välistä yhteyttä. Kirja tulee iholle kiinni, nostattaa kananlihat pintaan ja aiheuttaa sisäisiä väristyksiä luuytimiä myöten. Eräässä arviossa 11 minuuttia kuvaillaan Coelhon eroottisimmaksi ja romanttisimmaksi romaaniksi. Lukemani jälkeen voin vain toistella sanoja samoja. 11 minuuttia tulee pinnan alta ja menee syvälle pinnan alle.


Kesä on rennon lukemisen kulta-aikaa. Koulukirjat (joita tosin omistan tasan yhden) saavat huilata hyllyssä ja kantensa pysyvät visusti kiinni ainakin lokakuuhun asti. Kiersin kansien ympärille mielikuvitteellisen metalliketjun, jonka päähän viritin munalukon ankaran katseeni voimalla. Kiinni on ja pysyy. Mutta tunnollinen ja motivoitumiskykyinen opiskelija ei heitä avaimia jorpakkoon edes villeimpien kesärientojen huumassa, vaan säilöö ne pöytälaatikkoon oikeaa aikaa odottamaan. Sillä välin, tällä välin on kaunokirjallisuuden aika, jona otan kaiken irti vapaasta tahdostani ja itsemääräämisoikeudestani. Minä saan valita, mitä luen nyt. Tuntuu hyvältä, tuntuu vapauttavalta. To Do-lista on vaihtunut To Read-listaksi.

Kappas, lounasaika tuli että hujahti. Aamupäivän saldo: muutama tyyppi löytynyt haastateltavaksi ja muutama probioottinen tuote kerätty kasaan kuvausta ja testausta varten. Erään kokkismiehen ja ravintoasiantuntijan yhteydenottoja odotellessa pyöritän vähän peukaloita, hörppään pepsimaxia ja kaffea vuorohörpyin ja haaveilen pääsystä ulos aurinkoon.


                                     Lounaaksi Talo näyttäisi tarjoavan seuraavanlaista muonaa:
  
                                     Thaimaalaista kanakeittoa
                                     Nakkistroganoffia
                                     Intialaista inkiväärikaalia

                                     Salaattibuffet
                                     Caesar-salaattia ja kylmäsavulohta




                                     Juustokeitto

                                     Jälkiruoka
                                     Pannacottaa ja melbaa

Tuntuu, kuin olisin palannut peruskouluun. Valmis buffetpöytä ja laaja skaala monen sortin apetta
vatsan ja mielen täytteeksi. Jokapäiväiseen tapaani kallistun yyberherkullisen ja täyteläisen
salaattibuffan puoleen. Kohta syödään lohta!

































Kommentit

Osallistu keskusteluun

Kello viiden kahvi

Kirjoittaja on 22-vuotias riihimäkeläisnainen, joka opiskelee ravitsemustieteitä Bournemouthin Yliopistossa. Blogissaan hän analysoi pieniä ja yksinkertaisia asioita, kuten elämää, maailmankaikkeuden olemusta, luonnon kiertokulkua, ihmisen kasvua ja mikroravintoaineiden anatomiaa. Kirjoittaja juo liikaa kahvia.