Sekasyöjiä oomme kaikki oomme kaikki

Kommentoi
Lihakeskustelu käy kuumana, eikä suinkaan vähiten karppausta vastustavien joukkojen keskuudessa. Enpä minäkään malta piilotella tulitikkuja askissani, vaan sytytän korteni kokkoon. Tulipas hyvä roihu! Tikunpäässä tirisee luomumakkara ja ritilällä ruskistuu vihannes-lihavartaita sotilaallisessa rivissä. Kesä tuli ja grillikausi avautui! (vaikkakin vain sosiaalismediallinen sellainen) Mutta miksi ihmeessä syödä lihaa, vaikka sen ympäristövaikutukset ovat laajalti tiedossa? Miksi tehdä moinen karhunpalvelus ympäristölle, joka kaikkien huhupuheiden mukaan ajautuu tuhoon lihakarjan kasvatuksen seurauksena? Perehdytäänpä lihan olemukseen ravitsemusnäkökulmasta käsin. Varoitus (etenkin lihansyönnin tuomitsijoille): voi olla, että aiheeseen kätkeytyy muitakin värisävyjä kuin mustaa ja valkoista.

Lihan koostumus riippuu monista seikoista, kuten kyseessä olevasta eläimestä, sen ruokinnasta ja kasvatuksesta, sekä ruhon osasta. Naudanliha sisältää muita lihoja enemmän kolmea välttämätöntä aminohappoa; leusiinia, lysiiniä ja valiinia, kun taas possussa ja lampaassa on enemmän treoliini-nimistä aminohappoa. Suurimmat erot eri eläinlajien välillä löytyvät lihaksista, mutta myös eläimen rodulla ja iällä on merkitystä aminohappokoostumukseen. Kun vedetään mutkat suoriksi, voimme kiteyttää lihojen ravintosisällön muutamaan avainsanaan; vesi, proteiinit, rasva, kivennäisaineet, hiilihydraatit, proteiinit. Vain pitoisuudet vaihtelevat elukoiden välillä.

Lihassa on kaikki ihmiselle välttämättömät aminohapot helposti käytettävässä muodossa. Amino hapot muodostavat proteiineja ja niitä on kaikkiaan 20 erilaista. Yhdeksää näistä aminohapoista elimistö ei kykene itse valmistamaan, vaan ne on saatava ravinnosta (essential amino acids). Loput yksitoista (non-essential amino acids) valmistuvat muista aminohapoista, sekä hiiltä ja typpeä sisältävistä yhdisteistä. Säännöllisesti eläinperäisiä tuotteita nauttivan ei tarvitse huolehtia välttämättömistä aminohapoista, koska suusta sisään menevä tavara sisältää kaiken jo itsessään. Välttämätön yhdeksikkö on tässä; histidiini, isoleusiini, leusiini, lysiini, metioniini, fenyylialaniini, treoniini, tryptofaani ja valiini. Nämä kaikki kummallisuudet elimistö hoitaa ja käyttää ihan itsekseen, kunhan tarjonta kohtaa kysynnän.

Peruskasviksiin painottuvassa kasvisruokavaliossa erityisesti lysiinin, metioniinin ja treoniinin saanti jää helposti vajavaiseksi. Toki kasvissyöjienkin on mahdollista rakentaa ruokavalionsa täysipainoiseksi käyttämällä perusvegejen lisäksi palkokasveja, pähkinöitä ja siemeniä. Uskon, että suuri osa kasvissyöjistä huolehtiikin riittävästä proteiininsaannista, mutta toisessa ääripäässä ovat ne, jotka vailla parempaa tietoa tai välinpitämättömyyksissään eivät vaivaudu korvaamaan lihaa muilla proteiininlähteillä. Britanniassa tehty tutkimus osoitti, että suurin riskiryhmä ovat nuoret, dieettejä testailevat teinitytöt ja nuoret aikuiset naiset. Näillä ryhmillä sekä proteiinin, että monien vältämättömien hivenaineiden saanti alitti suositukset.

Liha ja B-ryhmän vitamiinit kulkevat käsikädessä. B-ryhmään kuuluvat B1 (tiamiini), B2 (riboflaviini), B3 (niasiini), B5 (pantoteenihappo), B6 (pyridoksiini), B7 (folaatti/foolihappo), B9 (biotiini) ja B12 (kobalamiini). On häkellyttävää huomata, että kaikki kyseiset, erityisesti hermostolle, punasolujen, hormonien ja aivojen välittäjäaineiden tuotannolle, sekä energian vapauttamiselle tärkeät vitamiinit on saatavilla lihatuotteista. Kasvissyöjät saavat Beetä täysjyväviljasta (harmillista sinänsä, viljojen kun ei tulisi kattaa kovin suurta osaa päivittäisestä ruokavaliosta) poikkeuksena B12-vitamiini, jota saa vain ja ainoastaan eläinkunnan tuotteista.

Kaikeksi onneksi B-ryhmän vitamiineja löytyy myös kasvikunnasta, kuten vihreistä lehtivihanneksista (B2, B3, B6 ja B7) ja folaattia (B7) myös hedelmäosastolta. B-vitamiineista tiamiini, pyridoksiini, folaatti ja kobalamiini (eläinkunnasta saatava B12) osallistuvat raudan kanssa punasolujen tuotantoon ja kuljettamiseen verenkierrossa. Koska vitamiinit ja mineraalit ovat riippuvaisia toinen toisistaan, yhden puutos johtaa toiseen; esimerkiksi B6-vitamiini on välttämätön B12 imeytymiselle.

Muista vitamiineista A, D, K ja jopa C löytyvät eläinmaailmasta. Aata on retinolina (=ensisijaisena A-vitamiinina) maitotuotteissa, kananmunassa ja lihassa. Beetakaroteeni on A-vitamiinin esiaste, jota saamme kasvikunnan tuotteista ja jonka kroppa muuttaa kyllä retinoliksi tarvittaessa. Mutta miksi mennä kiertotietä, kun suoraakin pääsee? D-vitamiinin lähteinä mainittakoon kananmuna, rasvaiset kalat (lohi, makrilli, kuha, siika, silakka), metsäsienet, vitaminoidut maitovalmisteet (en suosittele; suosittelen luomumaitoa ja D-vitamiinit muualta) sekä yllättävää kyllä, broilerin liha. D-vitamiinipillereitä suositellaan erityisesti vegaaneille, jotka eivät nauti edes vitaminoituja maitotuotteita tai kananmunia. Joustavampien vegejen kannattaa lisätä kasvisruoan joukkoon joitain eläinperäisiä tuotteita taatakseen D-vitamiinin riittävän saannin. Dee kun on välttämätön kalsiumin ja fosforin imeytymiselle ja Dee itse puolestaan tarvitsee magnesiumia imeytyäkseen.

K-vitamiini on ratkaiseva veren hyytymistekijöiden muodostuksessa ja sen lähteinä ovat kasvikunnan tuotteet, sekä maksa. Oivallisia lähteitä ovat muun muassa vihreät lehtivihannekset (huomatkaa; tämä sana on jo toistunut usean vitamiinin ja mineraalin kohdalla), merilevä, perunat, kananmuna (huomatkaa sama kuin edellisen kohdalla; munalla mennään!), vehnänalkiot (huomatkaa; raudan imeytymiseen vaikuttavat fytaatit), kasviöljyt (huomatkaa; sano EI rypsiöljylle) ja se maksa. Kiinnostava fakta koskee myös C-vitamiinia; sitä on likimain kaikkien eläinten maksassa! Mutta vaikka maksa on oikea superravintainepommi, se ei liene osa monenkaan päivittäistä ruokavaliota. Näin ollen kasvikset ovat tärkein C- ja K-vitamiinin lähde. Joka tapauksessa, suoristan suoria entisestään, kun totean; E-vitamiinia lukuunottamatta kaikkia vitamiineja löytyy maito- ja lihaosastolta.

Rauta on yksi merkittävistä hivenaineista, jonka saannissa sekasyöjät päihittävät kasvissyöjät kuusi nolla. Rautaa esiintyy kahdessa muodossa; on eläinkunnasta saatavaa hemirautaa ja kasvikunnasta saatavaa ei-hemirautaa. Hemiraudan imeytyminen on aivan ensiluokkaista ei-hemiraudan imeytymiseen verrattuna. Koska rauta on muutenkin huono imeytyjä, on aivan päivänselvää, miksi raudanpuutosanemia on niin yleistä kasvissyöjien keskuudessa. Vaikka palkokasvit, täysjyväviljat, kuivatut hedelmät ja vihreät lehtivihannekset ovat kohtuullisia ei-hemiraudan lähteitä, monilla niistä on myös kääntöpuolensa. Esimerkiksi viljojen sisältämät fytaatit, pinaatin oksalaatit, teen tanniinit, kahvi ja maidon kalsium heikentävät raudan imeytymistä. Myös kananmunan fosvitiini toimii ei-hemirautaa vastaan. Viljojen fytaatit sijaitsevat kuitenkin vain kuorikerroksessa ja niin ollen (ikävä edes sanoa) valkoinen leipä ei häiritse raudan imeytymistä. Se nyt on muuten vaan vähemmän suositeltavaa tavaraa.

Viljoihin painottuva kasvisruokavalio saattaa herkästi jättää kropan puutostilaan, koska vähäinenkään rauta ei pääse imeytymään tehokkaasti. Jokatapauksessa eli however, vegetaristien on mahdollista edistää ei-hemiraudan imeytymistä nauttimalla C-vitamiinia ruokailun yhteydessä. C-vitamiini (esim. lasi appelsiinimehua) tehostaa kasvikunnan heikon raudan hyväksikäyttöä elimistössä. Ensisijaisia raudan lähteitä ovat kuitenkin liha, kala, sisäelimet ja veriruoat. Rautatabuja suositellaan kasvissyöjille, mutta niitä ei sovi nauttia yhdessä kalsiumtabujen kanssa, koska jälkimmäiset heikentävät ensimmäisen imeytymistä. Sellaista settiä minulle syötettiin, kun kärsin anemiasta pari vuotta sitten. Jostain merkillisestä syystä (?) rauta-arvot eivät kohentuneet kuukaudenkaan kuurin jälkeen.

Makromineraaleiksi kutsutaan sellaisia mineraaleja, joita tarvitaan yli 100mg vuorokaudessa. Tähän sarjaan kuuluu oiva kuusikko; kalsium, magnesium, fosfori, kalium, natrium ja kloridi. Kiinnostavaa sinänsä; kaikkia makromineraaleja saa näpsäkästi laajasta valikoimasta eri eläinkunnan tuotteita, kuten myös kasvimaailmasta. Kalsium on tutuista tutuin juttu itse kullekin, mutta lähteinä mainittakoon kananmuna, maitotuotteet, juustot, lohi, sardiinit, tofu, seesaminsiemenet, mantelit, pähkinät ja lehtivihannekset.

Magnesium (jota muuten D-vitamiini vaatii voidakseen imeytyä) on ravintoaine, jota löytyy vähän kaikkialta. Tärkeimpinä lähteinä mainittakoon täysjyvävilja, kasvikset, sisäelimet (se maksa!), liha ja merenelävät. Fosforin puutos on sekin harvinainen laatuaan, koska kyseistä mineraalia tavataan siellä täällä. Fosfori piileksii etenkin maito- ja viljatuotteissa, sekä lihassa ja kalassa. Kaliumia saadaan eritoten siipikarjan lihasta, kalasta, maksasta (!), hedelmistä (bansku, rusinat), perunasta ja maitotuotteista.

Mikromineraalit ovat nimensä mukaisesti makroja vähäisempiä, muttei suinkaan tarpeettomia mineraaleja. Jo esillä ollut rauta on näistä yksi, jonka lisäksi mikroihin lukeutuvat muun muassa jodi, seleeni, sinkki. Maailmanlaajuisesti suurimmat puutokset ovat havaittavissa raudan ja jodin saannissa. Jodia on lisätty merisuolaan, joka onkin sen ainutlaatuinen lähde. Kaikki merenelävät ovat myös oikeita jodipommeja, eikä näin ollen ole mitenkään yllättävää, että mereneläviä hyödyntävissä kulttuureissa jodinpuute on harvinaista. Myös täysjyväviljasta saa jonkun verran jodia, mutta pitoisuudet eivät vastaa lainkaan meren eläväisten lihaksistoihin tiivistyneitä jodivarastoja.

Eläinperäisten tuotteiden sisältämät ravintoaineet toimivat kropassa supertehokkaasti ja edistävät sekä eläin-, että kasvikunnasta saatavien mineraalien ja vitamiinien imeytymistä. Kurkistus elimistön sisälle antaa oivan katsauksen siitä, mitä meissä todella tapahtuu kun pistämme tiettyjä aineita suusta sisään ja lukemattomat tapahtumat puhuvat omaa kieltään lihan erinomaisuudesta. Vitamiiniosiossa tuli ilmi, että joitakin vitamiineja (E, C, K) on paremmin saatavilla kasvikunnan tuotteista, kun taas toiset (B, D, A) liputtavat lihatuotteiden puolella. Mineraaleista valtaosa huutaa hurraata lihalle, kananmunille, maitotuotteille ja erityismaininnan ansaitsevalle maksalle!

Tarkempi analyysi kivennäisaineiden saloihin osoittaa siis selvästi sen, että kroppa toimii täysteholla silloin, kun ruokavalio koostuu sekä kasvi- että eläinkunnan tuotteista tasapuolisesti ja kun eri lähteistä saatavat ruoka-aineet tukevat toinen toisiaan. Terveellisessä ja ekologisessa ruokavaliossa kasvikset, vihannekset, marjat ja hedelmät näyttelevät päärooleja, mutta neljän näyttelijän show ei pitkälle kanna. Merkittävimmissä sivurooleissa näemmekin siis luomulihat, kalat, kananmunat, sen maksan (!), oliiviöljyn, voin, kookosrasvan, pähkinät, siemenet ja täysrasvaiset maitotuotteet. Joukkokohtauksissa ohitse vilahtavat myös täysjyväviljat, joihin lukeutuvista tuotteista ruisleipä vaatii tulla mainituksi erikseen.

Kaikki on lopulta kiinni siitä, miten ruokavalionsa koostaa. Sekä kasvis- että lihansyöjäksi itsensä tituleeraava ihminen voi kärsiä lukemattomista puutoksista, jos lautanen on pelkkää jotain. Oli se sitten pelkkää bataattia tai biisoninpotkaa.

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.