Laudalla vai suksilla?

Urheilu
Kommentoi

HYVINKÄÄ | – Laudalla. Se on paljon kivempaa, vastasi hyvinkääläinen Heidi Jumppanen, 15, laskettelulasiensa takaa.

Vuoden verran lasketelleelle Heidille lauta oli itsestään selvä valinta ja ahkeran harjoittelun jälkeen kausikorttilaiselta sujuu jo hyppiminenkin.

Järvenpääläisperhe Valtteri, Miika ja Pete Nikkanen sekä Sari Varis lähti Sveitsin hiihtokeskuksen rinteisiin auringon houkuttelemina. Kaakaotauon jälkeen taivaalta tulikin yllättäen isoja, märkiä hiutaleita ja vieläpä tiheään. Suksilla liikkuva perhe iloitsi kuitenkin hiihtolomasta.

– Minä en uskaltaisi laudalla edes harjoitella, nauroi Sari-äiti kysymykselle.

– Sukset ovat mukavammat ja helpommat, perustelivat puolestaan pojat Valtteri ja Miika suksivalintaansa.

Sauvoihin nojaava Pete-isä kehui Hyvinkään Sveitsiä hyväksi lähirinteeksi.

– Ainoa huonopuoli, että munkki oli lämmin, totesi kuitenkin Miika.

Suksilla oli liikenteessä myös 11-vuotias Lauri Portti.

– Aloitin suksilla, mutta olen kokeillut myös lautaa. Sillä oli vaikeampi, ja sukset vain tuntuu kivemmilta, kertoi temppusuksilla reilejä ja hyppyreitä laskeva Lauri.

Selväksi tuli. Kivaa on sekä laudalla että suksilla.

LUE LISÄÄ AAMUPOSTIN PAPERILEHDESTÄ TAI TILAAJILLE ILMAISESTA NÄKÖISLEHDESTÄ

toimitus

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.