HYVINKÄÄ | Riihimäen Jalosella on Leijonat, Mixu Paatelainen vetää Huuhkajia, joten mitä joukkuetta mahtaa johtaa Hyvinkään Pekka Koskela.
– Ei tule nyt äkkiseltään mitään mieleen. Jonkun muun pitäisi nimetä joukkueemme, naurahtaa Suomen lumilautamaajoukkueen päävalmentaja.
Torstaina Kulomäen kasvatti johdatti laumansa Osloon, missä järjestetään kautta aikain lumilautailun ensimmäiset TTR-sarjan MM-kilpailut. Luvassa on reilun viikon mittaiset kekkerit, joihin ottavat osaa kaikki maailman kovimmat laskijat.
Vuodesta 2006 asti Suomen Lumilautaliiton päävalmentajana toimineella Koskelalla, 33, on vedettävänään yksi Suomen viime aikojen menestyksekkäimmistä joukkueista, jolta suomalaiset odottavat varmasti tälläkin kertaa paljon.
– Eivät odotukset tuo paineita. Itselläkin on sen verran kova luotto ja kausi mennyt niin hyvin, että isompi yllätys olisi, jos ei yhtään menestystä tulisi.
– Mutta ei olisi katastrofi, vaikka mitalia ei tulisikaan. Olemme niin tottuneet viime vuosina menestymään, että välillä pitää tyytyä vähempäänkin, Koskela pohtii.
Suomi kuuluu lumilautailun suurmaihin, joten Koskela kipparoi Norjassa 14-henkistä maajoukkuetta yhdessä niin ikään hyvinkääläislähtöisen Antti Koskisen kanssa. Päävalmentaja odottaa menestystä hyvien laskujen kautta.
– Aika isolla joukkueella lähdetään ja menestystä haetaan tietenkin joka lajissa. Ei tällaisella laskijalistalla voi Osloon lähteä vain kruisailemaan, Koskela toteaa.
Lumilautaliiton toiminnanjohtaja Mats Lindfors toppuuttelee kuitenkin mitalitavoitteista puhumista.
LUE LISÄÄ AAMUPOSTIN PAPERILEHDESTÄ TAI TILAAJILLE ILMAISESTA NÄKÖISLEHDESTÄ