Asennemuutos vain kaavasta kiinni

Kommentoi
Haluan ystävällisesti ilmoittaa, että anatomian blogioppitunnit ovat nyt päättyneet. (Lue=anatomian koe ja niin ollen ko. kokeeseen lukeminen on onnellisesti päättynyt) Kiitos kaikille kiinnostuneille, kommentoineille ja muuten vaan läsnäolleille. Erityinen kiitos sietokyvystänne, jota ajoittaiset trilogian mittoihin yltäneet asiapostaukset saattoivat toisinaan koetella. Mutta ymmärtänette yskän; koeyskän. Oli pakko rykäistä kurkkuuni tukkeutunut köhä blogin tekstikentälle, muuten ei olisi kunnian kukko laulanut. Käsittelemättä jäi vielä muutama olennainen kehon organisaatio, mutta eiköhän niihin palailla viimeistään sykymmällä. Siihen saakka katsellaan aivan toisenlaisia aihealueita. Kärryiltä pudonneet ja asiasta kiinnostuneet voivat kerrata kropan systeemejä alla olevien linkkien takaa:

Ruoansulatus
Luusto
Sydän- ja verenkiertoelimistö
Hengityskanavat
Keskushermosto
Hormonitoiminta















Ja sitten kohti seuraavaa etappia! (= 6 tunnin päästä alkava psykologian koe) Psykan kokeeseen lukiessani pysähdyin erään kiinnostavan teorian äärelle pidemmäksi toviksi. Vaikka opiskelu maistui aavistuksen puulta ja kuorelta, enkä meinannut saada järkiselkoa teorioiden pääasiallisista tavoitteista, yksi pomppasi esille ylitse muiden. Teoria on Leon Festinger -nimisen psykologin käsialaa ja juontaa juurensa vuoteen 1954. Kyseessä on Cognitive Dissonance Theory, jota en parhaalla tahdollanikaan kykene kääntämään suomeksi kuulostamatta naurettavalta. (vai miltä kuulostaisi; tietoinen ristiriitateoria?)

Koska en saa suomenkielen termiä puskettua huuliltani, koetan selittää kyseisen teorian perusteet. Cognitive dissonance eli tietoinen ristiriita aiheutuu kahden ristikkäisen näkemyksen, asenteen, arvon tai ajatuksen ilmetessä samanaikaisesti. Tavallisimmin tämä tarkoittaa asenteen (attitude) ja käytöksen (behaviour) välistä epäsopua, joka syntyy ihmisen toimiessa vastoin omia tuntemuksiaan ja faktatietoa. Tällaisia ovat useimmat arkiset valintatilanteet, aina ostospäätösten tekemisestä kolikon antamiseen kerjäläiselle. Konkreettisia esimerkkejä ovat tupakointi, liikkumattomuus, syömishäiriöt, viiltely tai varastaminen. Cognitive dissonance -teoriaa voidaan käyttää apuvälineenä psykoterapiassa ja sen avulla autetaan potilasta löytämään halu muutoksen tekemiseen.

Kuinka teoria toimii käytännössä? Festingerin kaavion mukaan alussa on Dissonance, ristiriita, esimerkiksi tupakanpoltto versus tietoisuus tupakoinnin haitallisuudesta. (kuvasta puuttuu tämä ensimmäinen laatikko) Tilanteella on kaksi mahdollista etenemissuuntaa; 1) joko ristiriita muuttuu niin epämukavaksi, että ihmiseen iskee pakottava tarve tehdä muutoksia. Syntyy muutosmotivaatio ja halu vähentää painetta. (drive to reduce tension) 2) epämukavuutta ei synny, ei ristiriitaa, ei muutosta.

Ihmismieli ei kuitenkaan toimi näin mustavalkoisesti. On otettava huomioon myös meikäläisten taipumus perustella ja selitellä tekemisiämme, olipa kyseessä miten perusteita kaipaamaton asia hyvänsä. Dissonance -teoria muistuttaa, että ihmisellä on halu vähentää painetta ja saavuttaa homeostaasi mahdollisimman helpolla ja itselleen luontaisimmalla tavalla. Asenteen tai käytöksen on muututtava, jotta epämukavuus vähenee. Näistä kahdesta asennetta on helpompi muuttaa, mikä voi lopulta johtaa käyttäytymismallien muutokseen. Mutta itsekkyydessämme ja oveluudessamme kykenemme myös asennoitumaan uudelleen niin, että voimme edelleen pidellä kiinni haitallisista tottumuksistamme. Niin ollen ykköskohtakaan ei aina johda muutokseen, saati edes muutoshalukkuuteen.

Vähäinenkin muutosmotivaatio alkaa murentua hiivaleivän tavoin, kun kuvaan astuu justification, oikeutus, perustelu. "Äitinikin poltti ja eli 90-vuotiaaksi!" "Kaikki me joskus kuollaan!" "Tämä on yksi elämäni suurimmista nautinnoista."  Ihan kohtuupäteviä perusteluja kaikki, ei siinä mitään. Nämä ja monet muut argumentit huojentavat mieltä, suojelevat haavoittuvaista egoa ja palauttavat levottoman mielen tasapainotilaan. Sitä me kaikki haluamme ja siihen pyrimme, tasapainoon. Joskus tasapainontavoittelu saattaa kuitenkin horjuttaa alustaa jalkojemme alla sen sijaan, että toisi mielenrauhan (kropan rauhasta puhumattakaan). Silloin keinot ovat väärät ja suussa selittelyn karvas ja yhä karvaammaksi muuttuva maku.


Psykologit eivät ole jääneet pyörittelemään peukaloitaan, vaan teoriat on viety aina ratkaisujen juurelle asti. Dissonance -teoria saa tukipilarin Persuasion Model -nimisestä mallista, joka on suunnattu eri alojen ammattilaisille, puhujille ja median parissa toimiville ihmisille osoittamaan oikean puhe- ja lähestymistavan merkitys muutosmotivaation luomisessa. (Persuasion=suostuttelu) Malli on luotu, jotta saataisiin kuva siitä, millaisissa olosuhteissa ihmiset todennäköisimmin tarttuvat härkää sarvista ja ryhtyvät muutokseen.

Mallin perusperiaate on simppeli: Who says what to whom? (Kuka sanoo mitä ja kenelle?) Malli havainnollistaa puhujan ja kuulijan henkilökohtaisten ominaisuuksien, sekä viestin sisällön ja rakenteen vaikutusta kommunikoinnin tehokkuuteen. Puhujan olemus, status, luotettavuus ja sanojen ulkopuolinen viestintä vaikuttavat suoraan kuulijaan ja vastavuoroisesti kuulijan status, koulutustaso, sekä suhtautuminen puhujaan ja viestiin ovat merkittäviä tekijöitä yhteisymmärryksen ja muutosten luomisessa.


Tästä asteen verran kehittyneempi ja moniulotteisempi versio on Petty & Cacioppo (1984) nimisten henkilöiden käsialaa ja kantaa nimeä Elaboration Likelyhood Model (ELM). En edes yritä kääntää. Sen sijaan selitän. (selityksille on aina suussani sijaa) ELM -malli ottaa lähettäjän, viestin ja vastaanottajan lisäksi huomioon myös kuulijan kyvyt analysoida viestin sisältöä ja tehdä siitä johtopäätöksiä. Kyseinen kaavio esittää kaksi viestinvälitysreittiä, joista puhuja valitsee toisen kuulijakunnan ominaisuuksien mukaan.

Ensimmäinen tie on Central Route eli keskitie. Tämä tie on nimensäkin mukaisesti tehokas ja tavoiteltava kulkuväylä, jonka varrella istuva kuulijakunta on motivoitunutta, innokasta ja halukasta muutokseen. Toinen reitti on Peripheral route eli kiertotie. Tämä reitti otetaan käyttöön silloin, kun kuulija/kuulijakunta ei ole ihan messissä, jonka huomio on toisaalla ja joka ei osoita liiallista kiinnostusta aiheeseen. Kiinnostavaa kyllä, kyseinen reitti on suurilta osin Median vallassa. Ihmisiä houkutellaan ja maanitellaan eri aisteja stimuloivilla virikkeillä, mainoskuvilla, väreillä, äänillä ja symboleilla. Samaan tapaan kuin hälisevä koululuokka, myös hälisevä ja sinne tänne säntäilevä ihmismassa saadaan keskittymään yhteen asiaan voimakkaiden efektien ja lisämateriaalien avulla. Tämä on peripheral route. Sitä pitkin ihmiset pyritään ohjaamaan Central Route´lle.


Psykologian materiaaliin paneutuessani aloin tulla yhä vakuuttuneemmaksi siitä, että ko. alan ihmiset tekevät elämästä hankalampaa kuin olisi tarvis. En voinut olla naureskelematta lueskellessani edellisvuoden koekysymyksiä: "Selitä asenne." "Mitkä asiat voivat vaikuttaa asenteeseen?" "Kerro 3 luonteenpiirrettä, jotka ovat tyypillisiä huonon itsetunnon omaavalle ihmiselle." "Miten asenne voi vaikuttaa käyttäytymiseen?" Hmm. Ei kuulosta aerodynamiikalta. Mutta annas olla, kun tarkistin mallivastauksia! Yllätyksekseni omat pohdintani huonon itsetunnon piirteistä ja asennemuutoksista eivät olisi riittäneet alkuunkaan, koska aina on esitettävä teoria. On tiedettävä kuka sanoi mitä, koska, kenelle ja millä vaikutuksella. On tiedettävä, miten rouvat (tai herrat, en ole vaivautunut tarkistamaan) Giles (1984), Bull (2001), Searle (1975) ja Berlo (1960) määrittelivät sanan: kommunikaatio ja mitä mieltä he olivat siitä, miksi ihmiset kommunikoivat.

Niin paljon kuin minua ihmismieli kiinnostaakin, enkä voi olla syventymättä aivokäytävien sisällä tapahtuviin kummallisuuksiin, ei minusta olisi psykologiksi. En jaksaisi pähkäillä, ollako sitä nyt samaa mieltä Freudin vai Pavlovin vai kenties molempien kanssa ja kenen malleja ja kaavioita olisi parasta käyttää missäkin tilanteessa. Ja minkä tahansa kaavion valitseekaan, aina on olemassa mutta. On olemassa kritiikki ja kritisoijat. Kuten Pekka Simojoki laulaa; karavaani kulkee ja koirat haukkuu. Mitä ikinä teet, aina on joku räksyttämässä. Niin näyttäisi olevan psykologisten teorioidenkin kohdalla. Koekysymysten kärkipäässä näyttivät olevan nämä: "Kuvaile Berlon (1960) kommunikaatioteoria ja luettele siihen kohdistuneet kritiikit." Häh täh? Aluksi siis kuvailen hienon teorian, analysoin sen juurta jaksain ja kaivelen kaikki yksityiskohdat ja sitten kumoan sen täysin. Ei mene kaaliin.

Jos polttaisin, polttaisin ehkä nyt.

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.