HYVINKÄÄ | Kravunharjun asuntomessualueen päiväkoti- ja korttelitalosta on tulossa sen verran kallis, että Hyvinkään kaupunki harkitsi jo luopumista sen rakentamisesta.
Kustannusarvioksi tuli 5,8 miljoonaa euroa, mistä neuvottelujen jälkeen nipistettiin pois niin, että urakkatarjousten ylärajan pitäisi nyt olla 5,46 miljoonaa euroa.
Hintakarsintaneuvotteluissa oli liiketoimintajohtaja Annukka Lehtosen mukaan vakavasti harkinnassa myös talon jättäminen rakentamatta, mutta luottamushenkilöistä koostuva konserni- ja tukipalvelujaosto päätti jatkaa.
Asia etenee vielä kaupunginhallitukseen, joka Lehtosen tulkinnan mukaan on jo näyttänyt vaaleanvihreää valoa.
Alueen päiväkotilapset ja alakoululaiset tarvitsevat joka tapauksessa tiloja jo ensi vuonna. Lisäksi luopumisesta olisi seurannut asuntomessuprojektille kielteistä julkisuutta saman verran kuin arkkitehtikilpailu toi myönteistä.
Talo tehdään viimevuotisen arkkitehtikilpailun voittaneen suunnitelman pohjalta. Kilpailulla kaupunki haki uudelle asuinalueelle laadukasta ja näyttävää keskusrakennusta.
LUE LISÄÄ AAMUPOSTIN PAPERILEHDESTÄ TAI TILAAJILLE ILMAISESTA NÄKÖISLEHDESTÄ