Muokkaa

Kalevala soikoon

Juliste

Jyrki Fagerström

Kalevala on Suomen ja Karjalan tasavallan kansalliseepos. Se perustuu Elias Lönnrotin (1802–1884) vuodesta 1828 alkaen kokoamiin suomalais-karjalaisiin kansanrunoihin.

Kalevalan alussa on luomismyytti, jonka mukaan maailma syntyi sotkan munasta. Kalevala kuvaa muun muassa Kalevalan ja Pohjolan kansojen sekä eri päähenkilöiden välisiä kiistoja, kostoreissuja ja kosiomatkoja sekä Sammon rakentamista ja ryöstöä.

Kalevalalla on ollut suuri merkitys suomalaisen kansallistunteen luojana. Se on myös vaikuttanut laajasti taiteisiin ja tieteisiin.

Wilnun Kalevala tulkinta pohjautuu Reijo Paukun alunperin musiikkinäytelmäksi kirjoittamaan Kalevala Soikoon näytelmäkäsikirjoitukseen kertoen Kalevalan keskeiset tarinat alkaen maailman luomisesta ja päättyen Väinämöisen lähtöön Kalevasta.

Wilnun Kalevala Soikoon on täynnä tunnetilojen kirjoa, huumoria unohtamatta! Tule kokemaan Suomen kansalliseepos, sillä tämä jää varmasti mieleen.

Kalevala soikoon tehdään osana Hyvinkää 100-vuotis juhlaohjelmistoa yhdessä Hyvinkään kaupungin ja Hyvinkääsalin kanssa.

Esitykset Hyvinkääsalissa:
Perjantaina 6.10. klo 19:00 ensi-ilta

Lauantaina 7.10. klo 17:00
Sunnuntaina 8.10. klo 17:00
Maanantaina 23.10. klo 19:00
Tiistaina 24.10. klo 19:00

Esityksen kesto noin 1h 15 min. Ei väliaikaa.

Lippuja voi varata suoraan myös Wilnulta liput@wilnu.fi tai 0442316694 hintaan 10€/ 15€

Willan Nuorisoteatteri

Willan nuorisoteatteriyhdistys ry on hyvinkääläinen vuonna 1999 toimintansa aloittanut Hyvinkään kaupungin tukema nuorisoteatteri, joka pyörii vapaaehtoisvoimin. Perusharjoituksemme ovat perjantaisin Willatehtaan tiloissa. Toiminnasta kiinnostuneet voivat olla meihin yhteydessä ensisijaisesti sähköpostitse info@wilnu.fi tai puhelimitse numeroon 0442316694.