Kurkien ja teerien soita

Joulun alla saatiin hyviä uutisia Hyvinkäällä sijaitsevan Kurkisuon kohtalosta. Altia, joka omistaa noin kolmanneksen tästä uhanalaisten lajien turvapaikasta, on saanut viranomaisilta päätöksen, jolla sen omistukset muutetaan Altian Kurkisuo -suojelualueeksi. Uutinen merkinnee sitä, etteivät muutkaan suon omistajat enää suunnittele turpeennostoa lähialueella, ja taannoiset murheelliset visiot voidaan vaihtaa iloisempiin.

Näiden hyvien uutisten teemaan sopivasti Hyvinkään ympäristönsuojeluyhdistyksen kalenteriteema vuodelle 2012 on suo. Kurkisuon kuva komeilee joulukuun aukeamalla, sitä ennen kuvat ja tekstit ehtivät kertoa yhdentoista muun paikallisen suon luonteesta ja merkityksestä.

Tehtaansuo – jonka nimi liittyy läheiseen villatehtaan alueeseen – on lähinnä Hyvinkään kaupunkiasutusta, ja se on tarkoitus säilyttää viheralueena. Kunnianhimoiselta vaikuttavaan suunnitelmaan kuuluu sellaisenaan säilytettäviä alueita, pitkospuureittejä ja lammikoita. Joka tapauksessa Tehtaansuo on tärkeä vihreä alue kaupungille, jonka monet vanhat ulkoilu- ja metsäreitit alkavat olla uusien asutusalueiden puristuksissa.

Hyvinkään seudun historiallisissa lähteissä mainitaan sellaisiakin soita, jotka ovat jo ehtineet kuivahtaa olemattomiin (oma lukunsa olisivat järvienkuivatukset, jotka veivät mennessään Hyvinkäänjärven). 1700-luvun kartoissa Hangon ratapihan ja Kytäjälle vievän tien paikkeilla levittäytyy Terrisuo (paikallisen nimistöselvityksen mukaan yhtä kuin Teerisuo), jonka kautta Hämeenlinnan ja Helsingin välinen vanha maantie aikoinaan kulki. (Tuusulasta löytyy vielä nykyäänkin Terrisuo.)

Hyvinkään historiasta kirjoittaneen Seija Saarikurun mukaan on kerrottu, että Terrisuon pohjattomaan rimpeen oli upotettu murhattu mies, joka nousi öisin kummittelemaan ja valittamaan kohtaloaan. Haamun pelko saattoi karmaista matkalaisia, jotka koettivat ehtiä maantietä pitkin yöksi Puolimatkan krouviin.

Nykymaisemaan Hangon radan ratapihalle tai sen viereiseen pöpelikköön on tosin vaikea enää kuvitella tällaista rimpeä. Paikallisesta pienilmaston tutkimuksessa Terrisuo(notko)a luonnehditaan vaatimattomasti “osittain soistuneeksi Salpausselän painaumaksi”.  Pitäisi ehkä joskus kaivella koottua kansanperinnettä, jos tuosta aavemaisesta tarinasta löytyisi hiukan lisätietoja.

Hyvinkään ympäristönsuojeluyhdistyksen aikaisempia luontokalentereita:
2010: Geologia ja geomorfologia
2011: Järvet ja lammet

Terrisuosta Kustaa Hautala, “Hyvinkään seudun historia 1860-1950″ (1951), s. 17, 27, ja Seija Saarikuru, Kievarinpitäjinä jo 400 vuotta, teoksessa “Uudenlainen Hyvinkää-kirja” toim. Riitta Harkamo-Laine (1980), s. 12.