Tervetuloa Aamupostin blogeihin!

Aamuposti tarjoaa kaikille mahdollisuuden pitää omaa blogia. Blogistit ovat pääosin aktiivisia paikallisia, mutta joukkoon mahtuu myös kirjoittajia muualta.

 

Lue tältä sivulta uusimmat blogikirjoitukset tai klikkaa tiettyyn blogiin.

3.3.2012 - 07.30

Kyllä kansa tietää

Talouskasvu hidastuu, Suomea uhkaa luottoluokituksen pudotus, kauppatase on miinuksella ja vaihtotase vaatii lisää vientituloja. Valtion menot ovat rajusti suuremmat kuin tulot eikä velkaantumisen taittumista näy. IMF:n tarkkailijat vaativat nopeasti vaikuttavia säästöpäätöksiä.

Valtion menot edellyttävät tänäkin vuonna noin kahdeksan miljardin euron lisävelkaa. Talouskasvu on pettänyt toiveet, kasvuennusteita on jouduttu tämän hallituskauden aikana alentamaan monta prosenttiyksikköä. Kasvu jää alle yhden prosentin. Suomen velka ei onneksi ole vielä samalla tasolla, kun IMF:n luotot ja ehdot olivat ainoa mahdollisuus selvitä. Sillä rajalla oltiin 1992.

1930-luvun lama kesti neljä vuotta, 1990-luvun lama Suomessa kolme vuotta, mutta nyt eletään jo subprime-kriisin viidettä vuotta ja finanssikriisin neljättä vuotta. Vasta 2014 alussa, seitsemän laihan vuoden jälkeen, Suomen bruttokansantuote yltää jälleen tasolle, jolla oltiin vuonna 2008. Teollisuus ja vienti ovat nyt vasta vuoden 2006 lopun tasolla. Huipputeknologian vienti on romahtanut Nokian myötä.

Saako tällaiset huonot uutiset kertoa myös kansalaisille? Kansantalous on nyt sananmukaisesti kansan varassa. Jos pelko katkaisee yksityisen kulutuksen, vähäinenkin talouskasvu loppuu. Velkaantumisen pysäyttäminen vaatii viiden–seitsemän miljardin korjausta: hallitussopimuksen mukaan puolet pitää tehdä veronkorotuksilla ja toinen puoli menojen leikkauksilla. Kansalaisten pitäisi siis sinnitellä vielä vuosia, sietää veronkorotuksia ja palveluiden leikkaamista.

Valtion velka on kasvanut puolella seitsemän laihan vuoden aikana. Sitä otetaan lastemme piikkiin. Ja velkaa riittää, sillä valtion lisäksi kunnat ovat velkaantuneet ja yksityinenkin velka on kasvanut nopeammin kuin kotitalouksien tulot.

Yksityinen kulutus ei saisi häiriintyä ja tulevaisuudenuskoa pitäisi rohkaista, mutta olisiko silti suomalaisiakin varoitettava lisävelasta. Edellisen laman aikana varoituksia ei kuultu ja jälki oli kauheaa. Taisipa joku sanoa, ettei Suomea saada lamaan, vaikka sitä yritettäisiinkin.

Poliitikot pelkäävät totuuden kertomista, koska silloin pitäisi myös tehdä jotain.”
Poliitikot pelkäävät totuuden kertomista, koska silloin pitäisi myös tehdä jotain. Kuntauudistusta vastustetaan, mutta kansalaiset ovat valmiit puolittamaan kuntien määrän. Armeijan supistuksia arvostellaan, mutta kansalaiset ymmärtävät, ettei tyhjiä kasarmeja kannata lämmittää. Eläkeiän korottamista jarrutetaan, mutta kansalaiset valitsevan sen mieluummin kuin eläkkeiden leikkauksen ja maksujen korotuksen.

Poliitikot kiivailevat veronkorotuksista ja palveluiden leikkaamisista, mutta kansa tietää, että pienet veronkorotukset ja menoleikkaukset eivät auta. Molempiin pitää puuttua tuntuvasti. Kyllä kansa tietää missä ollaan ja taitaa tietää senkin, mihin nyt mennään.

Suomi on Kreikan tiellä, jos talouden ongelmia yhä piilotellaan.

Kommentit (74)

Kommentit

Mikä on totta mikä ei.Suomen valtio keränyt vuonna 2011 veroja valtiolle 82,2miljaardia euroa joka on uusi ennätys ei edes 2008 pystytty samaan.Suomen veroaste 42,9%. Alv verot jo 17miljaardia vuodessa nousua 11,55 edellisestä,energia veroja saatu 21,7% enemmän kun aikaisemmin niin missä mättää.Suomi on ilmeisesti elännyt kuplassa jo kauan kun ei mikään riitä,syyllsten jäljet hallituksissa johtaa ilmeisesti kauas taakse ajassa.Seuraava kysymys on että jos veronkeruu ennätys on jo tehty ja silti tarvitaan säästölistoja ja huom. veronkorotuksia niin miten se edes voi olla mahdollista kun kaikkien aikojen verokeruu ennätys on tehty.Nykyistä hallitusta ei voi syyttää vaan ongelmat on alkanut jo kauan sitten ennen finanssikriisiä koska jos verotulot on paremmat kun ennen finanssikriisiä niin se on olut vaan veruke elvytyksiin ja sun muihin.Totuus on se että Suomen talous oli levinnyt käsiin ennen finanssikriisiä mutta siihen on ollut helppoa vedota niinkuin politiikkot tekee,ellikkä valehtelevat sujuvasti.Suomen verokeruu pitäisi ilmeisesti olla noin 100miljaardia vuodessa että lainojakin pystyyttäisiin lyhentämään tai sitten säästöjä20miljaardia että pystyttäisiin lyhentämään lainoja.mutta koska Suomi ei lyhennä enään koskaan lainojaan niin säästö tarve 7miljaardia tällä hetkellä vuodessa tai vero tuloja 7miljaardia lisää tai sitten se 3,5miljaardia säästöjä ja 3,5miljaardia veroja lisää.Summarun Suomi elää kuplassa joka voi puhjeta tai sitten ei mutta yrittäjän näkemys on että jos yritys olisi samassa jamassa niin mikään menestyvä sellainen se ei olisi.Kauheinta koko homassa on se että Suomella menee paremmin kun koskaan veronkeruussa ja silti menee huonosti Suomen valtiolla kassa tilanteessa.Olkoot tämä esimerkki kun ei mikään riitä ja ahneus ei ole kapitalistissa vaan valtiossa tällä kertaa.

yrittäjä (ei varmistettu)

Joo, YRITTÄJÄ on täysin oikeassa. Valtio ryöstää veronmuodossa kansalaiset ja yritykset hengiltä.
Mekanismi. Verot nousee, ne siirtyy hintoihin, ihmiset vaatii lisää palkkaa, yrittäjän on nostettava hintoja jne...
Loppujen lopuksi mailmalla ole varaa ostaa suomalaista tuotetta. Vienti loppuu, valtion rahavirta pysähtyy, valtion tulot lopuu, velat on maksettava.
No oneksi Kreikka maksaa suomelle takaisin velkansa jolla voidaan maksaa pois omaa velkaa. JIPPII !!!!

AN (ei varmistettu)

Tämä ilouutinen 82.2 miljardia € pitää kertoa itse valtiolle.
Heidän laskelmien mukaan on kerätty 58.5 miljardia € kansaneläkemaksut mukaanlukien.
Tämä jälkimmäin luku selittää Suomen velkaantumisen ja tasapainotusvaateet.
Valtion velka n. 80 miljardia ei lisää korkokuluja, jos korko pysyy nykyisenä.
Velka sisänsä ei ole ongelma, jos bruttokansantulo nousee ja vienti pysyy tuontia suurempana. Nämä ovat ne ongelmat, kun bruttotulo nousee kivuliaasti ja tuonti on suurempi kuin vienti.
'Yrittäjällä' on vielä petraamista myös laskutaidon kanssa.

TimoErik

Niin eikös tästä ongelmien eskaloitumisesta eräs nykyään presidenttinäkin toimiva Sauli Niinistö varoittanut?

Silloin, kun menee hyvin, tulisi varautua pahempaan, sanoi Sauli Niinistö. Se kaikki meni kuin kuuroille korville. Ylijäämää jaettiin veronalennuksina.

Nyt tuntuu, että pääministerin ja valtiovarainministerin aika menee ainoastaan EU-asioiden parissa ja kotimaan asiat hoidetaan kuin vasemmalla kädellä.

Kysynpä, että onko tosiaan niin, että jokin kuntauudistusprosessi voisi olla vastaus säästöihin. Kuntauudistusprosessi on ns. rakenteellinen uudistus, jolla ei tunnetusti saavuteta mitään sellaisia kuin säästöjä. Sillä parhaimmassa tapauksessa kyetään hillitsemään keskittämisen avulla kuntatalouden menopaineita.

Puhuttaessa kuntauudistusprosessista, on se ihan selkeästi toimintatavoiltansa vähä-älyisen ja tahallisen huolimattomuuden tulosta, missä aloitetaan jostakin karttaharjoituksesta ja sitten pikapikaa muodonvuoksi kuunnellaan järjettömän lyhyessä ajassa kuntia. Siis kuunnellaan?

Voidaan hyvällä syyllä kysyä, että eikö tässä maassa löydy muka tarpeeksi korkeasti koulutettuja asiantuntijoita, jotka voisivat luoda kunta- ja palvelurakenteista sellaisia, että ne olisivat aidosti optimoituja. Vastaus on: kyllä takuulla löytyy.

Mikä sitten on esteenä todellisen tieteellisen tiedon soveltamisen taloudellisesti optimoitujen rakenteellisten uudistusten luomiseksi. Se on poliitikkojen tarve sormeilla yhteiskunnallisia prosesseja tavalla, jolla ei ole mitään tekemistä yhteiskunnan terveiden rakenteiden kanssa.

Muun muassa puoluepoliittisten näkökohtien optimoiminen eri puolueiden kesken, näyttää olevan pikemminkin se kriteeri, jolla asioita mieluummin tarkastellaan, kuin todellisten uudistustarpeiden harkinta.

Eivät mitkään virkamiesselvityksetkään edusta järkiperäistä analyysia ja ajattelua. On jo paljastunut seikkoja, jotka ovat heittäneet vahvan varjon esim. kuntauudistusprosessiin. Sekin on joutunut poliittisen sormeilun kohteeksi yhteiskunnan parhaan kustannuksella.

Olen pahoillani Johannes Koroma mutta se mitä aikanaan itse kehotitte ikään kuin heittona kuntaministeri Henna Virkkuselle, oli juuri sen kaltaista "besserwisser-asiantuntijuutta", jolla ei ole mitään tekemistä todellisen tieteellisen asiantuntemuksen kanssa. Vaikka olisi kuinka kokemustayhteiskunnallisista asioista ja niiden hoitamisesta, ei se anna kuitenkaan mitään sellaista kuin yleispätevyyttä yli todellisten asiantuntijoiden, jotka kyllä tämä yhteiskunta visusti piilottaa tutkijan kammioihinsa.

Miksi systemaattiset ja tieteelliset lähestymistavat heitetään syrjään? Siksi, että se on uhka poliitikoille. Sillä poliitikoilla on suunnaton tarve osoittaa olevansa asiantuntijoita ja jättää oma sormenjälkensä asiaan kuin asiaan.

Mikäli kuvittelee, että ns. virkamiesselvitykset edustavat ministeriöiden sisäänrakennettua tieteellistä huippua ja todellista rautaista asiantuntemusta, niin erehdytään. Monien työryhmien jäsenet ovat myös naimisissa mitä erilaisimpien intressitahojen kanssa, jotka pahimmillaan estävät parhaan ja neutraalin asioiden tarkastelun yhteiskunnan parhaaksi.

Euron kriisi on hyvä esimerkki ns. poliittisen naiviuden ja idealismin ilmentymästä. Samoin hitaus toimia päätöksenteossa tai pyrkimykset ottaa "poliittinen niskalenkki" markkinavoimista ovat naurettavuudessaan omaa luokkaansa.

Jos Johannes Koroma ei vielä tiedä miksi nykymuotoista kuntauudistusprosessia ajetaan läpi kuin käärmettä pyssyyn järjettömällä ajallisella vauhdilla, niin sen eräänä painavimpana kriteerinä on se, että Suomen kuntataloudesta saadaan "ulkoisille" rahoittajatahoille muodostumaan "kosmeettinen illuusio" siitä, että Suomi on rohkea rakenteellinen uudistaja, Suomi on tehokas yhteiskunta, Suomi uskaltaa keskittää jne.

Pääasiassa on kysymys "silmänkääntötempusta", jonka jopa Raimo Sailas myöntää.

Euro järjestelmä oltaisiin asiantuntija- ja tutkimusvoimin voitu luoda jo alunpitäen optimoiduksi ja kontrolloiduksi järjestelmäksi. Sen sijaan sekin on ollut jatkuvan poliittisen sormeilun kohteena.

Poliitikkojen "roimaistaan kerralla niin että tuntuu"-ratkaisut perustellaan ns. pragmaattisuudella mutta todellisuudessa niistä on pitkäjänteisyys ja tieteelliset perustelut (tutkimustieto) kaukana.

Vesku (ei varmistettu)

Mistä saatais Sailakselle niin pitkävartinen puunuija, että hän saisi talousnumerot hakattua yhden blondin päähän? Tehtävä lienee mahdoton! Kukaan poliitikko ei halua olla se huonojen aikojen profeetta ja ottaa niskaansa sitä tyytymättömyyden ryöppyä, joka seuraa huonojen asioitten kertomisesta, niin kuin ne nyt jo ovat. Hän henkilöityy näiden ongelmien luojaksi. Ennen niitä ei ollut, mistä ne nyt tulivat? No, ovathan ne jo pitkään olleet, mutta kukaan ei ole puhunut. Politikko ajattelee; miksi minun pitää olla se huonojen asioitten julistaja. Siitä kannatus laskee. Antaa toisten julistaa ja sitten pidetään jonkun huono-osaisen luuserin puolta, kun hän suhteellisesti kärsii. Vallitseva poliittinen kulttuuri on suuri ongelma.
Meillä on pitkään ollut politiikassa johtajia, jotka eivät tajua, eivätkä suostu näkemään, paljonko tuotantotaloutta (niitä jotka luovat uutta jaettavaa) voi rahastaa hyvinvointisuomen pönkittämiseksi. Nyt se raja on pysyvästi ylitetty. Viimeisimmät viilaukset energiaveroiksi ja liikenteen lisäverottamiseksi näkyvät nyt kustannusrakenteissa ja vientimme hiipumisena. Nyt ei tule nousukautta, joka vielä pitkittäisi leikkiä. Valtiovalta ei ole lähtenyt trimmaamaan omia organisaatioitaan. Hyökätään kuntien kimppuun. Ei käydä arvokeskusttelua siitä, millaiseen sosialiturvaan on todellisuudessa varaa ja jos leikataan, niin mistä aloitetaan. Se on todella vastenmielinen keskeustelu niille, jotka ovat systeemin luoneet. Sama on SAK:ssa. Meikäläisten työehtosopimusten maksatusperusteet, lomien määräytyminen, kaikenlaiset lisät jne. poikkeavat EU:ssa isoissa talousmaissa vallitsevista melkoisesti nimenomaan kalliimpaan suuntaan. Olisi aika yhdenmukaistaa. Kaikki virastot, jossa on pääjohtaja, pitää siivota. Ei sellaisia tarvita. Nehän ovat poliittisia palkkavirkoja, joista ei odoteta mitään.
Paljon pitäis tehdä, kuka avaa pelin. Pitääkö hallituksesta heitää jarrumiehet ensin pihalle? Hehän sitten voivat tehdä oppositiosta välikysymyksen tai lyödä heinällä.

Mäki-Mattilan Inssi (ei varmistettu)

Olen lainanut lukemat Talouselämästä niin en voi asialle mitään jos Talouselämä kirjoittaa väärin mitä kyllä epäillen .Mutta niin tai näin asia ei muuttu miksikään ongelmat on samat ellikkä valtion kirstunvartija on ollut kauan hävyksissä ja se ei ole kansan tai kapitalistejen syytä ja en ihmettele ollenkaan että politiikkot ei puhu asiasta niinkuin se on, koska moni on jo ollut näissä aikaisemmissa holtittomissa hallituksissa mukana.

yrittäjä (ei varmistettu)

Asia selvisi jo kun laskelmassa oli kunnanverot mukana jotka on jaettu koko pottista jälkeenpäin pois kunnille.Kysehän oli timoerik kaikkista kerätyistä veroista.

yrittäjä (ei varmistettu)

Miksi hallitus odottaa VM:n uutta ennustetta, se ei muuta mihinkään sitä että tarvitaan Sailaksen mainitsema noin 5mrd€ kuntokuuri ja työurien pidennys = veronpohjan laajennus, siitä kannattaisi päättää ensin, sillä kestävyysvajeen hoidon jälkeen tuo 5 mrd€ ehkä riittäisi. Mutta jos demarit eivät unohda vaalilupaustaan olla nostamatta eläkeikää ja jatkavat hallituksessa, ja jos leikkauksia demari ei hyväksy, niin vapaa-aika verolle, mieluummin progressiiviselle, niin loppu joutenolo eli työttömyys.

Päättämättömyys... (ei varmistettu)

Eiköhän edellisen hallituksen kirstunvartijana ollut valtionvarainministerinä Katainen, kokoomus, keskusta rkp että vihreät hallituksessa, saivat hyvin nopeasti maan alijäämäiseksi, nyt hallitus on sama mutta keskustan paikalle ovat tulleet vasemmistopuolueet, ja vauhti vaan kiihtyy. Jotkut kehtaavat väittää, että ei tämä holtiton EU:n nuoleskelu mitään meidän taloudelle ole vielä tehnyt, jos riihikuivaa rahaa on jo lahjoitettu yli kaksi miljardia, ja mitä demari Liikanen on ostellut Italian velkakirjoja, näitä miljardeja emme tule milloinkaan saamaan takaisin, niin kyllä se vaan tuntuu. Tuntuu, että on yleinen käsitys meidän politikoilla ym. ns. asiantuntijoilla, että suurituloisten verotusta kiristetään, jota perussuomalaiset ehdottivat Walhroosvero ei ole mitään suurempaa vaikutusta verotulojen kasvuun, mutta kas kummaa aina on vaikutusta kun matalapalkkaisten, että köyhimpien etuisuuksiin puututaan. Ei voi vetää muuta yhteenvetoa, että matalapalkkaiset ja köyhät pöyrittävät tätä yhteiskuntaa, silloin myös nämä pitäisi nostaa ylös ysteiskunnassamme, eikä pitää yhteiskunnanrasitteena. Mutta se ahneus, joka Suomessakin jyllää vaikuttaa hyvin voimakaana. Köyhä antaa vähästä rikas ei paljostakaan.

Oikeudenmukaisuutta (ei varmistettu)

Poliitikot ja myöskin nykyinen presdentti ovat olleet mukana luomassa järjestelmää, tämän finanssi/pankki kriisin maksatusta EU:n kansalaisille.

Valtion, samoin kuin kuntien kestävyys vajeet perustuvat väärään politiikkaan, on
vapautettu veroista, maksukykyisiä rikkaita kansalaisia sekä firmoja. Kyseisten verohelpotusten euromäärä on melkeinpä sama, kuin mainitut kestävyys vajeet valtiolla ja kunnilla.

1990 luvulta asti ovat suomen eri hallitukset tehneet samansuuntaista talouspolitikkaa, tuloerot ovat räjähtäneet karmeisiin eroihin, köyhyys ja eriarvoisuus lisääntynyt. Ja syrjäytyminen, työttömyys nuorison keskuudessa on tosiasia.

Nykyhallitus "sixback" toteuttaan oikeistolaista politiikkaa, kokoomuksen johdolla ja
kansaan kyllä koskee - tämäkin veivaus, vaikka mukana on vasemmisto !

Jannu Jokelasta (ei varmistettu)

Juttu ei ei ole vieläkään hallinnassa ,verotus ei ole syy tähän alamäkeen kun kokonaisveroaste on42,9% Suomessa niin siinä ei ole paljon enään mistä kiristää ja verotulot jopa kasvaneet uuteen ennätykseen 2011,liikkumavara on niin pieni että nostot voi jopa vetää takapakkia veronmaksuissa.Rikkaiden verojen nosto on kosmeetista .Solidarisuus vero nostaa verotuloja 26miljoona euroa ja pääomatuljen kiristys ei juuri tuota sen enempää.Syy tähän ongelmaan on monta aikaisempaa hallitusta joka on antanut kuvan että Suomen valtiontaloudessa on mennyt hyvin ja silti ei ole lyhennetty juuri ollenkaan lainoja pois.Seuraavat hallitukset joutuvat korottamaan kaikkien veroja leikkamaan hyvinvointovaltion palveluja enemmän kun kukaan uskoisikaan koska hyvinvointivaltio on näköjään mahdoton yhtälö rahallisesti.Suomi on Kreikkan tiellä missä säästö toisensa jälkeen on tehtävä ja ilmeisesti Suomi ei koskaan enään pysty lyhentämään velkojaan vaan on siirtynyt ikuiseksi koronmaksajaksi.Jos Suomeen tulee oikea lama niin säästöt toteutuu nolla ajassa mutta vielä yritetään vitkutella ihmettä odottaen mikä ei tule koska näin pienet säästöt ei riitä korot nousee tulevaisuudessa varsinkin kun kolme A luokitus on vaarassa mennä.

yrittäjä (ei varmistettu)

On tunnettu tosiasia, että valtio on asettanut kunnat kestämättömään tilanteeseen jo hyvin pitkällä aikavälillä. Siinä ovat olleet mukana kaikki puolueet vasemmalta oikealle - olipa hallituspohja mikä tahansa.

Valtio on pelannut kaksilla korteilla:
- yhtäällä kiristetään rahahanoja kunnille;
- toisaalla lisätään kuntien lakisääteisiä velvoitteita.

Mitä tämä siis tarkoittaa?

Sitä, että jossakin vaiheessa valtion velkaa on saatu vähennettyä mutta samalla kunnat ovat joutuneet elämään velaksi!

Tätä voisi kutsua hölmöläisten peiton pidennykseksi.

Osa kunnista on käynyt ns. helpolla ja halvalla "Rantakuha"-pankilla ja sieltäpä sitä löytyy.

Jotkin kunnat ovat velkaantuneet suorastaan sietämättömästi ja jotkin kunnat, kuten Lohja, on käyttänyt niin sanottua "ylipaineventtiili"-investointistrategiaa, eli tehdään vain se mikä äkkiseltään on aivan pakko tehdä.

Vaan niinpä nyt ollaan jo tilanteessa, missä valtio velkaantuu niin pirusti ja samalla toimii "halvemman rahan"-förmedlarina Kreikan kaltaisille korruptoituneille ja mätäpaisetalouttansa harjoittaville maille. Ettei vain olisi niin, että Suomi on itse ajautumassa tai ole jo eräs noista mätäpaisetalouksista?

Ja poliitikot sen kun porskuttaa. Vaikka EU ja Euro-järjestelmä ovat sinänsä hyviä ja hienoja asioita, on niiden luomisesta ollut järki kaukana! Ja vielä kerran: ja poliitikot sen kun porskuttaa.

Lisäys: ... ja kansa maksaa viulut!

Suomessa puhutaan sellaisesta kuin hyvinvointiyhteiskunnasta ja sen päälle päätteeksi on syntynyt poliittinen hokema: "Hyvinvointiyhteiskunta on pystyttävä turvaamaan!"

Ja kakkia kans. Suomi ei ole todellisuudessa ollut sitten 90-luvun laman hyvinvoinnin "todellisilla" mittareilla mitattuna hyvinvointiyhteiskunta, vaan aina vain pahemmin pahoinvointiyhteiskunta. Tämä tulee entisestään pahenemaan.

Niin kauan, kun nähdään leipäjonoja, syrjäytymistä ja asunnottomuutta Suomessa, ei tarvitse tulla puhumaan hyvinvointiyhteiskunnasta.

Totuudellisempi poliittinen hokema kuuluisi:
"Miten me luomme kestävän tien todelliseen hyvinvointiyhteiskuntaan tästä pahoinvointiyhteiskunnasta?"

Ja tämän sanon SUORAAN KOKOOMUSLAISESTA SUUSTA!

Poliitikoille:

ÄLY HOI, JÄRKI ÄLÄ JÄTÄ!

JOROMA (ei varmistettu)

Nykyinen demoraattien (=SAK ja sen tukemat poliitikot Heinäluoma, Ihalainen, Halonen jne.) aikaansaama Suomen työmarkkinoiden sulkeutuminen köyhiltä koulutusvaatimuksineen ja ylettömine lakeineen, jotka turvaavat SAK:n edut ovat johtaneet mm. 300 000 nuoren syrjäytymiseen ja eläkeputkien yms. kautta poskettomiin etuihin 1940- ja 1950-luvulla syntyneille. Tämä aikaansaannos (työttömyys) maksaa yhteiskunnalle (=töissä oleville) 10 mrd€ joka vuosi (3 mrd tukina ja 6 mrd€ menetettyinä verotuloina). Demokraatin päättämättömyys maksaa siis 10 mrd € joka vuosi. Ei ihme että kansa tietää mm. Sen että nämä demokraatit johtavat Suomen Kreikan tielle.

Päättämättömyys... (ei varmistettu)

Juuri nyt pääministeri kiemurtelee radiossa, kuin mato ongenkoukussa yrittäessään selittää kansalle radiossa, että on välttämätönta pitää ko. sopimus salaisena, koska toinen sopijapuoli
(Kreikan pankit) vaatii sitä ??!!

Kyseinen sopimus oli esillä 1 eduskuntavirkailijan vahtimana (ei saanut viedä sopimusta pois huoneesta), luettavissa englannikielisenä kansanedustajien luettavana, siinä koko avoimmuus läpinäköväisyys ja demokratia, jota hallituksemme puolueineen tekee !

Jannu Jokelasta (ei varmistettu)

Soinin mielestä arvoton takauspaperi.Korkmannin mielestä arvokas takaus.Histooria kertonee kuka oli oikeassa koska Korkmannin mukaan Suomi joutuu maksamaan tämän Kreikkan lainan ja siinä vaiheessa asiaa ei voi enään peitellä kun lasku tulee.

yrittäjä (ei varmistettu)

Kreikan takuus on sama näki sen sopimuksen tai ei.
On hyvän tavan mukaista pitää liikesalaisuudet salaisena. Tässä tapauksessa sopijapankkien nimet. Katainen pitää tästä kiinni. Jos laki vaatii julkistamista, on se silloin lakimiesten asia. Katainen ei halua pettää sopijakumppaneita. Ei se hyvää kuvaa Suomesta anna, jos sanomme Kreikalle; ei teidän sopimnuksista tarvitse välittää. Se voi olla miinusta muiden sopimusten kanssa.
Suomi voi joutua maksamaan lainat Kreikalle. Ei se mikään katastrofi Suomelle ole. Suhdannetappiot ovat moninkertaiset.
Hoidetaanko Kreikan tapausta EU:ssa oikein tai väärin, siitä ei Suomi yksin pysty päättämään. Toistaiseksi EUROssa oleminen on Suomelle eduksi eli olemme Saksan ja Ranskan kanssa asioista päättämässä.

Mikäli Kreikka pystyy maksamaan lainan korot, voidaan maksua siirtää niin kauan kuin korkorahoja tulee.

TimoErik

Korkmania on käytetty mediassa jonkinlaisena puolueettomana asiantuntijana, vaikka mies on virkansa puolesta ollut elinkeinoelämän lobbari. Hieman skarppia toimittajat! Omienkaan aivojen käyttö toimittajiltya ei ole kielletty. Nykyisin näkee liikaa lobbarien puhetulvan edessä nyökytteleviä täysin asiasta pihalla olevia taloustoimittajia. No huippu oli tämä kaupallisen viihderadion toimittaja, joka varoitteli markkaa takaisin kaipaavia 90 %:n devalvaatiolla. Ihmeellistä perusteetonta pelottelua.

Tipsu (ei varmistettu)

No on se kyllä väärin kun ei pakotteta hyviäkään valtioita pääomittamaan omia pankkeja omaan maan rahalla.Nyt pääomittaja ollut Eu missä pieni Suomikin osallistuu pääomittamaan Saksan ja Ranskan pankkeja Eu kautta kun heidän pitäisi omalla rahalla pääomittaa pankkinsa.Onko Suomella hyötyä Eurosta,sanoisin että ei , jos on ollut niin se etu on hävinnyt ikuisiksi ajoiksi varsinkin kun takausvelat tulee maksuun ja asiantuntioiden mukaan ne tulee meille maksuun.Kysymys timoerikille miten Ruotsi,Tanska pärjää paremmin kun Suomi taloudessa vaikka oma valutta kruunu kerropa se.Minä tiedän miksi mutta sinä ilmeisesti et.

yrittäjä (ei varmistettu)

'Yrittäjälle'
Ruotsissa on parempi ikärakenne kuin Suomessa.
Se on lähempänä markkinoita (ei ole saarivaltion kaltainen kuten Suomi) ja vientituotteita löytyy laajempi skaala ja maa on perinteisesti ollut paljon tunnetumpi maailmalla jo vuosisatoja ja väestöltäänkin se on puolta suurempi. Nämäkin saattavat olla pärjaamiselle etuna. Kruunu on ollut aina tunnetumpi valuutta kuin markka. Esim. Suomen sahat myivät puutavaransa Ruotsin kruunuissa . Se oli dollari paperin ja sellun myynnissä. Asiantuntijat väittävät, että valuuttaetua Ruotsilla ei ole Euroon nähden ollut jossei nyt haittaakaan.
Ruotsin politiikot pystyvät parempaan yhteistyöhön kuin suomalaiset.
Vaikka se harmittaa, mutta ne vaan hoitavat asiansa fiksusti.

Tanska taas on sitonut kruununsa arvon Euroon eli osallistuu Euroon vain jäsenmaksullaan kuten Ruotsikin. Tanskalla ei pyyhi nyt niin erikoisen hyvin ainakaan pankkisektorilla.

TimoErik

On se vaan julmettu etu kun valutalla voi spekuloida vientikauppassa jopa niin suuri etu että paperiteollisuus Suomessa siirtänyt kauppantekoa Ruotsin yhtiöiden kautta joka on taas valtava menetys Suomelle kaikkissa muodoissa.Mutta toki on tässä muutkin asiat jotka on vaikutttanut,Ruotsissa ajettu alas kaikki helppon rahan tuet kaikkialta ja käytetty porkkanoita ja piskaa että ihmiset menee töihin siellä ei tunneta pahemmin työkyvöttömyys eläkkeitä tai vastikeetonta rahan jako tätä nykyään ellikkä rakenteet huomattavan paremmat ja koskee myös yritystukia maanviljelystä alkaen.Mutta sitten toiseen asiaan ,nyt kun on kovat paineet hyväosasten veronkorotuksiin niin sanottouihin solidarisuusveroihin ja ties mihin niin muistakaa se että centtiäkään Suomen valtio ei näistäkään veroista jos toteutuvat käytä vähäosasaisten hyväksi.Vaan vanha meno jatkuu ja kärjessä politiikojen,virkamiesten valtion yritysten johtajien palkkan korotukset ja viimeiselle ryhmälle kultaiset kädenpuristukset ja optiot.Ainut mikä muuttu on se että ei kannata tehdä lisää duunia kun veroprossentti on yli 50%.Vähäosasia on helppo hujata ja antaa kuvaa heille että hyväosasilta siirettään heille rahaa,näin ei tapahdu eikä ole koskaan tapahtunutkaan vaan puhtaasta vaalipropagandasta on kysymys ja siihen vipuun mennään aina.Jos olet hyväosainen ja haluat auttaa vähäosaista niin anna hänelle suoraan apua tai rahaa koska valtion sitä ei tee sen enempää kun ennenkään oli verot vaikka 99%.Sellaiset ovat meidän herrat ja aina olleet se on jo perintötekijänä heillä.

yrittäjä (ei varmistettu)

Suomiko olisi siis se erikoistapaus, jolle sattuu kaikki maailmanloput ja vedenpaisumukset, jos emme ole mukana eurossa? Vaikka muut Pohjois-Euroopan maat, jotka ovat ehkä Viron lisäksi parhaat saatavilla olevat verrokit Suomelle, pärjäävät hyvin omilla valuutoillaan. Ei tunnu kyllä nyt ollenkaan uskottavalta tuo peloittelu:)

H2O (ei varmistettu)

Itseluottamus kun puuttuu Suomalaisista niin pitää aina olla jonkun alaisena . Tällä hetkellä ollaan kallellaan Saksaan ja Ranskaan kun ei omia aivoja haluta käyttää että mikä olisi oikeasti hyvä ratkaisu Suomelle

yrittäjä (ei varmistettu)

Ruotsin valuutta kruunu on ollut pitempään n.8,8 € ja aiemmin se oli jopa 10-11 €. Siis väliin Euro edullisempi, väliin kruunu. Nyt Euro on voitolla eli edullisempi.
Jos Ruotsista edullisempi myydä papereia ja sellua, se ei ainakaan johdu hyt valuutasta.
Ruotsissa on suhteellisesti ja määrällisestikin enemmän sellu- ja kartonkituotteita myytäväksi ja vähemmän hieno- ja aikakauslehti (sc, lwc) tuotantoa kuin Suomessa.
Sellun ja kartongin menekki ei kärsi ylituotannosta siinä määrin kuin Suomen metsäteollisuustuotteiden. Rakennemuutos jatkuu...

TimoErik

Minusta jokaisen suomalaisen kannattaa kysyä itseltään, mistä oikeasti maksamme ne sadat miljoonat nettoeurot vuosittain EU:n budjettiin kuin myös sitä, miksi otamme valtavan euromääräisen riskin sitoutumalla miljardien eurobeilausvastuisiin? Jos ne ovat pelkästään maksu siitä tunteesta, että saamme kuulua onnelliseen eurooppalaisvaltioiden perheeseen, on hinta mielestäni liian suuri.

H2O (ei varmistettu)

Yrittäjä on oikeassa siinä, että Saksa vie ja Suomi vikisee. Pääministerimme ei osannut vielä kertoa hallituksemme kantaa eurovakausvälineen kasvattamiseen, koskapa Saksa ei ollut vielä muodostanut lopullista kantaansa...

H2O (ei varmistettu)

Suomi maksaa EU:lle ne 'jäsenmaksut' Euroina, kun valuuttamme on Euro.
Ruotsi maksaa kruunuina, mutta maksaa siinä kuin Suomikin.
Onko Ruotsi EU:ssa tyhmyyttään, enpä usko.
Suomen kannattaa olla hyvissä väleissä muiden EU-maiden kanssa. Silloin kaupankäynti on ko. maiden kanssa helpompaa, senhän sanoo järkikin.
Realismikin on järkevää . Saksa vie ja Suomi vikisee. Tuntuisiko realistiselta,että
Suomi vie ja Saksa vikisee. Tosiallisesti Saksa vie ja Suomi on mukana eikä vikise. EU:sta kannattaa mielestäni maksaa.

TimoErik

Uskonnonvapauden ja tasa-arvon takia on kai syytä että jos maahanmuuttajia Suomeen otetaan on heille ihmisarvon ja oikeudenmukaisuuden takia kustannettava pyhiinvaellusmatkat jotka heille luonnostaan kuuluu. Missä siis viipyy hallituksen määrärahat tuohon tarkoitukseen?

Kysyy ihmisoikeudet kaikille Suomessa.

AAPPO I PIIPPO (ei varmistettu)

Asiat voisivat olla toisinkin. Suomi voisi aidosti ajaa EU:ssa omaa parastaan. Nyt se rakentaa _vastuullisesti_ jotakin Eurooppa-utopiaa. Saksan etu EI ole Suomen etu. Saksa beilaa euromaita tasan tarkkaan niin kauan kuin he katsovat sen edukseen. Suomi beilaa euromaita tasan tarkkaan niin kauan kuin Saksa katsoo sen itselleen edulliseksi. Suomen instikoilla oli suhteessa minimaaliset saatavat beilausmailta verrattuna Saksaan. Siksipä olisikin mennyt oikein, että jokainen euromaa olisi itse pääomittanut suoraan pankkinsa ja noudattanut maakohtaisessa beilauksessa emusopimusta, jonka mukaan se on nimenomaan kiellettyä.

H2O (ei varmistettu)

Vapaansuomen liiton johtaja Pesonen sanoit että "Kyllä kansa EI tiedä".

Voiko poliittinen kulttuuri ja tiedotusvälineiden tila olla noin Suomessa?

Jälkikirjoitus
Lainaus Kielipoliittinen sensuuri-sivustolta:
"Yleisön käsityksiin ja näkemyksiin voidaan vaikuttaa mm. seuraavilla keinoilla:

-Aineiston valikointi ja harhaanjohtavat painotukset
-Osatotuudet, tärkeiden asioiden kertomatta jättäminen
-"Totuudet" ja kehäpäätelmät asiantiloista
-Stereotypiat, perusteeton yleistäminen ja liiallinen yksinkertaistaminen
-Harhaanjohtavat vertauskuvat ja väärät analogiat
-Tunteisiin vetoaminen, mielikuvien ja mielleyhtymien hyväksikäyttö tosiasioiden kustannuksella
-Asiayhteyksillä manipulointi, mielikuvan tuottaminen valokoiduista kokonaisuuksista
-Leimaaminen (halventavat ja kyseenalaistavat termit, ilmaisut tai yleistykset ilman asiaperusteluita)
-Suora tyrmääminen ja vähättely ilman asiaperusteluita
-"Totuuksien" ja kehäpäätelmien toistaminen ilman asiaperusteluja
-Huomion vetäminen pois propagandaviestille epäsuotuisista tosiasioista. Vastapuolen asia-argumenttien hukuttaminen muiden viestien alle."

http://kielipoliittinen_sensuuri.webs.com/sensuurijasananvapaus.htm
http://www.norden.org/fi/analys-norden/teemat/poliittisia-aeaeri-ilmioei...
http://www.vapamedia.fi/blogit/sisaeltoe-vapaa/onko-sosiaalinen-media-po...
http://10minutemail.net/en/

Kansa ei tiedä (ei varmistettu)

Ongelmana niin eurobeilauksien aloittamisesta päätettäessä kuten yhä edelleenkin on se, etteivät Suomen edustajat tee päätöksiä EU:ssa maamme omista etulähtökohdista kuten muiden maiden edustajat, vaan meillä ollaan huolissaan jostakin "ytimessä pysymisestä" ja "poliittisen painoarvon menettämisestä". Ja mennään näin mukaan muiden vaatimuksiin. Ei ymmärretä ettei nämä ytimessä pysymiset ja poliittiset painoarvot ole mitään itseisarvoja, vaan niillä on nimenomaan tarkoitus saavuttaa etuja. Nyt ovat EU-intoilijat kääntäneet asian kuitenkin niin, että meidän tulee uhrata omat etumme kyseisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Ei kovin järkevää?

H2O (ei varmistettu)

Kyllä Suomen EU.ssa pitää olla mutta se euro on jo toinen juttu ja sitten tosta sellukauppasta ja niin edelleen sitä tehtiin just silloin kun kruunu oli euroa halvempi,tämän hetkisen tilaanteesta ei tietoa.Mutta sen sanon voi sitä itkua kun oikeat säästölistat lyödään pöytään kun ensimmäiset takaukset tulee maksuun ja ne tulee.Lupaan että eurolla ei ole Suomen maassa montaa puolustajaa ja sen jälkeen voidaan olla sata varmoja että euro oli Suomen huonoin valinta mitä on koskaan tehty.Mutta tällä hetkellä tyyntä ennen todellista myrskyä.

yrittäjä (ei varmistettu)

Olen samaa mieltä siitä, että todellinen parku alkaa sitten kun säästö- ja veronkorotuslistat julkaistaan. Porukat tajuavat yhtäkkiä, että hei, tämänhän koskettaa juuri minua. Luvut eivät olekaan enää joitakin käsittämättömiä satoja miljardeja jossakin EKP:n taseessa, vaan tuntuvat jokaisen kukkarossa ja palveluissa tässä ja nyt. Siinä vaiheessa saattaa tulla ikävä maailmalle hukattuja miljardeja. Päivän Hesarissa näytti aiheesta olevan pari aivan asiallista mielipidekirjoitusta.

H2O (ei varmistettu)

Jos Suomen valtionvelkaan lisätään Kreikalle lainatut varat max. noin 2-3 miljardia Euroa, niin ei siitä itketä.
Vähän se harmittaa. Nykyiseen 78 miljardiin 3 miljardia lisää 81 Miljardia €.
Korkokustannus olisi noin 120 miljoonaa Euroa/ vuosi 4%:n korolla lisää.
Meidän oma lainantarve on noin 6-7 miljardia lisää vuodessa on moninkertainen ongelma.
Kreikka on pahimmillaan kertarysäys, mutta Suomen velkaantuminen on jokavuotinen ilmiö.

Yrittäjän huomio Ruotsin kruunun kurssiedun käyttö oli mm. sellukaupassa tietenkin totta.
Se oli väliaikaista, mutta teollisuutemme rakenne-erot eivät näytä olevan väliaikaista.
Jotain tarttis tehdä.
Ruotsissa on suljettu useampia sellutehtaita kuin Suomessa ja sulkeminen on alkanut kauan ennen Suomen vastaavia.
Euca- ja Akasiasellun raaka-ainehinta on alle 100 $ tehtaan portilla kuutiolta ja meillä jo korjuukustannukset kuljetuksineen ylittää sen. Lisäksi puun tarve/ sellutonni on alle 4 kuutiometriä ja meillä yli 5 kuutiometriä. Energiakulutuksessa molemmissa tapauksissa tehtaat ovat omavaraisia. Palkat ovat oma lukunsa.
Tämä on se suurin ongelma Suomelle ja Ruotsille.

TimoErik

Kuka on sanonut, että Suomen eurovastuiden realisoituminen jää pelkästään Kreikkaan?

Ja mitä vastuita Suomelle tulee EKP:n kautta? Ongelmamaiden bondiostosten lisäksi on EKP lähtenyt rahoittamaan pankkeja 1.000 miljardilla eurolla 1%:n korolla. Inflaatio huitelee tällä hetkellä 3 %:ssa. Arvatkaa kuka tuon(kin) laskun maksaa.

Käynnissä on parhaillaan mittava varallisuudensiirto a) eri euromaiden välillä b) palkansaajilta ja pankkisäästäjiltä velallisille ja sijoittajille.

Se millä tavalla nämä rakennelmat puretaan/purkaantuvat jää nähtäväksi. Monet ovat sitä mieltä, että setelirahoituksen ja negatiivisen reaalikoron kautta synnytetty hyvin korkea inflaatio on ainoa keino purkaa nyt syntyneet valtavat velkakeskittymät.

Mainittakoon, että euron ja EKP:n puolustajat muistavat aina kertoa, kuinka edullista matala korko on asuntovelallisille. He jättävät vain kertomatta sen, että juuri tämän EKP:n hallinnollisesti määräämän ja Suomen olosuhteisiin sopimattoman negatiivisen reaalikoron vuoksi mm. asumiskustannukset on Suomessa kallistuneet ennätystasolle.

Euro ja EKP tulee olemaan Suomelle ennennäkemättömän kallis seikkailu:(

H2O (ei varmistettu)

EU-kehityksen ja kokoomuksen politiikka
"...Yksikään EU:n toimeenpanevista toimielimistä ei täytä tuota demokratian perusehtoa.
Suurin osa päätöksistä eli lakiehdotuksista ei synny EU:n parlamentissa, vaan komissiossa
ja Coreperissä eli EU:n toimeenpanevissa elimissä. Niiden jäsenistä ainuttakaan ei kansa
ole tehtävään vaaleilla valinnut. Hallitusten nimittämien ’pysyvien edustajien’ arvioidaan
valmistelevan Coreperissä 90 prosenttia EU:n kaikista päätöksistä.

Valmiiksi pureskeltuina ne alistetaan neljännesvuosittain kokoontuvalle
Eurooppa-neuvostolle eli huippukokoukselle. Sen jäsenet ovat toki vaaleilla valittuja
poliitikkoja, mutta tekevät päätöksensä suljettujen ovien takana. Antici-nimellä tunnetut
avustajat tiettävästi nauhoittavat keskustelun ja pitävät jonkinlaista pöytäkirjaa, mutta
ne ovat ehdottoman salaisia. Yksinomaan EU:n ylipapeilla on oikeus lukea ja tulkita
päätöksentekoprosessia. "
erkkitoivanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/42347-kiitos-irlanti

Kokoomus-hallituksen huumepolitiikka on ollut aina lisää huumeita nuorille ja
lääketehtaiden huumepillereitä suomalaisille? Emme näe poliisia ratsaamassa huumediskoja
Helsingissä. Huumeilla luodaan uutta EU-kulttuuria meille, jonka avulla vanhasuomalainen
kristillinen moraali ja rehellisyyden ja työn arvostus poistetaan?
Vaihe 2?:
Pois kaikki sosiaalituet, asumistuet, eläkkeet, työttömyyskorvaukset ja muu turha- ei
rikkaat tarvitse tuollaisia ja valtion rahat on nyt tiukalla että saamme velkamme
maksettua 11,5 miljoonan asukkaan Kreikkaan ja muille EU-pankeille velkaa oleville maille.
Jos ei työtä tee, ei pidä syömänkään, on Kokoomus-motto, ja aina on työtä tekevälle
työvoimavuokrausyrityksissä, jos vain on nöyrä, eikä ala vaatimaan samaa elintasoa kuin
rikkaalla kansanosalla (josta voi katsoa tositv-ohjelmia uuden EU-yhteiskuntamuutoksen
tuoman talousjärjestyksen harvainvaltaisuusihanteiden omaksumiseksi).
Työttömyys leimattava kunnottomien suomalaisten alkoholistien olotilaksi ja häpeäksi. On
uuden tuhatvuotisen EU-valtakunnan rakentamisen aika, ja Suomen on aika luopua vanhoista
käsityksistä maamme itsenäisyydestä ja omasta päätäntävallasta maastamme. Kunnat on
alistettava tehokkaiksi markkinataloutta palveleviksi suur-yksiköiksi, joissa asukkaat
keskitettävä taajamiin, ja maaseutu on siirrettävä kepu-Kok-linjan omistuksiin, koska
muuten maaseudun ylläpito vie rahoja , jotka on tärkeämpää siirtää EU:lle ja rikkaimmille
yhteiskuntaluokille, jotka osaavat ottaa vastuuta. Säästöjä ei pakkoliitoksista tule,
koska pitkät etäisyydet luovat niin paljon kuluja jo matkakustannuksissa, että menot on
jopa suuremmat.
maaseuduntulevaisuus.fi/maaseutu/yhteenliittyminen-ei-ratkaise-kuntien-talousongelmia-1.11285
Maaseudun autioittamista ja siten omaisuuden omistamisen maaseudulla mahdottomaksi
tekemistä on pakkokeinoin ajettava eteenpäin, mm. teiden huonontamisella, petoeläinten
asuttamisella koko Suomen maaseudulle, pitämällä puunhinnat alhaalla ja halveeraamalla
Suomen puuta, asumisen tekemisellä mahdottomaksi esim. taloudellisesti liian kalliiksi
tekemisellä (kuntaliitokset joilla mm. matkaetäisyydet kasvavat mahdottomiksi, superkallis
pakkolikakaivolaki, kalliit ja virkavaltaiset rakennussäännökset, ajokorttien pakkovieminen
3 sakon avulla, palveluiden vähentämisellä ja siten myös kallistumisella, jne.).
kymensanomat.fi/Mielipide---Sana-on-vapaa/2012/02/22/Kansanvalta+kapenisi+suurkunnissa/2012312979404/69#kommentoi
Suomalaisperäisten kansalaisten tarkkailua on lisättävä.
http://kansanedustaja.info/2011-valvontayhteiskunta-osa-ii
NATO on turvanamme ja Suomen armeija ajettava alas, ja lopetettavien kasarmien kiinteistöt
luovutettava maahanmuuttajien esim. venäläisten asunnoiksi.
jussiniinisto.fi/index.php/2012/02/puolustusvoimauudistus-on-vast...
Ruotsinkielen asemaa tuettava, vaikka jokainen suomalainen osaa kyllä suomea, mutta on
tärkeää että vaarallinen kansallinen itsetuntomme saadaan murrettua, ja tässä suomen
kielen aseman murtaminen on yksi tärkeä keino, ja se myös takaa tulevassa EU-uusjaossa
että Ruotsin hallintoalue EU:ssa voi helpommin alkaa käyttää valtaa entisen Suomen alueella
. Tällöin tietenkin suomalaisten on käytettävä ruotsin kieltä virallisissa asioissaan, kun
hallinto on siirtynyt Brysselin eliitinnimittämille neuvostojäsenille, siis ei vaaleilla
valituille päättäjille, vaan korkeimpien valtapiirien edustajille. Kokoomus tulee tekemään
kaikkensa että rasismi loppuu Suomessa, ja mm. uskontoon kuuluvat pyhiinvaellusmatkat
toivottavasti vihdoin jo tuetaan valtion kassasta maahanmuuttajille, että tämä järkyttävä
maahanmuuttajiin kohdistuva valtion suorittama talousrasismi saataisiin loppumaan uuden
ajan EU-Finlandiassa. Suomalaiset koulut ja palvelut jääkööt valtion varojen puutteessa
vähemmälle, ja niitä on järkeistettävä vain isoimpiin kuntiin, sillä on vaarallista ja
turhaa että suomalainen väestö koulutetaan liian sivistyneeksi ja oikeuksistaan tietoiseksi
kansalliseksi vähemmistöksi EU-valtarakenteeseen.
hs.fi/politiikka/Keskustan+T%C3%B6lli+Kokoomus+v%C3%A4%C3%A4ristelee+tietoja/a1305555875425
Emme halua kansallismielistä kiihkoilua EU-valtion sisällä, ja yleissivistys on todettu
hankaloittavan uuteen EU-talousjärjestelmään sopeutumista, joten koulutus alas. Vain
rikkaimmille korkeaa koulutusta, koska rikkaimmat piirit osaavat hoitaa maan asiat oikein.
Taistelua rasismeja vastaan on kiristettävä mm. sananvapautta ja keskusteluja
rajoittamalla, koska avoin keskustelu on vaarallista meneillään olevalle kehitykselle.
Ilman tarkkaa keskustelujen valvontaa emme olisi tässä EU-kehityksessä enää edes mukana.
Uuden EU-talouskehityksen tehtävä on tuoda rauhankehitys koko Eurooppaan ja EU:n nopean
toiminnan iskujoukot Europol-valvontasysteemeineen kukistaakseen EU-politiikan vastaiset
mellakat joita kansallismieliset kiihkoilijat ja rahvas aiheuttavat mm. Espanjassa,
Kreikassa, Irlannissa, Saksassa, Luxemburgissa, Englannissa, Belgiassa, Latviassa,
Italiassa...
Tuonkaltainen julkea mellakointi EU-valtaa ja pankkeja vastaan on niitä jotka vastustavat
EU:n avoimmuuden politiikkaa, jota yritämme koko ajan kehittää parempaan suljettujen ovien
takana hallituksessa ja valiokunnissa eduskunnassa salaisina pidettyjen asiakirjojen
avulla. Jos esim. EU:n geeniravinto tai muita määräyksiä vastaan alettaisin pokkuroimaan,
on kansalta otettava aseenkanto-oikeus pois, joka on jo tapahtumassa Suomessa.
Ilmastolakien avulla voimme saada lähes minkä tahansa asian haluamaamme päätökseen,kunhan
sopivia asiantuntijoita löytyy, ja viedä kehitystä eteenpäin.
Tämä on kuvaus kokoomuslaisesta suunnitelmasta suomalaisten suhteen
hyvinvointitulevaisuudessa.
worldatlas.com/aatlas/populations/ctypopls.htm
fi.wikipedia.org/wiki/Kreikka
youtube.com/results?search_query=eu+demonstration
terveisin, Kokoomuksesta

AAPPO I PIIPPO (ei varmistettu)

Suomen luottoluokitus taitaa olla parhaillaan tarkkailussa. On todennäköistä, että jatkossa Suomi maksaa velalleen suurempaa korkoa kuin nyt. Ja perusteluna luottoluokituksen mahdolliselle laskulle esittävät luokituslaitokset Suomen eurovastuita. On hölmöläisen peitonjatkamista ja moraalisesti tuomittavaa säästää kotimaassa sairaanhoidosta ja hoivapalveluista samaan aikaan kun rahaa valutetaan vapaaehtoisesti eurooppalaisten kriisimaiden ja pankkien tukeen.

Tipsu (ei varmistettu)

EU-kehityksen ja kokoomuksen politiikka
"...Yksikään EU:n toimeenpanevista toimielimistä ei täytä tuota demokratian perusehtoa.
Suurin osa päätöksistä eli lakiehdotuksista ei synny EU:n parlamentissa, vaan komissiossa
ja Coreperissä eli EU:n toimeenpanevissa elimissä. Niiden jäsenistä ainuttakaan ei kansa
ole tehtävään vaaleilla valinnut. Hallitusten nimittämien ’pysyvien edustajien’ arvioidaan
valmistelevan Coreperissä 90 prosenttia EU:n kaikista päätöksistä.

Valmiiksi pureskeltuina ne alistetaan neljännesvuosittain kokoontuvalle
Eurooppa-neuvostolle eli huippukokoukselle. Sen jäsenet ovat toki vaaleilla valittuja
poliitikkoja, mutta tekevät päätöksensä suljettujen ovien takana. Antici-nimellä tunnetut
avustajat tiettävästi nauhoittavat keskustelun ja pitävät jonkinlaista pöytäkirjaa, mutta
ne ovat ehdottoman salaisia. Yksinomaan EU:n ylipapeilla on oikeus lukea ja tulkita
päätöksentekoprosessia. "
erkkitoivanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/42347-kiitos-irlanti
worldatlas.com/aatlas/populations/ctypopls.htm
fi.wikipedia.org/wiki/Kreikka
youtube.com/results?search_query=eu+demonstration
terveisin, Kokoomuksesta
erkkitoivanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/42347-kiitos-irlanti
kansanedustaja.info/2011-valvontayhteiskunta-osa-ii
kymensanomat.fi/Mielipide---Sana-on-vapaa/2012/02/22/Kansanvalta+kapenisi+suurkunnissa/2012312979404/69#kommentoi
jussiniinisto.fi/index.php/2012/02/puolustusvoimauudistus-on-vastuuton/
hs.fi/politiikka/Keskustan+T%C3%B6lli+Kokoomus+v%C3%A4%C3%A4ristelee+tietoja/a1305555875425
nettiet.fi/forum/sana-on-vapaa/2545/?page=1&text=

AAPPO I PIIPPO (ei varmistettu)

Tuo Aappo I Piipon monia hyviä pointteja sisältävä teksti sai minut pohtimaan sitä, miksi suomalaiset europuolueet ovat niin munattomia ja kritiikittömiä Brysselin suuntaan. Olisikohan syynä se, että niin vihreät, kokoomus, rkp kuin demaritkin kokevat, että he saavat EU:n direktiivien voimalla ajetuksi Suomessa sellaisia heille tärkeitä asioita, joiden edistäminen muutoin olisi Suomessa vaikeampaa. Aate ennen maan etua periaatteella siis.

Kokoomuksen, Rkp:n ja vihreiden edun kyllä näen tässä. EU ajaa voimallisesti hyvin liberatistista talouspolitiikkaa, joka vannoo kilpailun autuaaksi tekevään voimaan. Samoin vihreät näkemykset saavat EU:ssa etenkin aatteen Saksassa omaavan suuren kannatuksen vuoksi lähes kritiikittömän vastaanoton Brysselissä. Mutta SDP? Miksi demarit ovat niin voimallisesti pro-EU? Se on jäänyt minulle hieman hämäräksi.

Tipsu (ei varmistettu)

Se mikä olisi hauska tietää että missä on se oikea suurusluokka takauksille, kun Hesarissa oli aikanaan juttua että Suomen vastuut olisi yhteensä 51miljaardia euroa ja muistaakseeni Soini paukutti eduskunnassa arvostellussaan samoja summia,puhutaan siis Irlanti,Portugaali,Kreikka ehkä jopa Islanti mikä ilmeisesti on jo menetetty.Niin Timoerik miltä sitten tuntuu jos 10 tai 20 tai jpa 30miljaardia näistä tulee maksuun.Jos tämä on totta niin Suomi on täysi hölmölandia mutta kyllä summia on heitetty sinne sun tänne niin tieto rupeaa olemaan jo arvaillun varassa.

yrittäjä (ei varmistettu)

Kreikan tukirahat ovat nappikauppaa, työttömyyteen palavaan rahaan verrattuna (Suomessa siihen menee 3mrd€ tukina ja 6 mrd€ menetettyinä verotuloina joka ikinen vuosi). Jos SAK ehdotuksen mukaisesti minipalkka nostetaan 1800 €/kk, niin silloin nämä alle 1800 €/kk työpaikat katoavat Suomesta ja demarit & vasemmisto saavat lisää äänestäjiä. Siinä on meidän hyvinvointiyhteiskunta, jonka elämisen maksaa tulevat sukupolvet. Uskomatonta talouspolitiikkaa. Aina kun on ongelma (eriarvoisuus, ympäristön saastuminen jne.) lääke on aina sama nostetaan veroja tai otetaan velkaa.

Työttömyys maks... (ei varmistettu)

Minimipalkan pitää olla niin iso, että sillä voi maksaa asumisen, ruan, vaatteet ym. elinkustannukset.
Jos työssäkäyvä tarvitsee sosiaalirahaa, niin kyseessä on loppujen lopuksi palkkatuki työnantajalle

työssäkäyviä ei... (ei varmistettu)

Yrittäjä on sinänsä oikeassa monessa asiassa. Yrittäjien voimalla tämä pyörii. Vaan missä on
tämän porukan tuki esim. hallituksessa? Kok, Dem, Vihr, tms. täysin ulkopuolisten pyöritet-
tävissä. Ei sieltä tukea löydy tämän porukan ongelmiin. Kaikki vaan tätä "kolpalisaatiota"
Kotimarkkinat on unohdettu täysin. Vaan sieltä käsin voimme lisätä tuotantoa. Ei kaikki
vielä ole kasvottomien ulkolaisten firmojen käsissä. Kun vaan saisi edes jotain tukea tuolta
hallituksen taholta. Lienee turha toivo tällä kokoonpanolla?

STTK (ei varmistettu)

Olen sitä mieltä, että perheiden tukia ei saisi leikata. Kyllä pieni alle 3-v. vanhan lapsen paikka on kotona. Mikäli niitä säästöjä pitää hallituksen hakea niin mielellään jostakin muualta, kuin lapsiperheiltä. Esim. ylisuuria eläkkeitä voisi verottaa tiukemmin, samoin isot palkat voisi laittaa suurennuslasin alle.

yksi sitkeä nainen (ei varmistettu)

Ongelma kotihoidontuen poistamisessa on se että jouduttaisiin rakentamaan lisää päiväkoteja ja lisämään henkilökuntaa.Mikä olisi loppupeleissä kallimpaa kun kodinhoitotuki menot.Ehkä pitäisi päinvastoin laajentaa ja lisätä muita halvempia ratkaisuja niinkuin esimerkiksi kodinhoitotuki joka on halvempi kun päiväkoti.Mutta se on fakta että säästöjä tulee ja veronkorotuksiakin laajasti koska yhden ryhmän verottaminen ei auta mitään.Kyllä ihan kaikki joutuu osallistumaan valitettavasti ja keskituloiset aina eniten pinteessä koska se on se suurin ryhmä Suomessa.

yrittäjä (ei varmistettu)

Ihan miten vaan mutta kateudestahan tässä on kyse koska huippueläkkeitä on Suomessa hyvin vähän.Suomen suuriin ongelma on se että miten saataisiin kansa rikastumaan ja tienaamaan ilman että se luokiteltaisiin rikolliseksi toiminaksi.Rikastuminen vaikea laji köyhtyminen ei ja köyhät ei tätä niin sanottua hyvinvointi valtiota ylläpidä.Suurista eläkkeistä ja tuloista menee megaverot jolla hyvinvointi yhteiskunta ylläpidetään.Alenuksilla saa ainoastaan lisää alenuksia.

yrittäjä (ei varmistettu)

Sivut

Osallistu keskusteluun

Johannes Koroma

Kirjoittaja on työtä tekevä eläkeläinen. johannes.koroma@welho.com