Riihimäki jatkaa varuskuntakaupunkina

Paikalliset
Kommentoi 9

AAMUPOSTI | Riihimäen varuskuntaa uumoiltiin lakkautettavaksi Puolustusvoimien uudistuksen myötä. Keskiviikkona selvisi, että Riihimäen asema varuskuntakaupunkina vankistuu entisestään.

Viestirykmentti siirretään joukkoyksikkönä Hattulan Parolannummella toimivan Panssariprikaatin alaisuuteen. Osa kouluttajista ja varusmiehistä saattaa siirtyä sinne. Vaikutus henkilökunnan kokonaismäärään ei ole vielä selvillä.

Riihimäelle tulee kokonaan uusia toimintoja, kuten Logistiikkalaitoksen johtama Logistiikkakoulu. Sinne sijoitetaan Järjestelmäkeskus ja ja Kenttälääkinnän valmiuskeskus.

Osa Puolustusvoimien tutkimuskeskuksesta perustetaan Riihimäelle ja Verkostopuolustuksen Kehittämiskeskus liitetään siihen.

LUE LISÄÄ TORSTAINA AAMUPOSTIN PAPERILEHDESTÄ TAI TILAAJILLE ILMAISESTA NÄKÖISLEHDESTÄ.

9 kommenttia Kommentoi
toimitus

Kommentit

8.2.2012 15:35

Mahtaa lohduttaa Viestirykmentin upseereita, joilla on Riihimäellä perhe ja talo.

8.2.2012 15:35

No on se tärkeetä, että säilyy. Kuitenkin työnantajana merkittävä koko Riihimäen kannalta. Lisäksi Riihimäen merkitys lisääntyy. :)

8.2.2012 16:47

Kai tätä voi ainakin torjuntavoitoksi näillä tiedoilla ajatella.

8.2.2012 17:23

Käytännössä tarkoittaa sitä, että kasarmit tyhjenevät.

8.2.2012 18:15

PSPR:n Persh***aksi johon voidaan kohdistaa kaikki vähennykset.

8.2.2012 19:47

Kehitystä ei voi pysäyttää. Taso vain nousee.

9.2.2012 11:26

Otetaan nyt alkuun vielä vähän iisimmin, ja odotetaan mitä sitten todellisuudessa tapahtuukaan?

9.2.2012 11:42

Se nyt on fakta, että viestirykmentti siirtyy Parolaan ja varuskunta tyhjenee.

28.2.2012 17:16

Puppua on se että otsikko pitää paikkansa. 5 vuoden kuluessa on Riihimäen varuskunnan toiminnot suurelta osin siirretty Hämeenlinnaan ja täällä ei sen jälkeen käytännössä ole enää varuskuntaa. Tämä on 100% varma ennustus ja uskallan siitä vaikka lyödä vetoa.

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.