Tervetuloa Aamupostin blogeihin!

Aamuposti tarjoaa kaikille mahdollisuuden pitää omaa blogia. Blogistit ovat pääosin aktiivisia paikallisia, mutta joukkoon mahtuu myös kirjoittajia muualta.

 

Lue tältä sivulta uusimmat blogikirjoitukset tai klikkaa tiettyyn blogiin.

30.5.2012 - 15.56

Kesäloma? Kuulostaa suunnitelmalta

Läheltä liippasi, että olisitte saaneet nauttia vielä viimeisistä tosipainavista faktoista ennen blogin siirtymistä kevyempiin kesätunnelmiin. Mutta toisin kävi. Kävi näet niin, että minä pänttäsin itseni hermoromnahduksen partaalle viimeisenä yönä, enkä suin surminkaan olisi jaksanut puskea tietoa enää näppämistön kautta tekstikentälle. Kenties kaikkien kannalta parempi näin. Tänä aamuna kello 9.30 istahdin lopulta viimeisen koepaperin äärelle paikallisen Carrington hotellin seminaarisalissa, jossa reippaasti yli neljä sataa kanssaopiskelijaa väänsi asiaa paperiin kuin se olisi elämänsä viimeinen tai ratkaisevin teko. Ja siltä se tuntui. Elämän käännekohdalta. Ja juuri sitä se oli. Viimeinen lehti, joka taituttuaan avautuu kesään.


Nyt kun kuitenkin olen vielä vireessä (katso yläkuva) ja koko vuodenmittaisen rupeaman jälkeensä jättämä energia kihisee sormenpäissäni, voisin valottaa hieman täkäläistä koesysteemiä ja kurssimme sisältöä. Eri kursseilla on erilaiset käytännöt kokeiden suhteen, ja toisilla (näin olen kuullut, en olisi halunnut kuulla) ei ole kokeita lainkaan vaan arvostelu perustuu vuoden aikana tehtäviin esseisiin, raportteihin ja opinnäytetöihin. Terveys- ja sosiaalialan kurssit (joihin ravitsemutiede lukeutuu) ovat kuitenkin sen verran tieteellisiä ja kaikkea muuta kuin luovuuteen perustuvia aloja, että kokeitta ei näiltä kursseilta selviä. Peruskoulutyyliin kurssilla on esseitä ja kaiken maaliman työnäytteitä jokaisesta aineesta ja keväällä loppukokeet, joissa noukitaan jyvät akanoista. Ei, en liioittele. Täällä todella noukitaan.


Siinä missä Suomessa on mahdollista uusia kokeita ja pysyä yliopiston kirjoilla vaikka hamaan tulevaisuuteen, Britanniassa sellainen ei käy päinsä. Kokeen voi uusia yhden kerran elokuussa (joko paikanpäällä tai omassa kotimaassa) kuudenkymmenen euron maksua vastaan ja mikäli ei mene läpi, luokalle jäät! Kyllä: luokalle. jäät. Jäät luokalle. Moni tosin heittää siinä vaiheessa hanskat tiskiin. Lisäksi yliopistossa kandin tutkintoa saa suorittaa maksimissaan viisi vuotta. Jos kurssisi on siis nelivuotinen, saat jäädä yhden kerran luokalle, mutta enempään ei ole varaa tai lennät ulos koulusta. Systeemi on siis päinvastainen Suomeen nähden; tänne on suht helppo päästä sisään, mutta porukka putoilee kelkasta matkan varrella. Suomessa jo pelkkä pääsykoemateriaali lamauttaa niin, ettei moni viitsi edes hakea. Mutta kun kerran pääset sisään, siellähän olet. Kumpi parempi, tiedä siitä. Tämä systeemi aiheuttaa paniikkia, pakkomotivaatiota ja armotonta ahdistusta, mutta myös tuloksia ja porukkaa työelämään tasaisen nopeaan tahtiin.

  
Kaikki työt arvostellaan 0-100% asteikolla, jossa 40% tarkoittaa läpäisyrajaa. Yli 70% on paras tulos, johon yltävät vain harvat ja valitut. Jokaisen aineen kohdalla kaikkien tehtyjen töiden ja loppukokeen prosentit lasketaan yhteen ja tuloksen keskiarvo määrittää lopullisen arvosanan. Jos loppuprosentti on 40% tai enemmän, opiskelija on läpäissyt kurssin. Alle 40% yksittäispisteet eivät siis välttämättä kaada koko kurssia, vaan seuraavissa osioissa petraamalla on mahdollista lykätä keskiarvoprosenttia ylöspäin. Ravitsemustieteen kurssilla muutamissa aineissa tämä sääntö pätee, toisissa ei. Jotkut opettajat vaativat aineen jokaisesta osiosta 40% pisteistä, eivätkä vahvat kokeet kompensoi heikkoja. Ensimmäisenä ja toisena vuonna opiskellaan kuutta ainetta. Ykkösvuoden aineet ovat; Principles of Food and Nutrition, Anatomy & Physiology, Human Food Chain, Psychology, Chemistry ja UUI -Using And Understanding information. Tässä mielekkyysjärjestyksessä.

Siinä se, siinä kaikki. Minun ja koulun osalta on kaikki tehty, olemme viimeinkin väleissä, minä ja mennyt lukuvuosi. Nyt saatan vain odottaa tuloksia julkaistavaksi, kotiinlähtöä koittavaksi ja riippumattoa ripustettavaksi. Niin ja makkaraa. Makkaraa paistetaan heti perjantaina.


Katson ulos huoneeni ikkunasta viimeistä kertaa (no, pientä dramatiikkaa. Ehkä vilkaisen lasin läpi vielä huomenaamulla ennen kotiinlähtöä). Masussa sulaa viimeinen tässä huoneessa syömäni lounas ja seinän takana teknoa soittaa kämppis, jota tuskin koskaan enää tapaan. Kerronpa nyt, kun teitä kuitenkin kiinnostaa: lounas oli pekonia, sekasalaattia, juustoraastetta ja säilykemaissia kera kermaviilinokareen ja soijakastikkeen. Se siitä, masu täynnä, olo hyvä. Teknokaan ei enää häiritse. Se alkaa itse asiassa kuulostaa varsin miellyttävältä. Pöydällä lepää avainnippu, jonka palautan aamulla alakerran tädille kunhan hän on ensin tarkistanut huoneeni kondiksen ja myöntänyt halukkuutensa vuokravakuuden palauttamiseen. Nakkaan roskiin muistilapun, jossa lukee nykyinen osoitteeni. Huomenna se on entinen. Syksyllä jonkun toisen.

Taidan tästä lähteä vähän joutenolemaan ennen pitkän päivän matkaa kotiin. Huomenna se alkaa. Kulautan kurkkuuni viimeisen pika-aamukahvin, jonka tulen neljään kuukauteen juomaan, syön aamiaiseksi vihonviimeiset jämät (yksi kananmuna siellä näkyi vielä olevan), heitän kymmenenkiloisen käsimatkarinkan selkääni (Ryanair ei saa koskaan tietää, että se painaa ainakin 15kg ja että lisäksi takkini hiha on täynnä vaatteita ja muuta liian painavaa ja tilaavievää tarpeistoa), suuntaan junalla Lontooseen (jossa kenties juhlistan kesän alkua Starbucksin salaatilla), josta otan bussin kentälle, jossa vietän yöni (elämän pisimmät tunnit ajoittuvat lentokentille) nukkuen  valvoen torkkuen kera kaffen ja toisen ja kolmannen ja josta lopulta, pitkän taipeleen ja odotuksen jälkeen pääsen lentämään kotiin. Sellainen on alustava kesänaloitussuunnitelma ja siitä pidetään kiinni. Suunnitelma beetä ei ole.

Mega-aurinkoista, intopiukeaa, salamannopeaa ja sietämättömän hidasta,  kohmeista ja kankeaa, vetreää ja vireää, notkeaa ja jumiutunutta, kaihomielistä ja hetkeen tarttuvaa, ojentavaa ja kurkottavaa, tavoittavaakin, oikein oikein tavoittavaa ja oivaltavaa, ajattelematonta, harkitsematonta ja mahdottoman päämäärättömäksi suunniteltua kesäajanjaksoa itse kullekin lomailijalle tai lomattomalle, eli kaikille teille kesäilijöille oikein edellämainitunkaltaista kesää, eli iloa, lämpöä, valoa, mieltä jaloa ja grillitulen renkimäistä paloa!


Kommentit (0)

Osallistu keskusteluun

Kello viiden kahvi

Kirjoittaja on 22-vuotias riihimäkeläisnainen, joka opiskelee ravitsemustieteitä Bournemouthin Yliopistossa. Blogissaan hän analysoi pieniä ja yksinkertaisia asioita, kuten elämää, maailmankaikkeuden olemusta, luonnon kiertokulkua, ihmisen kasvua ja mikroravintoaineiden anatomiaa. Kirjoittaja juo liikaa kahvia.