Mennään pyörällä, tai sit ei

Välillä tuntuu siltä, että liikenteen ja rakennusten suunnittelussa ajatellaan näin: ”Pyöräilijä ajaa itse sateessa taivasalla, joten kauppaan, töihin tai virastoon mennessään hän varmaan mielellään parkkeeraa pyöränsäkin sateeseen taivasalle. Autoilija sen sijaan ajaa autonsa suojassa keleiltä suojassa, joten hänen pitää päästä autostaan ulos parkkihallin suojassa, ja autokin täytyy voida parkkeerata keleiltä suojaan.”

Pyöräilyhistoriaa tutkiva kollega kertoi, että 1900-luvun alkupuolelta lähtien autot on eurooppalaisessa liikennesuunnittelussa useimmiten asetettu etusijalle, pyörät ja jalankulkijat taas on usein niputettu samaan ryhmään, jota on saatettu pitää työväenluokkaisena tai vapaa-ajan liikkujiin kuuluvina. Vieläkin tuntuu esiintyvän ajattelua, jonka mukaan pyöräily ja kävely ovat ensinnäkin toisiinsa rinnastettavia (vaikka kävelijän ja pyörän nopeuserot ovat isot) ja toisekseen vapaa-ajan liikkumismuotoja, joissa ei tarvitse kiinnittää erityistä huomiota liikkumisen nopeuteen tai mukavuuteen.

Pohdintani liittyy Hyvinkään keskustan uuteen kauppakeskukseen Willaan, jonka edustajille kuulemma oli yllätys, että moni suuntaa ostoksille pyörällä. Autoille on parkkihallinsa ja ajo-ohjeensa (myös kävely- ja julkisen liikenteen ohjeet), mutta pyöräilijöiden (joita ei saapumisohjeissa ylimalkaan mainita http://www.kauppakeskuswilla.fi/fi/saapuminen-ja-pysakointi/) telineet ovat tavan mukaan taivasalla – huhtikuun lumisateiden aikaan ne olivat myös aura-auton luoman lumivallin takana.

Pyöräilijälle on tietysti ylivoimaisen myönteinen asia sekin, että keskus on keskustassa eikä moottoritien varressa. Mutta luulisi, että kun autoille on rakennettu kerroskaupalla parkkitilaa, ei olisi ylivoimaista osoittaa pyörille jonkin verran sateelta suojattua tilaa, jonne ne voisi jättää kauppakeskuskäynnin ajaksi. Mutta ainakin tätä kirjoitettaessa sekä Suokadun, Jussinmäen että Hämeenkadun puolella telineet ovat komeasti taivasalla. Jonkinlaista säänsuojaa voi koettaa hakea Anttilan edestä tai Hämeenkadun toiselta puolelta, liikerakennuksen pylväikön suojista. Prisman vanhan parkkihallin puolella on ainakin joskus ollut muutaman pyörän teline, joskin sekin on ehkä ollut pikemminkin työntekijöille kuin asiakkaille.

Tällaiset ongelmat eivät ole sinänsä poikkeuksellisia Hyvinkäällä tai muuallakaan. Kolme neljä vuotta sitten silloista työpaikkakortteliani remontoitiin perinpohjaisesti. Yliopiston työntekijät ja opiskelijat kokosivat adressin jossa ehdotettiin, että pyörille suunniteltaisiin katettu pyöräsuoja sen sijaan, että suojattomia ja huonosti sijoiteltuja pyörätelineitä jälkikäteen sinkauteltaisiin sinne tänne. Kiinteistöpuolen ympäripyöreä vastaus oli, että telineasia selvitetään osana parkkeerauksen kokonaisratkaisua.

Tarpeetonta sanoakaan, ettei katosta – tai suunnitelmallista pyöräparkkiratkaisua – ole kuulunut, vaikka remontti valmistui useita vuosia sitten. Toivottoman suurista rahoista ei voi olla kysymys – ja toisaalta esim. rautatieasemalla on maailman sivu ollut jokusia pyöräkatoksia – joten kysymys lienee asenteista. Tarvinnemme lisää päättäjiä ja kaupunkisuunnittelijoita, jotka tekevät matkansa pyörällä.

Luettuani tamperelaisesta ”Epäilyn maantieteestä” – tavasta häätää nuoria pois tietyistä kaupungin keskuspaikoista, koska heidän ajatellaan aiheuttavan häiriötä – mieleeni tuli myös, ajatellaanko, että liian hyvät pyöräparkit houkuttelisivat koululaisia notkumaan pyöräkatoksissa – siinähän on ryhmä, joka liikkuu erityisen paljon pyörällä. Ennemminkin kai silti on niin, että pyörää ei nähdä tärkeänä kulkuvälineenä eikä pyöräilijöillä ajatella olevan erityisiä parkkitoiveita. Vai eikö heillä ole tarpeeksi ostovoimaa, jotta he olisivat kiinnostavia?