Kommentit
Vai että Hyvinkää yhdistettäisiin Riihimäkeen? Sitä on ajettu siitä lähtien, kun Hausjärvi jaettiin eri osiin ja aina yhtä huonolla menestyksellä. Kyllä se meille riihimäkeläisille tietenkin sopii, jos hallinto on täällä.
No eipä ainakaan näköistä näy mitään juttua?
Mites paperiversiolla?
- laitoin jo meiliä toimitukseen.
Tulee mielenkiintoset kuntavaalit
Ei ikinä Hyvinkäätä liitetä hiirimäkeen yök!
Vai että Riksuun?
Ajatus Riksun, Hyvinkään, Lopen ja Hausjärven avioliitosta tai avosta olisi hyvä ja järkevä. Tähän asti välissä on ollut vain lääninraja. Se pitäisi ensin saada pois ja sitten loputkin hoituisi.
Olin aikoinaan Janakkalan kunnan palveluksessa.Yritettiin saada lyötyä hynttyyt yhteen niin, että Riihimäen ja Hyvinkään aluesairaaloiden sijaan olisi laitettu vaain yksi - tuonne Kapulan kaatopaikan tienoille meinattiin vaikka niin, että toinen puoli olisi ollut Hämeessä, toinen Uudellamaalla. Ei onnistunut millään, kun oli se lääninraja. Nyt sitten on kaksi torsoa aluesairaalaa. Ei hyvä eikä halpa juttu.
Tuolle hausjärveläiselle hieman historiaa: Nuo Hauhon eteläpuliset alueet aina Hyvinkään Palopurolle asti ovat aikoinaan olleet Mäskälän emäseurakuntaa. Hämeenlinna siitä ensiksi erkani, muut nykykunnat sitten perässä.
Haujärvi on sitten entinen Janakkalan srk:n kappelisrk. Hyvinkää, tämä nykyinen asuinpaikkani taas sitten on puoliksi Hausjärveä, puoliksi Nurmijärveä. Vanha pitäjänraja menee ikkunani alta Torikatua.
Tuo viimeisin jako tuli siitä, kun Nurmijärven kuntakokous ei millään suostunut ottamaan rautatien rakennustöissä menehtyneitä oman kirkkonsa hautuumaalle eikä päästämään kirkkoonsa, nyk vanha puukirkko. Ei huolinut piispa muuallekaan. Perustettiin nyk. VR:n hoitoon rautatieläisten oma hautuumaa. Vasta pati vuotta sitten Hyvinkään srk suostui siunaamaan sen ja
ottamaan hoitoonsa.
Pieni ajatus vielä: Kekkonen kävi aikoinaan Nikitan puheilla ja maljojen mukana ehdotteli, josko Karjala siirrettäisiin takisin Suomeen. Nikita hymyili ja meinasi, "mitäs me niistä rajoista, poistetaan kokonaan".
http://yle.fi/alueet/hame/
Tietty ei kannata nuolasta ennenkuin jne; mutta hitaasti hyvä tulee;
on jossain sanottu...
Yhdyn Santran ei ikinä Rixun kanssa kimppaan viestiin. Miljoonat on laitettu HUS-rakenteisiin, pitää niistä jotain hyötyäkin!
Eikö voitaisi heti alkuun lopettaa nämä yo. kaltaiset rimanalitukset ja väittelyt siitä, mikä liitetään mihinkin, ja ajatella asia niin kuin se on, eli muodostetaan kokonaan uusi kunta, joka koostuu neljästä nykyisestä kunnasta, ja keksitään sille vaikka kokonaan uusi nimi. Hallinnon sijainnilla ei todellakaan ole mitään merkitystä, paitsi tietysti oman työpaikkansa puolesta syystäkin pelkääville kuntien suojatyöpaikkojen virkamiehille. Itse sekä Hkäällä että Riksussa asuneena osaan ainakin luontevasti käyttää molempien parhaita palveluja sujuvasti hyödykseni.
Ennen kuin joku oman identitteensä ensisijaisesti maakunnan tai läänin perusteella määrittelevä (niitä änkyröitä tuntuu riittävän) taas avaa suunsa siitä, ettei voisi kuvitellakaan olevansa hämäläinen tai uusmaalainen, ehdotan, että olisiko aika alkaa rakentaa minäkuvaansa myös järkiasioiden pohjalle. Läänit ja maakunnat sekä niihin liittyvät hallintoelimet voisi minun puolesta täysin turhina menneisyyden muistoina lakkauttaa kokonaan.
HYVINMÄKI tyhentää edellä pajatson - ymmärää hankeen päävoittoksi HyRi -aluekeskuksen asukkaille. Toteutus on alueen kuntalaisten etu! Jo riittää kuntien keskinäinen kina; näennäinen ja turhia kuluja aiheuttava yhteistyö seutustrategioineen! Yhden hallinnon puitteissa loppuu verorahojen tuhlaus ja toteutuu vastuutettu demokratia ja loppuu kuntajohtajien änkyröinti! Eivät ymmärrä, että ovat jäävejä virassaan puhumaan suuresta yhteiskuntapoliittisesta ratkaisusta!
Kuntauudistus sisältää kunnan sisäisen poliittisen ja hallinnollisen johtamisen uudistamisen. Pormestarille valta ( eurooppalaisuutta siinäkin ) ja kunnanjohtajat (keinotekoisine vastaväitteineen sivuun). Vaalit uuteen kunniaan; entiset kunnat vaalipiireiksi tukemaan paikallisidentitettejä. Keskusta kyllä pääsisi sitä kautta kaupunkeihin. Näin lajentunut julkinen asioiden hallinta lopettaisi maakunta- ja vaalipiirirajan kirot tällä alueella.
Niistä johtuen ongelmissa on koko alueella kansanterveys ja erikoissairaanhoito, myös aluerakenteen kehitys! Valtionkin palvelut on karkuutettu. Palvelut ja yhdyskuntasuunnittelu saisivat luonnollisen toiminta-alueen, jonka puolesta 100000 asukasta esiintyy vahvemmalla äänellä politiikan osto- ja myyntiliikkeessä.
Nimiä UUDELLE KUNNALLE kyllä löytyy; paikallishistorioitsijat esiin. Yli 40 vuoden takaa on olemassa silloin vakavasti keskusteltu ehdotus Erkylän kaupungiksi. Raideliikenteen nykysuunnitelmista - uusi asema Hvkään ja Rmäen väliin - johtuisi helposti MONNI. Sekin olisi hyvä ja kansainväliseen käyttöön soveltuva yksinkeratinen nimi. Neljän fuusioita repaleineen Janakkalasta ja Nurmijärveltä olen kannatellut näissä nettikommenteissani HYRI-kaupunkina. Olen korostanut sillä tulevaa aluerakennetta ja nauhapaupunkia pääradan kasvun imussa. Poliittisessa voimakentässä muodostuisi pari-kaupunki, jota vuosikymmenten saatossa maankäytössä kehitettäisiin yhtenäiseksi vahvoine maalaissateliitteineen?
Alueen asukkaat ovat jo nyt kuka mikstäkin kotoisin - junan ja maantien tuomia joka suunnasta, eikä maakuntaromantiikka kannattele enää ihmisten arkea. Se on vain änkyröiden puhekuplissa polttoainetta ja tietoista harhaanjohtamista
Historiallisen eteläisen Hämeen yhdistämisestä tässä hankkeessa on kysymys! Häme alkaa Nurmijärveltä ja kattaa nykyisen Pirkanmaan ja Päijät-Hämeen. Entiset heimoperinteet ovat kulttuurihistoriaa ja vaalimista varten on jo olemassa kansalaistoimintaa mm. Hämeen Heimoliitto.
Keskustapolitiikan hegemoniaa kantavia tekopelejä nämä nykyiset maakuntaliitot. Niillä ei ole väestöön perustuvaa identitettiä. Johannes Koskinen on oikealla asialla, jos työryhmällään miettii nykyisten maakuntaliittojen alueiden suurentamista ja toiminta-ajatuksen muuttamista entisten seutukaavaliittojen suuntaan?
Kansalaismielipidettä takoo väärät profeetat - järjen ääni puhuu turhan hallinnon purkamisen puolesta! kuulun siihen kansalaisrintamaan.
Erittäin hyvä kirjoitus. On kiva lukea kun teksti on hyvin perusteltu ja asiantunteva.
Edelläolevaan minäkin voisin jotenkin yhtyä, siis jos, ja kun?
Mutta, aivan ensimmäisenä, ja täysin hälmönä asiana on se, kun uuden kuntaliitosesityksen kautta on tarkoitus ennenkaikkea saada aikaan tehokkuutta, ja säästöjä karsimalla moninkertaisia hallinto- ja toiminta kuluja, eikö niin?
Silloin aivan ehdottomana kriteerinä kuntaliitoksen tapahtuessa on kaikkien niiden entisten kuntien virkamiesten (naisten), ketkä eivät tule valituiksi perutettavan uuden kunnan viranhaltioiksi, hehin ei silloin sovelleta taas kerran esillä olevia viiden vuoden pituisia palkka- ja etuiskuluja. Koko sellainen etuus on jatkossa poistettava heiltä pois historiaan!
Perustelen sitä sillä, että miten uudessa perustettavassa suurkunnassa voi säästöjä siltäosin tulla, kun jo kättelyssä mahdollisista säästöistä leikkautuisi viideksi vuodeksi pois edellämainitsemani entisten viranhaltijoiden edelleen jatkuvat etuudet?
Heitäkin kun pitää kohdella täysin yhdenvertaisesti kaikkien muidenkin palkansaajien mukaisesti. Miten muuten Suomea voi markkinoidan solidaarisena, ja yhdenvertaisena maana, jos tuollaista täysin hölmöä joskus keksittyä sopimusta pitäisi yleensä noudattaa ?
Tervetuloa Hämäläisiksi oi hyvinkään väki.
Kunnan nimeksi on kaavailtu Suur-Monnin prefektuuria josta muodostuu vahva 91000 asukkaan keskittymä. Yhdessä voimme kehittyä hämeen kantavaksi voimaksi ja kiilaksi etelän uusimaa-keskittymäpolitiikkaa vastaan.
Ei kait siinä auta kuin hypätä hämäläiseksi. Rupeankin jo hidastamaan työntekoani. Toisaalta kyllä häme kiinnostaa enemmän kuin tuo uusimaa.
Eipäs ole ihan helppo nakki purtavaksi. riihimäkihän ei halua Hyvinkäätä kimpaan, koska menettävät paljon valtaa pois. Ja useat Riihimäen vakipolitikot saattavat menettää paikkansa. Tappelu tappelu.
Eeikö kenellekkään nouse ajatus että mihin hittoon valuvat HUS-konserniin käytetyt rahat kun Hyvinkään terveyspalvelut siirtyvät Kanta-Hämeen vessaan?? Kuinka moni 48 000 hyvinkääläisestä haluaa sairaalansa siirtyvän Hämeenlinnan suuntaan kun tällähetkellä erikoissairaanhoitoa voi hakea Helsingin suunnalta. Pahimmassa tapauksessa uudne ratkaisumallin mukaan Hyvinkäältä joutuu lähtemään monen sadan km päähän Tampereelle, jos hoito vaatii sitä...
CHR on aivan oikeassa. Kun nyt Hyvinkään sairaanhoito tiukasti HUS:n piirissä on sitä aivan naurettava lähteä purkamaan. Jo ihan tosiaan HUSin toimintaan laitettujen rahojen vuoksi. Järki käteen nyt asioissa.
Eikö Riihimäki, Hausjärvi ja Loppi voisi siirtyä HUS:in käyttäjäksi?
Heippa lue muitakin uutisia, kuin kuntaliitos, niin huomaat, että potilas voi valita hoitopaikkansa itse vuodesta 2014 lähtien. Nykyäänkin voit valita oman sairaanhoitopiirisi sisällä sopivan paikan. Voit pyytää lähetteen vaikka Meilahteen.
Tämä kuntaliitos tuskin on silloin viellä edes tapahtunut. Parhaimmillaan voit valita hoitopaikaksi vaikka Ruotsin, siitäkin on jo säädetty EU:ssa.
Varmaan läänitkin kuopataan säästötalkoissa kohta.
Tämä uusi kuntauudistus ei todellakaan noudata mitään järkeviä alueita, Hyvinkää kuuluu yhä Uuteenmaahan ja sieltä käydään paljon Helsingissä töissä ja jopa HUS on rakennettu Helsingin varaan. Mitä hittoa nämä päättäjät oikein ajattelevat.
Juurikin näin. Sairaanhoitopalvelut pitää säilyttää Hyvinkäällä. Vai onko ajatus, että kun väestö ikääntyy, eikä jaksa lähteä Treelle saamaan hoitoa, niin päästään kätevästi eroon sairaista vanhuksista. Kuntavaalien yhteydessä on ehdottomasti järjestettävä kansanäänestys kuntaliitoksista. Pahoin pelkään, että Keskusta tulee tämän asian myötä saamaan kuntavaaleissa veretseisauttavan voiton ja kenenköhän kustannuksella?
Eäilen keskustan vaalvoittoa koska SUOMALAISET ovat päässeet kokemaan myös suvaitevaisuuden tunteen!
Homma menee näin, kun sairastut Hämeessä. Ensiksi sinut kiikutetaan Riihimäen sairaalaan, jossa Puolasta vuokrattu lääkäri ihmettelee hetken ja toimittaa sitten Hämeenlinnaan. Kun olet päässyt Hämeenlinnaan, niin toivoa ei ole päästä Tampereelle, vaikka kuolemaa tekisit ja kiireellistä ja vaativaa hoitoa tarvittaisiin.
Uutta tietoa riihimäki yhdistyykin Hyvinkääseen ja Uudellemaalle näin se menee oikein lue Hesari. Voihan se tulla tuohon meille lähiöksi muuhun siitä ei kyllä ole:)
Eiks baffit osaa lukea. Selvityksessä sanottiin, että Riihimäki liitetään Hyvinkään kaupunkiin.
Neljän kunnan yhdistäminen olisi hyvä juttu, mutta tämä uusi kunta pitäisi tietenkin liittää Uuteenmaahan. Onhan Riksukin selvästi suuntautunut Helsinkiin.
N. 100 000 asukkaan kunta olisi jo riittävän iso kokonaisuus. Toimintoja voisi yhdistää, mutta ne pysyisivät silti oman eli tämän uuden kunnan alueella.
Kuntien yhdistymisesä ei missään tapauksessa pitäisi puhua toisen kunnan liittämisestä toiseen, vaan nimen omaan kuntien yhditymisestä. Kunnalle pitäisi myös keksiä kokonaan uusi nimi. Monni olisi muuten hyvä, mutta eikös se ole joku ruma kala.
Pitkällä tähtäimellä kunta voisi rakentaa esim. kunnon jäähallin ja palloiluhallin, joissa olisi hyvät katsomot ja paljon parkkitilaa. Jos vielä saisi mestaruussarjatasoisia seuroja, niin hyvä olisi.
Täyttä puppua näyttää olevan selvitys, kahviteltu on pääasiassa kokouksissa.. Missä ihmeessä näkyy se toiminnallisuus asioinnissa, työssäkäynnissä ja yhteistyössä täältä Hyvinkään näkökulmasta?
Kyllä valtaosa nykyisistä rakenteista, kuten edellämainittu HUS, verottaja ja poliisi ym. liittyy keskiseen uuteenmaahan taikka pääkaupunkiseutuun. Työssäkäynti suuntautuu melkoisen voimakkaasti kohti etelää. Kyllä tämä on melkoisen keinotekoinen viritelmä ja aiheuttaa valtavasti ylimääräistä työtä ja uudistusta hallintoon.
Toivottavasti virkamiehistömme Lahden johdolla kykenee torjuntavoittoon ja löytyy luonnollisempi vaihtoehto.
Minkä sopan hallitús onkaan keittänyt. Riihimäen seutu on kehittänyt Kanta-hämeen sairaanhoitopiiriä ja Hyvinkää Hussia. Niin tai näin, kaikki tietävät menettävänsä sekä terveyspalveluissa että sosiaalipalveluissa. Tehkää nyt joku stoppi tälle mielettömyydelle. Demarit ja kokoomus valtahallituspuolueina:kuka teitä voi kuntavaaleissa enää äänestää???
Ei tätä taideta keskustelupalstoilla ratkaista.Hallitus päättää ja säätää. Korkeintaan voidaan vedota ettei pakkoliitoksia tehdä kuten hallituspuolueiden edustajat ovat vakuuttaneet(ovathan ne toki paljon muutakin peruneet). Hienoa kun kuntien yhdistämisen myötä meillä onkin kansanedustajia sekä Riihimäeltä että Lopelta. Ei tuo HUS mikään ikuisuustehdas ole ja suunnitelmat Hyvinkään sairaalanmäen laajennuksesta ajoittuvat kymmenien vuosien ajalle. Taisivat Riihimäkeläiset ajoissa tietää tämän koska ovat yli-innokkaasti investoineen kaupunkinsa konkurssin partaalle(olisikohan tämä kansanedustaja Pekonen antanut ajoissa tietoa Riihimäelle ja Timo Heinonen myös Lopelle?) Hyvinkään suuret unelmat olla Metropolialueen kunta haihtuvat taivaan tuuliin ja taas on uusilla valtuutetuilla muutamaksi vuodeksi töitä laatia ihka uudet Strategiat. Sääliksi käy myös uutta uljasta kauppakeskus Willaa, joka ei aloittaessaankaan kykene kilpailemaan Riihimäen kanssa. Olemme hitaampia kuin hämäläiset. Kun aluksi työssäkäyntialueet olivat "karttaharjoitusten" pohjana niin sekä Hyvinkää että Riihimäki suuntasivat etelään. Nyt lähtökohdat ovat muuttuneet palvelukeskeisiksi ja on jopa ymmärrettävää tämä uusi kartta. Katsotaan miten käy ! Tuskin Hyvinkäällä on tarpeeksi paukkuja panna hanttiin maamme hallitukselle.
Taisto Orre
Eikös Orre tiedä, että
Työryhmän esitys sosiaali- ja terveydenhuoltoon on, että kunnat vastaavat ja järjestävät.
Toinen asia on, että 2014 voit valita vaikka HUS:in, mikäli sinne haluat (koska lait silloin
tällöin muuttuvat, sama koskee Riksulaisia.
Mitä tulee ministerien juonitteluihin, niin unohdit Räsäsen listaltasi!
Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneselvitys
Työryhmän esitys tukee sosiaali- ja terveydenhuollon kuntapohjaista järjestämistä ja muodostaa pohjan sosiaali- ja terveydenhuollon rakenteiden uudistamiselle. Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisesta käynnistetään oma jatkotyö, jossa selvitetään palvelurakenne muodostuvien uusien peruskuntien pohjalta siten, että pääsääntöisesti palveluiden rahoitus- ja järjestämisvastuu on kunnilla. Työ valmistuu toukokuussa 2012.
Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneselvitys:
Työryhmän esitys tukee sosiaali- ja terveydenhuollon kuntapohjaista järjestämistä ja muodostaa pohjan sosiaali- ja terveydenhuollon rakenteiden uudistamiselle. Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisesta käynnistetään oma jatkotyö, jossa selvitetään palvelurakenne muodostuvien uusien peruskuntien pohjalta siten, että pääsääntöisesti palveluiden rahoitus- ja järjestämisvastuu on kunnilla. Työ valmistuu toukokuussa 2012.
Tulikin 2. teksti.
Eli tuo liittyy kuntaliitoksiin
Yllä.
Ja sitten tämä THL -laki 2011.
Eli valinnanvapaus hoitopaikan suhteen erinomainen...
Terveydenhuoltolaki ja sen toimeenpano
Terveydenhuoltolaki tuli voimaan 1. toukokuuta 2011
Uuden terveydenhuoltolain myötä kansalaisten valinnanvapaus lisääntyy niin hoitopaikan kuin hoitohenkilöstönkin suhteen. Potilas tai asiakas voi vapaammin valita sen terveydenhuollon toimintayksikön, jossa häntä hoidetaan. Lisäksi potilaan roolia oman hoitonsa suunnittelussa ja toteutuksessa korostetaan. Terveyskeskusten asiakkaat voivat saada tavanomaisimpia erikoissairaanhoidon palveluja myös omasta terveyskeskuksestaan.
Terveydenhuoltolain tavoitteena ovat asiakaskeskeiset ja saumattomat palvelut. Laki vahvistaa perusterveydenhuoltoa, hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä sekä edistää terveyspalvelujen saatavuutta ja tehokasta tuottamista. Lailla varmistetaan perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon tiivis yhteistyö ja asiakaskeskeisyys.
Uudessa laissa on useita kuntien ja sairaanhoitopiirien toimintaan vaikuttavia muutoksia, joiden tavoitteena on asiakkaiden aseman, palvelujen ja hoidon parantaminen.
http://www.thl.fi/fi_FI/web/fi/aiheet/tietopaketit/terveydenhuoltolaki/laki
Jo vain tietää, eikä tuo tuottamis- tai järjestämisvelvollisuus minnekään häviä.
Miten ois kaupungin nimenä Hirvijärvi?
Taitaa Aleksanteri olla ihan tupella jos ei keksi alle 20 vuotta vanhoja puujalkavitsejä. Olen huolissani Hyvinkään tilanteesta ja myös miten uusi uljas kaupunkimme menestyy(myös Willa).
Orre se jaksaa mollata ja vastustaa kauppakeskusta. Muuttaisi Rixuun, kun kerran sitä niin ihailee. Samalla älykkyysosamäärä nousisi molemmilla paikkakunnilla.
Ehkä paras vaihtoehto olisi Hyvinkää-Riihimäki-Hausjärvi-Loppi, mutta siten että mukana olisivat myös Karkkila, Tervakoski, Rajamäki, Jokela, ja että Lopen kaikkein läntisimmät osat liitettäisiin Tammelaan (Räyskälästä länteen), kuten ovat historiassa tainneet ollakin? Lopen läntisten osien saavutettavuus itäisistä palveluista käsin olisi uudella alueella luokaton, mutta länteen Forssaan päin paljon parempi.
Suomessa Kreikan tavoin 30-35% byrokraatteja.
5000 asukkaan kuntia, joissa on kunnanjohtajaa, suunnitteluinsinööriä jne
Puolet joutaa paikkaamaan työvoimapulaa!
Joo. Aivan älytöntä; tänään luin.
Olikos jotain yli puolet 5000 asukin kuntia ja tosiaan siitä virkaheitot pois,
ainakin on työvoimaa tuleville vuosille, paperinpyörittäjää.
Samanlailla ne duunii joutuu hakee kuin meikkikset.
Siks kepu haluukin kaiiki ennallaan(:
ehdotan uuden kaupungin nimeksi Launonen!
Eikös suomalaiset pyri aina huipulle! Siksi ehdotan, että tutkitaan uuden kunnan/kaupungin alueen korkein kohta meren pinnasta ja rakennetaan sen kohdan nimeen viittaava uusi nimi (ellei ihan sellaisenaan käy) paikan nimeksi. Ei tarvitsisi kenenkään tottua käyttämään ehkä antipatioitakin synnyttävää vanhan naapurin nimeä.
Hurraa Suur- Riihimäki !
Kyllä me Riihimäkeläiset teistä Hyvinkääläisista huolen pidämme. Ymmärrän että teitä harmittaa kun joudutte palaamaan Hämäläisiksi kuten muutama vuosikymmen jo olittekin. Hausjärven kunnasta on irroitettu Riihimäki kuin Hyvinkää sekä lisäksi iso osa Jokelaa.
Näyttäisi suunnitelman (kartan) mukaan sille,että mainitut hämäläiset kunnat siirrettäisiin Uudenmaan maakuntaan.
Minä kyllä hiukan vieroksun ajatusta;"alkaa maksaa Riksun velkoja"!
Jos Hyvinkään sairaala siirtyisi Hämeen puolelle,niin samalla katoaisivat lääkärit.
Odotettu ja järkevä esitys. Ainakin Tervakosken ottaminen mukaan olisi luonnollista, koska siellä asuvien asiointi ja työssäkäynti on perinteisesti suuntautunut ennemmin etelään kuin Hämeenlinnaan. Rajamäen ja Nurmijärven kirkonkylän asukkaat taitavat olla nykyään pikemmin Helsingistä karanneita, joten liittyminen pohjoisen suuntaan ei välttämättä tule kysymykseen.
Siitä täytyy ainakin pitää kiinni, että uusi suurkunta kuuluu HUSiin. Kaikkien alueen nykykuntien työssäkäynti sekä ostos- ym. vapaa-ajanmatkat suuntautuvat Helsinkiä kohti. Olisi aivan sietämätön tilanne, jos vaikeiden synnytysten ja sairauksien vuoksi pitäisi lähteä päinvastaiseen suuntaan Tampereelle. Kuntaliitos vahvistanee Hyvinkään sairaalan asemaa HUSin suurimpien sairaaloiden joukossa.
Suurkunnan nimi tulee olemaan hankala kysymys. Täältä ei taida löytyä vastaavaa historiallista nimeä, kuten Raasepori tai Akaa. Todennäköisesti aikanaan päädytään nahkapäätökseen, jota kukaan ei tunne omakseen. Nimeksi on ehdotettu myös Hausjärveä. Olisihan se jollakin tavalla huvittavaa, jos Suomen kuivimmalla seudulla sijaitsevan kunnan nimessä mainittaisiin järvi. Lisäulottuvuuden nimeen toisi vielä se yksityiskohta, että nimen taustalla oleva järvi on kuivatettu.
Hyvinkään tai Riihimäen valitseminen nimeksi tulee olemaan kova paikka toisen kaupungin asiakkaille. Siitä tulisi itsellekin identiteettikriisi, jos joutuisi esittelemään olevansa Riihimäeltä. Toisaalta kysymys sisältää enemmän tunnetta kuin järkeä, arkipäiväisen asioinnin kannalta liitoksen muut yksityiskohdat ovat paljon tärkeämpiä. Tärkeintä on ettei kahden kaupungin välinen leikkimielinen kissanhännäveto lopu liitokseen.
Siitä on leikki kaukana!
Nimi ei todellakaan ala H -kirjaimella!!!
suåmeksi ja ruotsiksi.
Mitä ihmeen 'riihimäkeläisten velkoja' hyvinkääläiset on tulossa maksamaan?! Hyvinkäällä on jotain 2,5 kertaa enemmän asukkaita. Riihimäellä on toki velkaa noin tuplat per asukas, mutta siis Hyvinkäällä noin paljon enemmän asukkaita. Täytyy ottaa sekin huomioon, että jos velkaa on otettu, jokin on kannustanut sen ottamista. Riihimäki on viime vuosina kehittynyt valtavasti ja tekee tulosta. Kuntaliitos vaan parantaisi alueen kehitystä molemmin puolin.
"Olisihan
se jollakin tavalla huvittavaa, jos
Suomen kuivimmalla seudulla sijaitsevan
kunnan nimessä mainittaisiin järvi.
Lisäulottuvuuden nimeen toisi vielä se
yksityiskohta, että nimen taustalla oleva järvi on kuivatettu."
Et ole koskaan sattunut käymään Lopella..? Onkohan jotain sata järveä tai lampea. Sen alueen valossa nimessä voisi olla ihan hyvin järvi. Mutta Hausjärvi tosiaan vähän huono. Hirvijärvi parempi.
Miksi Hyvinkäätä ollaan lykkäämässä hämeeseen kun ei olla missään tekemisissä hämeen kanssa, ulkopaikkakunnalla työskentelevät ihmiset kulkevat töihin pääasiassa pääkaupunkiseudulle. Lähinnä Nurmijärvi Tuusula Hyvinkää ovat paikkoja joita voisi ajatella yhdistettävän Hyvinkään kanssa. Tätä ei Hyvinkäällä asuvana helposti sulata.
Tässä keskustelussa on jo usempaa kertaan ihmetelty Hyvinkään liittymistä Hämeeseen. Mistä olette saaneet sellaista päähänne? Lueskelin pikaisesti selvityksen aluetta koskevat kohdat, enkä huomannut niissä mitään mainintaa tulevasta suuntautumisesta. Pikemminkin sain sellaisen mielikuvan, että asia halutaan jättää tarkoituksella avoimeksi.
Alueen kannalta ainoa vaihtoehto on suuntautuminen Helsinkiin ja Hämeen puolisten kuntien liittyminen HUSiin, koska ihmisten työpaikat ja vapaa-ajan toiminnot ovat jo etelässä. Tässä asiassa alueemme ääntä varmasti kuunneellaan kevään aikana tehtävissä tarkemmissa selvityksissä.
Käytännössä liitosta ei pidä tarkastella näkökulmasta, jossa Hyvinkää liittyisi Riihimäkeen tai toisin päin. Molemmat joutuvat tekemään kompromisseja. Maankäyttö tulee epäilemättä keskittymään pääradan varrelle, kaupunkien väliselle alueelle. Olisiko jo syytä käynnistää Riihimäen, Hausjärven ja Hyvinkään yhteinen yleiskaavoitustyö alueelle? Samalla voitaisiin unohtaa Riihimäen nurkkakuntainen Kalmu-hanke.
Tervetuloa hämeeseen vain -> http://yle.fi/alueet/hame/
Juuri niin NELHE; uusi kunta suuntautuu asioinnissa ja työssäkäynnissä etelään ja kasvupaine rakentamiseen siirtyy selvästi kaupunkien väliseen maastoon! Pääradan kehityssunnitelmat tarjoavat jo nyt saumaan Monnin 10 000 asukkaan asemataajamaa. Suuntana etelä se nytkin kaikissa kunnissa on. Mihinkä sitten Kalmua tarvitaan - radanvarren hyödyntäminen on tulevaisuuden tae.
Turha puhua maakunnista - fusiolla ratkaistaan niin vaalipiiri kuin maakuntakin. Ja se raja on alueen suuri onnettomuus!
Näistä tyrmäävistä virkamieslausunnoista viis - poliitikkojen asia tämä uuden kunnan rakentaminen on. Ei kuntajohtajista ole hankeen selvittäjiksi saati sitten johtamaan kehitystä - oma suu on lähellä ja valta byrokrattina liian makeaa. Oliskohan joku alueen poliitikoista kykenevä näyttämään polkua alueen taantumisesta uuteen nousuun - johtamaan yhdentymisen prosessia kansalaisten ja elinkeinoelämän parhaaksi?
Kauan ei voi konsulit vaieta - kuntakierros odottaa ja vastauksia on annettava valtiolle pika pikaa! Mutta onhan meillä jo entiset selvitykset ja asiantuntijoiden harkitut suositukset.
Hankkeen johtajuudesta on kisa käynnissä. Valtuutettujen porukka jaetaan tällä hankkeella tulevaisuuden/menneisyyden väkeen!
Vaikea on löytää nykytilan puolesta argumentteja; hankemietinnön perustelut ovat tästä maailmasta ja kiistatattomasti totta tämänkin alueen kunnista. Vastanäyttöä mahdollisen fusiokieteisen asenteen taakse keksii vain entisessä elämässä vaeltava uneksija!
Ethän Sinä valtuutettuni kuulu niihin? Äänestin edustajakseni henkilöä, joka haluaa turvattua tulevaisuutta tällä alueella lapsilleen ja lastenlapsilleen. Jos Sinut löysin, sovit johtamaan kehitystä! Lippu salkoon ja menoksi.
Siitä Hus alueesta siis putoaa vain Hyvinkää pois, kaikki muut jäävät.
Sosiaali- ja terveydenhuolto
Uudenmaan kunnat kuuluvat Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiriin. Kuntayhtymällä
on 21 sairaalaa. Lisäksi HUS hoitaa potilaitaan kahdessa Helsingin sairaalassa.
Erikoissairaanhoidon toteuttaminen jakautuu sairaanhoitopiirissä viidelle sairaanhoitoalueelle.
Hyvinkään sairaanhoitoalueeseen kuuluvat Hyvinkää, Järvenpää, Mäntsälä, Nurmijärvi
ja Tuusula. Paikallisia sairaaloita ovat Hyvinkään ja Kellokosken sairaalat.
Lohjan sairaanhoitoalueeseen kuuluvat Karjalohja, Karkkila, Lohja, Nummi-Pusula,
Siuntio ja Vihti. Aluetta palvelevat Lohjan ja Paloniemen sairaalat.
Länsi-Uudenmaan sairaanhoitoalueeseen kuuluvat Hanko, Raasepori ja Inkoo.
Jotainhan on tehtävä konkurssikypsien kuntien kanssa! Jos yhdistymiset auttavat, niin siitä vaan yhdistelemään. Säästöistä on turha puhua, niin kauan kuin kaikki virkamiehet saavat pitää työnsä. Siis, samat lääkkeet kunnan työntekijöille kuin liike-elämässäkin! Irtisanomisia.
Olisi viisainta unohtaa kokonaan Uusimaa/uusimaalainen ja Häme/hämäläinen käsitteet tässä asiassa, vaikka ihmettelenkin hyvinkääläisen intoa samaistua rantaruotsalaisiin. Hyvinkään ja Riihimäen väestöt ovat hyvin samankaltaisia. Molemmat kaupungit ovat syntyneet rautatien rakentamisen myötä ja väestö muuttanut kaupunkeihin ympäri Suomea.
Kun molemmista kaupungeista käydään hyvin paljon pääkaupunkiseudulla töissä, niin uuden kaupungin tulisi ilman muuta suuntautua luontaisen asioinnin takia Helsinkiin ja kuulua Uuteenmaahan. Hämeenlinnan tai Tampereen suuntaan, johon ei monellakaan ole asiaa. Eihän ole mitään järkeä käydä töissä vaikka Espoossa, mutta hoitaa vaikka jokin verotusasia Hämeenlinnassa.
Luulisi terveydenhuollollekin olevan vain hyötyä, kun sitä voisi kehittää isomman kunnan näkökulmasta. Isomman kunnan mahdollisuudet pärjätä jatkossa muiden isojen kuntien joukossa ovat joka tapauksessa paremmat kuin pienten kuntien.
Kunnat yhteen ja maakuntaraja uuden kunnan pohjoisrajalle.
Entisenä hyvinkääläisenä toivon että pidätte hyvinkääläiset puolenne ja olette edelleen uusmaalaisia! Yhdistykää vaikka ennemmin Järvenpään kanssa kun Riksun. Jos riksulaiset haluaa parempien ihmisten joukkoon niin voishan ne sitten liittyä Hyvinkääseen.
virkkunen,katainen,ja myös myöhemmin kun astuu virkaan niinistö kokoomuksen sanelu politiikkaa
Hiljaa hyge.... tai meitin vm 2014 viestileopardit jyrää teitin XD
Saattaapi olla että uudistuksen myötä maakuntarajatkin häviää, jos ei yhdistymisien yhteydessä, niin hyvin pian kuitenkin. Ja jos hoolla alkava nimi on pakko,niin mielummin vaikka Hikiä kuin hyvinkää...
Ja kuka tuossa nyt veloista puhui, niin täytyyhän sitä rakentaa, kun tarviraan lisää tilaa... paitsi hyvinkääläinenhän sitä ei ymmärrä, kun muurarin lapio kuulemma päässyt hieman pölyttymään viime vuosina. .....PAITSI tietenkin uusi uusi , hieno, vanhusten hoito ja palvelutalo ....kankurinkatu 4-6 ... ...Hyvää vappua kaikille.
Kunnan ateriahinta palvelutalossa?
Huikea hinta 8,50,- vanhusten ateria/lounas ko. "ravintolassa" Hyvinkää.
Riksussa saa täysin vastaavat lounaspöydän antimet hintaan 6.00,-
Hyvinkäähän "hieman" tarkisti hintaa vuodenvaihteessa.
Suoraan sanoen sikamaista!!!
Eli Hämeeseen tuli vissiin lähtö. Näin kirjoittaa Yle http://yle.fi/alueet/hame/
Eihän siinä muu auta kuin heittää etelän metropolihaavet sivuun ja luomaan uutta hämeen suuntaan.
Kuntien ja lähipalvelujen tappo-ohjelma hylättävä kuntalaisten yhteisvoimin
Pidän hölmöltä ja käsittämättömänä sitä, että hallitus aikoo lopettaa yli 250 Suomen 336 kunnasta.
– Koko maan jakaminen vajaaseen 70 jättikuntaan ei perustu asukkaiden tarpeisiin eikä tuo mitään helpotusta kunnallisten palvelujen ongelmiin. Hankkeen tavoitteena on päinvastoin miljardien karsiminen kuntien menoista, jopa kymmenien tuhansien työpaikkojen lopettaminen ja lähipalvelujen karsiminen.
– Kuntaministerin asettaman työryhmän raportti osoittaa, että kuntien tappolistoja aiotaan ajaa tarvittaessa läpi pakolla, jos kunnat eivät vapaaehtoisesti suostu lopettamaan itseään. Asukkaat aiotaan sivuuttaa myös kuntakierroksella, jossa valtiovarainministeriö kuulee kustakin kunnasta vain kymmentä johtohenkilöä.
– Kuntien raju vähentäminen ei perustu asukkaiden palvelutarpeiden konkreettiseen selvittämiseen. Työryhmä on kuitannut sen keskimääräisillä tilastoluvuilla kuntien ikärakenteista, huoltosuhteista jne. Päivähoidon, vanhustenpalvelujen, terveysasemien ja muiden peruspalvelujen arki ja lisäresurssien tarpeet on sivuutettu kylmästi. Edes sosiaali- ja terveyspalvelujen rakenteesta ei ole vielä selvyyttä.
– Kuntien ja lähipalvelujen lopettamisohjelma on osa hallituksen ja Euroopan unionin politiikkaa, jolla pyritään keskittämään palveluja ja päätösvaltaa niin, että julkisia menoja karsitaan ja luodaan siten lisää markkinoita yksityisille yrityksille. Palvelujen keskittäminen ja lähipalvelujen vähentäminen lisää eriarvoisuutta.
– Asukkaat eivät tarvitse jättikuntia vaan parempia palveluja, kattavaa lähipalvelujen verkostoa, lisää työntekijöitä palveluihin ja toimivaa lähidemokratiaa. Vastustan kriittisten kuntalaisten lailla kokoomusministerin johdolla valmisteltua kuntarakenteen muutosta ja vaatimalla sen sijaan valtiolta toimia kuntien palvelujen rahoituksen lisäämiseksi muun muassa kiristämällä suurituloisten verotusta ja laittamalla pääomatulot kuntaveron piiriin.
Mielestäni työryhmän esitys osoittaa, että SDP:n, Vasemmistoliiton ja vihreiden edustajat ovat kuntauudistuksessa alistuneet täysin kokoomuksen vietäväksi. Asukkaiden tarpeet ja mielipiteet on sivuutettu oikeistolaisella talousajattelulla, jota hallitsee julkisten menojen leikkaaminen, lähipalvelujen karsiminen ja ihmisten jättäminen yhä laajemmin yksityisten markkinoiden armoille. Tukemalla kokoomusvetoista kuntamuutosta hallitusvasemmisto ja vihreät ovat myös mukana tukemassa kymmenien tuhansien työpaikkojen lopettamista ja palvelujen keskittämisen myötä myös sosiaalisesti ja ekologisesti kestämätöntä kehitystä.
Ei se kukko käskien laula, kaikkein vähiten tässä tapauksessa. Valtapuolueet samalla ottavat haltuunsa entistä paremmin "tärkeät" alueet Suomessa, JOS uudistus toteutuu. Eli vanhat päättäjät demokratian turvin päättävät myös vanhoihin alueisiin liitettävien uusien alueiden asioista--> pahimmassa tapauksessa erittäin huono asia.
Toistan taas jo aiemman kirjoittamani:
” Hallituksen kuntaliitosten/uudistusten lähtökohdat ovat täysin väärät. Laaditut työssäkäyntialueet ovat keinotekoisia ja vääriä mitä tulee kuntapalveluiden tarvitsijoihin.
Suurin osa kuntapalveluiden tarvitsijoista ei käy töissä: lapset, koululaiset, vanhukset. Palvelut tarvitaan yössäkäynti-alueella eli siellä, missä asutaan. Päiväkoti-ikäiset, koululaiset ja vanhukset tarvitsevat palvelunsa lähellä tai enintään kohtuullisen matkan päässä sieltä missä asuvat. Onko huomioitu se, että mitä maksaa yhteiskunnalle se, että vanhemmat kuljettaisivat esim. kaksi tuntia päivässä lapsiaan päiväkotiin tai kouluun ja olisivat pois tuottavasta työstä tai että kotona vietetty laatuaika perheen kanssa vähenisi vastaavasti? Tai mitä maksaa, jos metsämökin mummo joutuu taksilla/kelan korvauksilla kulkemaan 70km päähän saamaan tarvitsemiaan palveluita?
Ei ole olemassa mitään tilastollista, todellista vertailutietoja esitetyille ”säästöille” joita tulisi, kun ja jos kunnat yhdistyisivät kaavaillun ”pakotetusti”. Sellaista tietoa ei ole ja säästötkin ovat vain arvailuja. Käytännössä mitään säästöjä tuskin syntyy, harvemmin kun kunnan virkamiehiä irtisanotaan, nyt vain syntyisi yhdistymisten myötä päällekkäisiä toimia ja virkoja. Ja mahdollisesti rakennettaisiin uusia ja suuria hallintokeskuksia jo olemassa olevien, pienempien yksikköjen tilalle, jotta suuri yksikkö mahtuu saman katon alle. Uuden rakentaminen maksaa myös valtavasti. Toki eläköitymisen kautta virat jollain aikavälillä vähenisivät. Suuri kunta tai hallinnollinen yksikkö ei ole tehokas. Se on sen sijaan hidas, jäykkä ja kallis toimija, kun on moninkertainen ja mutkikas organisaatio. Monet pienet kunnat pärjäävät nykyäänkin loistavasti vaikka se ei valtiovallan mielestä voi olla mahdollista.
Hallituksen kuntauudistuksen nykyesitys pitää palauttaa lähtöruutuun ja tarkastella asiaa kuntapalveluiden tarvitsijoiden näkökulmasta eikä arvaamalla tehtyjen yhdistymisalueiden tai helsinkiläisten näkemysten pohjalta Nyt on tehty paras-hankkeen pohjalta kuntayhteistyötä jo vuosia ilman pakkoa ja sitä kautta on saatu aikaan synergiaa. Samankaltaista vapaaehtoista ja järkevän ajattelun pohjalta tehtävää yhteistyötä voi jatkossakin kehittää ja soveltaa paikallisesti eri alueiden tarpeiden mukaan. Asiat ovat siis järjestettävissä ilman pakkoliitoksia eikä vain teoreettisten oletusten pohjalta."
Olisi se aika ironista, jos yli kaksi kertaa suurempi Hyvinkää olisi se, joka liitettäisiin Riihimäkeen, eikä toisinpäin. Sitä täällä kuitenkin nuo pohjoisen metsäläiset tuntuvat hehkuttavan. Tuossa innossaan he tuppaavat unohtamaan, että koko kuntaliitos on idioottimainen esitys. Yhteistyötä toki voitaisiin kaupunkien välillä lisätä, mutta väkisin kuntia naittamalla ei saada kuin sotkua aikaiseksi. Ei tuo Kouvolan suuntakaan ole kovin lupaavia tuloksia antanut. Mitä tulee uuteen nimeen, niin unohtakaa kaikki uusionimet. Joku olemassaoleva sen pitää olla, tosin jos se on Riihimäki, niin minä muutan pykälää etelämmäksi. Lyhenee sitten työmatkakin, minä kun en käy Hämeessä töissä.
Koko maan huomioiden, ennustan juurettomuutta, huononevia palveluita, minimaalisia säästöjä ja paljon sotkuja esim. ambulanssin perille löytämisessä. Pääasia lienee, että Virkkunen pääsee näyttämään mahtiaan. Vaan mitäpä siitä. Tästäkin saa kiittää Kokoomuksen äänestäjiä. Yksi hallitus, joka mahdollisesti on jo suunnitellut poikkeuslakia kuntavaalien siirtämisestä, yhdessä päivässä tuhoaa sekä ihmisten identiteetin, että maan puolustuskyvyn. Toisaalta, kun uudistusta viedään vielä eteenpäin, niin kohta voisi olla vain yksi kunta, Dragsvik, ja tällöin tietty koko Suomea voitaisiin yhä puolustaa, koska siinä yhdessä kunnassa olisi ainakin yksi varuskunta.
Onneksi syksyllä on seuraavat kuntavaalit! Koko kuntauudistuksen kaikki isot, ja ratkaisevat päätökset pitäisi tehdä vasta kuntavaalien jälkeen, ei siis sitä ennen.
Ymmärrän ihan hyvin sen, että kokoomuksella on jo nyt mitä suurin huoli siitä, mikä on poliittisen kentän värikartta syksyn kuntavaalien jälkeen. Sillä juuri kokoomuksellahan on aivan valtavan suuri pakko saada oma "kädenjälki" koko Suomen tulevan historian sivuille siitä, kun Suomi uudelleen jaettiin köyhiin -, ja rikkaisiin alueisiin.
Kun nykyisin katsoo kokoomuksen poliitikkoa, niin jo heidän kasvojen ilmeet sen paljastaa, että taas kerran ei ole kyse Suomen kansalaisten eduista, vaan rahat meiltä pois politiikasta. Tulevaisuus on se, että esimerkiksi terveydenhuollon puolella tullaan siirtymään enemmän ja enemmän pois kunnallisesta terveyden huollosta, ja pakolla meidät tullaan siirtymään yksityissektorin puolelle, merkkejä siitä kun jo on. Juuri tähän lopputulokseen kokoomus kansalaisia on tiukasti ajamassa.
Suurinosa suomalaisista muistaa hyvin sen, kun vielä istuvan hallituksen ensiaskeleiden alussa valtiovarain ministeri Jutta Urpilainen oikein sanojaan kerraten sanoi jotenkin näin, "tulevassa kuntauudistuksessa ei käytetä pakkokeinoja, vaan kaikkien kuntien mielipiteet otetaan huomioon päätöksiä tehtäessä".
Kun eilen (08.02.2012) kuuntelin radiosta uutista, jossa kerrottiin julkituodun kuntauudistuksen kannattajista hallituksen piirissä, niin esimerkiksi ainakin sdp:n ministerit eivät kaikki olleet yksimielisiä hallituksen ilmoituksen mukaan.
Asia ei siis ole vielä mitenkään kirkossa kuulutettu. Siksi myös hyvinkääläiset voitte olla ainakin toistaiseksi ihan rauhassa. Ei silti, emme me riihimäkeläisetkään olla alkuunkaan mielissämme siitä, että Hyvinkää liitettäisiin Hämeeseen. Eikä teitä silti täällä tarvitakkaan. Kysynkin lopuksi, että rauhoittiko tämä?
Olen YXS? kanssa samaa mieltä.
Pysykööt siellä keskenään, ei tänne pakko ole tulla!
Tosin eipä me sitä päätetä; ainakaan minä;)
Lakko. Muualla euroopassa, kuten banaanivaltio kreikassa lakkoillaan, ehkä vähän aiheetta. Olisiko ihan yleislakon paikka Suomeen laittaa hetkeksi? Tässä on nyt kyse siitä, että miten seuraavat sukupolvet saavat nauttia/kärsiä näistä päätöksistä, JOS ne esitetyssä muodossaan toteutuvat. Lakkoa kannattaisi harkita vakavasti.
Ihan uusi kunta on mielestäni todella hyvä ajatus. Hieno eteläsuomalainen alue. Nimenä kokonaisuudelle Hausjärvi olisi paras historiallisista syistä. Kannatetaan!
Mistä näitä katkeria hämäläisiä oikein tulee? No, Riihimäeltä tietenkin. Kovin tuntuu vaan olevan vaikeaa. Tosin on yksi asia, josta hyvinkääläisenä olen kateellinen riihimäkeläisille - niillä on parempi naapuri....
Keski-Ruokanen ja Lahti taipunee esitettyyn karttaan.
Häme on lääni, josta on myös vanhat suunnitelmatkin tallessa.
Työryhmä on ne hyväksi.
SH menee Hyvinkää-(Riihimäki)-Hämeenlinna.
Luonnollisesti Riihimäestä tulee jo sijaintinsakin puolesta alueen keskus. Tervetuloa muutkin ympäristön kunnat ja kuntalaiset kehittymään yhdessä. Jopa stadilaisina itseään pitävät Hyvinkääläiset! ;)
Kuntaliitos on todellakin pelkkää asiaa kaikkien kannalta, ainakin tällä alueella.
:D hiirimäestä "keskus" ei meinaan naurusta tulla loppua:)....kunhan nyt saisitte edes sinne kyläpahaseen oman keskustan hämeenkatu on kuin kinttupolku. :):) hih.
Alla seitsämän kappaletta tämän päivänn HS:n pääkirjoituksesta Kuntauudistus ei onnistu sanelupolitiikalla (9.2.2012) Kantsii lukea kokonaisuudessa vaikka netti lehdestä. Tähän kuntarakenne uudistukseen liittyy kolme rajua ja laajaa uudistus esirystä valmisteilla, joita ajetaan samaan aikaisesti läpi tiukalla aikaraululla.
------------
Keskiviikkona hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkuselle (kok) luovutettiin kuntauudistusta valmistelleen virkamiestyöryhmän raportti. Työryhmä esittää valtion erityisen kuntajakoselvityksen toimittamista 66–70 alueella.
--------------
Periaatteessa kyse on vasta työryhmän raportista, jossa esitettyjä selvitysalueiden rajoja kunnat pääsevät nyt kommentoimaan. Kunnille esitetty kysymys ei kuitenkaan käytännössä koske itse tavoitetta vaan sen toteuttamistapaa: miten Manner-Suomen 320 kunnasta muodostetaan noin 70 kuntaa?
------------
Aikataulu on kireä. Kunnilta pyydetään lausuntoja maaliskuun puoliväliin mennessä, ja hallituksen on määrä tehdä selvitystyötä koskevat päätökset huhti–toukokuussa. Kevään kuluessa on tarkoitus laatia erillinen sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneselvitys, jossa arvioidaan työryhmän esittämän kuntarakenneratkaisun vaikutuksia. Vuoden loppuun mennessä pyritään säätämään uudistusta tukeva kunnallishallinnon rakennelaki sekä käynnistämään valtionosuusuudistus ja kuntalain kokonaisuudistus. Hallitus haluaa remontin valmistuvan vuonna 2015.
----------
Vauhti tuntuu monesta hurjalta, ja työryhmä tekee siihen itsekin pieniä varauksia. Raportissa todetaan, että laajoissa kuntaliitoksissa ja pääkaupunkiseudulla kuntaliitoksen toteuttaminen vuoden 2015 alusta lukien voi olla "aikataulullisesti liian haasteellista".
------------
Nyt esitellyn kuntauudistusmallin takana on vahvimmin päähallituspuolue kokoomus. Sen tärkein hallituskumppani Sdp otti esitykseen etäisyyttä jo julkistamispäivänä.
----------
Kokoomuksestakin kuuluu soraääniä. Monet puolueen kuntapäättäjät ovat avoimesti vastustaneet hanketta.
---------
Kuntauudistuksessa julkinen keskustelu käynnistetään kunnolla nyt, kun haluttu lopputulos on tiedossa. Käytännössä valmiiksi piirretyt kuntakartat ovat uudistuksen julki lausuttu tavoite. Kun kuntien päättäjät ja asukkaat otetaan mukaan valmisteluun näin myöhäisessä vaiheessa ja pikaisella aikataululla, heitä on vaikea sitouttaa valmiiksi päätettyihin asioihin
Lähihistorian lyhyt oppimäärä: Vanhasen hallitus ajoi läpi Paras-hankkeen, jota Demarit nimittivät hallintohimmeliksi. SDP ajoi voimakkaasti vahvoja peruskuntia ja nykyhallituksessa sai tahtonsa läpi Backmanin ja Vapaavuoren hienolla yhteistyöllä. Toistaiseksi lääninrajoja ei ole muutettu eli Hus on Hus. Jos sovinnolla ei liitytä jää hallitukselle vielä pakkokeinot. Perustuslakimme antaa kunnille itsemääräämisoikeuden, mutta tämä varmaankin osataan kiertä ihan Eu:n malliin eli jos kyseessä on koko maata koskettava kriisi voidaan tehdä tilapäinen laki jolla valtio voi ottaa kunnilta mm. tonttipolitiikan ja palvelujen järjestämisen itselleen. Eiköhän ne siitä tokene !
En huomannut H:järven tai Lopen Kj kommentteja.
Pikku esimerkki vapaamatkustajista. Maassa on vajaa puolet kepuvoittoisia maalais -yms kuntia, alle 5000 as.
Kunnat elvistelevät pienellä veroayrillä ja kuntalaiset hakevat esim. liikunta- ja kulttuuripalvelut päästä oman kunnan keskuksesta naapurikaupungista Riksusta. (veloituksetta).
Valtion on täyttä tyhmyyttä syytä rahaa syrjäseuduille ja antaa heille samanaikaisesti
valta vain tuhlata entistä enemmän.
Eikä tämä ole osoitettu naapureille.
On meitä riksulaisia herraonnella siunattu? Kjmme on "Kylänero" luojan armosta. Järkevää on vain hänen mieleliikahduksensa, jotka päihittävät mennen tullen valtakunnan kuntahallinosta vastuulliset asiantuntijat. "Miten näin tyhmää yleensä esitetäänkään kuntauudistushankkeesta Hvnkää ja Rmäen seudulle - ei ole järkevää"! Kovin oli uskottavat perustelut silloinkin, kun edellisten selvitysmiesten lausnntoja tyrmättiin. "Laskivat väärin - ei ole kunnon laskelmia", vaikka niillä jo silloin ennakoitiin kaupungin velkaantuminen kipurajalle.
Mitekähän muuten Keskiruokanen selvittää maan mittaluokassakin ylisuuren velkakannan nykytuloilla - jos edes säilyttävät tasonsa meneillää olevassa turbulenssissa?
Soisi kj:n ensin lukevan ja sen jäkeen miettivän ehdotuksia ja sen perusteluja, lausuntojaankin. Hörähti ennen sitä ja huonoksi havaitsi! Mietinnössä on kiinnitetty huomioita mm. kaikkien Rmäen seudun kuntien huomattavaan velkaantumiseen. Siinä lyhentämisen souvissa olisi veronmaksajille kevennystä, jos Hkään kohtuudella hoidettu talous hämäläistä huolettomuutta ryhtyisi paikkaamaan. Hyvinkääläisten vastustuksen ymmärrän paremmin kuin "kyläneron" mielipiteen.
Olisko aika kohdakkoin politiikan ykkösringin arvioida meidän herraonnemme siunauksellisuus?
Millä perusteella vedotaan siihen, että Hyvinkääläisten pitäisi maksaa
Riksulaisten velat?
Täytyykin kävellä pankkiin heti.
Eikä sitä muuten turhaan ole otettu; taannoinhan oli eräskin kartta, jossa
esiteltiin viimeaiset investoinnit seudun kunnissa.
Riksussa on aikalailla vasara paukkunut.
riihinäkeläiset haluuvat Lopen ja Hausjärven pelkästään kimppaan, koska jos Hyvinkää tulee mukaan, menettää Riihimäen päättäjät vallan Hyvinkäälle. Nyt ei välit Lopen ja Hausjärven kanssa ole hyvät, joten oletettvaa olisi, että pikkukunnat valitsisivat yhteissessä päätöksenteossa kimppakumppaniksi Hyvinkään ja Riihimäen palvelut kärsisivät. Kaikki on mahdollista politiikassa.
päämaja hyvä hyvinkäs, taitekin katos erimage ja pomoks vaik väyryne,
jos se ois käytettävis noihin main...tai sit vois kiinteist-kaisalt kysy, sehä
asu hausjärv...
Liittoutuminen Riihimäen kanssa on hyvinkääläisille henkisesti vähän kuin astuisi suohon, tyyliin tästä ei voi enää alemmas vajota. Ei mikään kunta halua yhdistyä pohjoiseen päin, kun pääkallonpaikka on etelässä. Jospa ängetään Keski-Uudenmaan kimppaan ja nimetään kunta Hylsingiksi?
Ei kai me liitytä mihinkään, ollaan vaan entisellään.
Taitaa Henna olla liian suurissa saappaissa!
Kuvitelkaa mitä tulee maksamaan uusi HUS-sairaala Hyvinkään nykyisille naapureille!
Miljoonia ja taas miljoonia!
Kapeat ovat Hennan ajatukset.
Todennäköisesti epätodennäköiset tuotot kuntaliitoksesta menetettäisiin jo HUS-projektissa!
Niin, ja mistä uudet lääkärit?
Vanhat hakeutuisivat takaisin HUS:iin.
Itse en ole vieläkään ymmärtänyt mistä ne säästöt tässä tulee kun näin valtavia uudistuksia ajetaan. Jos peruspalvelut keskitettään ns. isolle kirkolle kärsii tässä kaikki kunnat joissa muutoksia tehdään. Kun sama määrä ihmisiä tarvitaan kuitenkin pyörittämään peruspalveluita. Ainut mistä säästöjä voidaan hakea on hallintopuoli ja en usko että se on kuitenkaan kuntatasolla se suurin rahareikä. Uskon että joka kunnassa on turhia rahareikiä joista voisi tinkiä ja tätä kautta hakea säästöjä. Tämä etelä suomi on pienten väli-matkojen aluetta mutta entä pohjoisessa jossa etämatkat ovat todella pitkiä. Mitä järkeä on keskittää palveluita monien kymmenien km päähän. Ymmärrän että palveluiden tuottaminen maksaa ja toiset kunnat ovat vaikeassa tilanteessa, mutta järkevintä olisi kuitenkin tehdä näitä muutoksia jollakin muulla tavalla kuin sekoittaa koko suomi ja sen historia. Ja entä vanhusten hoito? Ollaanko se tässä mallissa keskittämässä isoihin laitoksiin että saadaan sitä kautta säästöjä? Päättäjät voisivat miettiä itseään sinne laitoksiin jossa olot ovat jo nykyisellään huonolla mallilla, entä näiden muutosten jälkeen? Ei tästä hyvä tule jos tällä mennään.
Täältä etelään olisi jäämässä kahden kimppa: Vihti ja Karkkila. Siispä , "koska matka onpi hauska niin, pyydetään me mukaan kaksi tooveerii...!"
Taitaa kuntien henkilöstökulut olla noin 5% toimintakuluista. Ei sillä kuuhun mennä, varsinkaan kun ei ilmeisesti olla irtisanomassa virkamiehiä. Jos joudutaan uutta rakentamaan sen takia, että saadaan virkamiesarmeija saman katon alle suureen palvelukeskukseen, niin vaikea on kuvitella, että satojen miljoonien rakennushankkeet maksaisivat itseään takaisin missään vaiheessa. Ei palvelualueiden luomiseksi tarvitse kuntia yhdistellä väkipakolla, asian voi hoitaa vapaaehtoisesti ja sitähän on tehty jo aiemmin. Oliko valtio selvittänyt esim. Suur-kouvolan, Akaan ja Sastamalan liitokset, mitä niissä on säästöjä tullut, mitä hyvää tai huonoa niissä on tai oli ja että onko toivoakaan, että ne saisivat aikaan sen, mikä oli tavoite?
NIKO SALOKOSKI; oliskohan pujahtanut painovirhe tai suoranainen ajatusharha kirjoitukseen? Henkilöstömenojen osuus toimitakuluista on yli kymmenkertainen. Puuttuu nolla ja vielä päälle prosentteja - kts. kunnat net! Tuijotapa hallintokuluja (n. 10 %); niistä säästyisi, ellei KUNTA-AYVÄELLÄ olisi ylivertaista ja kohtuutonta irtisanomissuojaa 5 vuodeksi.
Vertaapa, miten esim. Nokian tehdaslakkautuksessa työväkeä kohdellaan! Ei hajuakaan oikeudenmukaisesta ja tasavertaisesta kohtelusta. Ylisuuri hallintohenkilöstö/byrokraatit on tässä maassa privillegio! Se puoluesidonnainen joukko nyt pitää älämölöä ja vastustaa pelko takapuolessa, että karenssin jälkeen kohtalo on sama kuin muiden rakennemuutoksesta kärsivien työtekijöiden.
Polueisiin sitoutuntta väkeä on alle 5 % väestöstä, se suurelta osalta pesii veropiikissä ja hallintoviroissaan. Sitä kansanosaa nyt hallitus uudistushakkeiden ajamisessa pelkää, tyynnyttelee ja kumartelee. Hyi h...ti!
Meidän tavallisten kansalaisten kannalta kuntauudistus on ajettava läpi kiirellisessä aikataulussa. Kuntia suurentamalla vapautetaan opettavia aivoja, hoitavia käsiä ja kuntallisteknisiä tekijöitä turhasta byrokratiasta ja turvataan palveluja. Tämä joukko meille on tärkeä ja se on työpaikkansa ansainnut eikä heidän työpaikkansa edes uudistuksessa vaarannu. Eivät he tarvitse edes karenssisuojaa!
Työpaikkojen eriarvoisuuden joutaisi poistaa kansalaisten yhdenvertaisuuden nimissä kuntaväeltä. Soisi hallituksen kysyvän itseltään, miten tällainen sopii perustuslain kansalaisille takaamaan kansalaisten yhdenvertaiseen kohtelun.
NIKO SALOKOSKI; oliskohan pujahtanut painovirhe tai suoranainen ajatusharha kirjoitukseen? Henkilöstömenojen osuus toimitakuluista on yli kymmenkertainen. Puuttuu nolla ja vielä päälle prosentteja - kts. kunnat net! Tuijotapa hallintokuluja (n. 10 %); niistä säästyisi, ellei KUNTA-AYVÄELLÄ olisi ylivertaista ja kohtuutonta irtisanomissuojaa 5 vuodeksi.
Vertaapa, miten esim. Nokian tehdaslakkautuksessa työväkeä kohdellaan! Ei hajuakaan oikeudenmukaisesta ja tasavertaisesta kohtelusta. Ylisuuri hallintohenkilöstö/byrokraatit on tässä maassa privillegio! Se puoluesidonnainen joukko nyt pitää älämölöä ja vastustaa pelko takapuolessa, että karenssin jälkeen kohtalo on sama kuin muiden rakennemuutoksesta kärsivien työtekijöiden.
Polueisiin sitoutuntta väkeä on alle 5 % väestöstä, se suurelta osalta pesii veropiikissä ja hallintoviroissaan. Sitä kansanosaa nyt hallitus uudistushakkeiden ajamisessa pelkää, tyynnyttelee ja kumartelee. Hyi h...ti!
Meidän tavallisten kansalaisten kannalta kuntauudistus on ajettava läpi kiirellisessä aikataulussa. Kuntia suurentamalla vapautetaan opettavia aivoja, hoitavia käsiä ja kuntallisteknisiä tekijöitä turhasta byrokratiasta ja turvataan palveluja. Tämä joukko meille on tärkeä ja se on työpaikkansa ansainnut eikä heidän työpaikkansa edes uudistuksessa vaarannu. Eivät he tarvitse edes karenssisuojaa!
Työpaikkojen eriarvoisuuden joutaisi poistaa kansalaisten yhdenvertaisuuden nimissä kuntaväeltä. Soisi hallituksen kysyvän itseltään, miten tällainen sopii perustuslain kansalaisille takaamaan kansalaisten yhdenvertaiseen kohtelun.
60-70 luvun vaihteessa oli taloudessa huonot ajat ja valtio laittoi työttömiä "hätä"töihin:tienpohjia raivaamaan yms. Rattijuopot laitettiin seutulan avovankilaan. Olisi mahdollista nyt "massa"työttömyyden aikana laittaa työttömät tekemään töitä sen eteen, että saavat ansiosidonnaista työttömyyskorvausta. Se varmasti myös motivoisi etsimään uusia töitä eikä vain makaamaan kotona. Näin valtio voisi teettää "edullisesti" sille kuuluvia ja pakollisia tehtäviä, joskin yritykset varmasti vastustaisivat ko. toimintoja. MUTTA tietyissä määrin ja tiettyjä raameja noudattaen tulisi työttömiä ohjata työn(muunkin kuin koulutusta vastaavan työn) pariin ainaisten ja usein tyhjänpäiväisten työvoimatoimistojen koulutusjaksojen sijaan. Ja kun vouhotettu alkolukkojen pakollisuudesta yms. niin yksi tehokas lisäkeino olisi pistää rattijuopot avovankilaan, niin kummasti voisi suhtautuminen muuttua kännissä ajamiseen.
Kun läänien lukumäärää vähennettiin, niin maakuntahallintoja lisättiin. Jos nyt kuntia radikaalisti vähennetään, niin maakunnat joutavat pois.
Juuri niin, SÄÄSTETÄÄNKÖ; ei tälle keskustalaiselle innovaatiolle ja 18 kuntayhtymälle ole löytynyt kunnon paikkaa yhteiskunnan palvelurakenteessa. Ns. aluekehittämistehtävä on ollut turhaa sanahelinää ja EU:n tukirahojen sirottelua, joista ei pysyvää jälkeä ole maahan jäänyt.
Mihin esim. Kanta-Hämettä tarvitaan - kolmen kaupungin maakunta? Tortta på tortta, kun kunnan perustehtäviin kuuluu elinkeinopolitiikka, hyvinvointipalvelut ja yhdyskyntarakenne. Yhdyskuntarakenteen ohjaamiseksi valtiollinen viranomainen on vahvempi toimija, kun sen tuloksellisuutta terästää ilmastopolitiikka ja lisääntyneet ympäristön suojelutarpeet. Pelkkää vahinkoa se on tälle alueelle aiheuttanut - maakuntajako on karkuuttanut valtion hallinnon palveluja Hkäältä ja Rmäeltä.
Palutettakoon lääninhallinto ja seutukaavaliitot uudelleen viiden aluejaolla maahan! Elyista ja aveista, pekkarisen suurista saavutuksista, voi samalla luopua! Aluehallinosta vapautuu tuhatmäärin ns. kehittämisväkeä paikkaamaan uhkaavaa työvoimapulaa tuottaviin tehtäviin kuntapalveluissa.
Siirtyykö Hyvinkää myös Kanta-Hämeen vaalipiiriin ? Mielestäni Hyvinkääseen voisi liittää Rajamäen ja Jokelan kanssa.
Kertokaa mitä säästöjä tulee kun kuntia yhdistetään.
Mitä käy niille ihmisille jotka asuvat sivukylillä,jos kaikki keskitetään joko hyvinkäälle tai riihimäkeen .(miten käy esimerkiksi lopen pilpalan asukkaiden?)
Heille eläminen käy aina vain hankalammiksi ,ei julkisiakulkuneuvoja millä kulkea eikä napuri mielelään ota ketään riesakseen jokaisella on omat kiiret.
Ja miten toimii nämä ennenvanhaan sanotut työvoimatoimisto jos nekin menee Riihimäeltä pois ,
Kun työttömiä tulee tuutin täydeltä lisää.
Siellä kulkeminen tulee melko kalliiksi ja on yhtä tyhjän kanssa.
Ja vielä muutama sana tämän kokoomuksen toiminasta miksi nämä kunta uudistukset tulivat heti vaalien jälkeen miksi niitä ei tuotu julki ennen vaaleja ja mikä kaikista eniten huvittaa ,kun Haaviston Pekan pitää Niinstöä alkaa opettamaan ulkomaiden asioiden hoidossa.
Eikös taas juostu pussi päässä kun pätevämpi hyllytetiin ,mutta kokoomushan nämä kaikki sotkut saa aikaan taas aletaan pienenpi tuloisia veroilla kiristää ja päivärahoihinkin varmaan keksivät taas jutun.
Itse jäin joulukuun puolessa välissä työttömäksi enkä ole sen jälkeen saannut sentin sentiä,soitin et on niin paljon ,että ei millän keritä kaikkia selvittämään .
Eikä sieltä paljon mitään saa kun on vielä se oma vastuu aika laskut pitäisi hoitaa mutta milläs hoidat sit kun rahat saat olet tyhjä tasku jäleen ja elääkin pitäisi.
Ja jotkut vielä pilkaa meitä työttömiä kuinka me saadaan ilmaista rahaa,odottakaa vain kyllä tekin siitä pääsette nauttimaan,niin ette joka viikon loppu biletä niin kuin nyt olette voinneet tehdä.
Ellu, tsemppiä työnhakuun. Itse ollut 18kk työttömänä kahdessa erässä vuosien varrella, ei ole todellakaan mukavaa, että töitä ei saa vaikka miten ja mistä kyselee. Mutta toivotaan, että iloksi vielä muuttuu asiat, kun uusia töitä löydät.
Kyllähän mulla sijaisuuksia olisi muutama päivä kuukaudessa mutta ,kyse onkin siitä millä tulet toimeen, kun palkka ja korvaukset ei kulje niinkuin vakinaisessa työssä olevilla.
Siksi nytkin olen vailla työttömyys korvauksia ,kun hullu menin ja otin työtä vastaan sen jälkeen,kun työ suhde loppui.
Kirjoittakaa te työttömät kanssa jotain millä tulla toimeen kun päivärahoja ei saa ajallaan.
Eikä saa asumistukea eikä toimeentulo tukea.
Antakaa mieli piteenne kuulua.
Ja mitä säästöä tulee kuntalaisille , kun kuntiayhdistetään EI MITÄÄN !.
Päin vastoin koskaan ei mietitä sitä mitä se merkitsee muille,kunhan vain oma napanatisee.
Tämä minun kirjoitukseni, kyllä vähän niinkuin ohitti varsinaisen aiheen eli kuntienyhdistämisen.
Eihän tämä toki ole tunneasia. KePu halutaan hävittää kuntakartalta. Mikko Lundin kannanotto AP(09.02 3012) on rehellinen ja rohkea. Nykyisen Perustuslain mukaisesti kunnilla on itsemääräämisoikeus kaavoitukseen ja palvelujen tuottaniseen tai järjestämiseen. Kaupungninvaltuustomme joutuu aika pikaisesti ottamaan kantaa kuntakarttaan jo Maaliskuussa. Toistaiseksi vain virkamiehet ja kuntajohtajat ovat hädissään, oman asemansa turvaamiseksi ottaneet kanta ja jopa perustaneet vastarintaliikkeen. Perustuslakiaa tuskin muutetaan tältä osin eli valtuuttetut joutuvvat tosi tiukalla aikataululla miettimään kannanottoaan. Koetetaan pysyä asiassa!
Taisto Orre
Taitavat muutkin kuin kunnalliset viranhoitajat olla hädissään muutamissa kunnissa.
Hyvinkään kohdalla on HUS tällä hetkellä tärkein!
Muutoin rajoilla ei ole mitään merkitystä.
Hyvinkään sairaalaan ollaan investoimassa todella paljon.
Mukana rahoituksessa on myös HUS.
Miten käy uusien investointien jos siirrytään pois HUS:n alueelta?
Mihin lähtevät HYKS:stä tulleet lääkärit jotka harjoittelevat ja erikoistuvat Hyvinkään sairaalassa?Varmasti takaisin HUS:n hoiviin.
Hyvinkään on tarkoitus hoitaa Keski Uudenmaan kuntien sairaanhoito suurelta osin ja myös erikoistua enemmän.
Toteutuuko se nyt?
Pelkään pahoin,että ei jos siirrytään Kantahämeen puolelle kohti Hämeenlinnaa ja Tamperetta!
Tulee todella mielenkiintoiset kuntavaalit!
Olen aina äänestänyt Kokoomusta,mutta nyt se jää!
SDP:n ei ole luottamista; taipuu nykyään mihin tahansa.
PS ei tule kysymykseen siellä esiintyvien rajatapausten vuoksi.
KEPU? Pettää aina! Jääkö silti ainoaksi vaihtoehoksi seuraavaksi 4:si vuodeksi?
Mihin lähtevät HYKS:stä tulleet lääkärit jotka harjoittelevat ja erikoistuvat Hyvinkään sairaalassa?Varmasti takaisin HUS:n hoiviin.
---
Ei ole ihan ensimmäinen vaihtoehto.
Ei ole tunneasia? Huh, hun, lueppa noita kommentteja. Eihän valtaosassa ole
järjen hiventäkään.
Mitä tulee nykyisten valtuutettujen kampanjointiin ensi syksyllä, niin en usko,
että sinä Orre tai Lund on lääniä vaihtamassa.
Vaalien jälkeen, kunhan valtuutuksen ensin saa, niin napit lentelee tarpeen mukaan.
Orren kommenttiin vielä.
Missä asiassa koetetaan pysyä? Ainakaan minulla ei
ole asiantuntemusta, mikäli tarkoitat esim. kuntapolitiikkaa jossa toimit.
Menen harrastuspohjalta.
Lundin tämänpäiväinen ilmoitus, että hän muodostaisi pohjoishämäläisen
suurkunnan (Hyvinkää käsittääkseni sis.) olisi tunnepuolella hieno asia.
Toivottavasti olen asian oikein ymmärtänyt ja tavoite on sama myös vaalien
jälkeen, kun näin aikaisin "kynälle kiivaasti kävi".
Eihän ne napit mihinkään lentele. Suomen Perustuslain mukaan kunnilla on itsemääräämisoikeus. Kuntaliitokset siis päättäämeidän kaupunginvaltuustomme tosi kiireisellä aikataululla. Ovatkohan valtuutetut edes ehtineet sitä ennen lukea tuota virkamiesten sepustusta(yli 700 sivua)Perustuslain muutos ei varmaankaan mene läpi ennen päätöksiä. Jos seuraatte tilannetta niin ainoastaan virkamiehet ovat olleet asialla ja ovat varmaankin huolissaan vain ja ainoastaan omista työpaikoistaan. Päätöksenteko on kuitenkin kaupunginvaltuustolla. Mikko Lundin kritiikki on tässä mielessä ihan paikallaan.Tarttis kuitenkin tehdä jotakin. Hus ei ole ongelma, ei myöskään lääninrajat vaan kuntalaisten tarpeet ja demokraattisesti valittujen päättäjiemme käsitys kuntalaisten tarpeista. Niiden pitäisi ohjata päätöksentekoa. On täysin epäoleellista mikä on tulevan kunnan nimi tai missä nykyiset rajat kulkevat. Lyhytnäköinen puoluepolitiikka pitäisi unohtaa ja tarkastella kokonaisuutta ja taloudellisuutta ja luopua vapaaehtoisesti turhasta byrokratiasta. Nyt esitetyklsellä uudistuksella kaikki palvelut tulevat olemaan ihan kohtuullisen matkan päässä ihmisistä ja Hyvinkää tule olemaan keskeinen palvelujen tuottaja. No hätä! Tarkastellaan tätä asiaa vailla tunnereaktioita ja vailla polittisia intohimoja niin päästää hyvään ratkaisuun kunnan asukkaiden kannalta. Kunta on kuntalaisia varten!
Taisto Orre
Mutta ymmärrätkö, että suurinosa HYvinkääläisistä on suunnannut katseensa kuitenkin Etelään, ei Pohjoiseen. Toiseksi, putooko Hyvinkää palkkaluokka 2. Hämeeseen liittymisen myötä? Tätä ei tule moni sulattamaan. Myös HUS on monelle se iso asia. Tässä on Hyvinkääläisten kannalta monta asiaa kysymyksessä!
T. Orrella on mietteet kohillaan!
Riksussa pantu TK/RAS toimintoja uusiksi, RAS keskittyy ilm.
enemmän päivätoimintoihin mm. toimii TK:n päivystyksenä.
Puhetta on ollut, että Riksu irtaantuisi Kanta-Hämeen SH -piiristä.
Eli tarvitseehan se kunnolliset SH -palvelut.
Tässä kohtaa että sekä Hyvinkää että Riksu tulisivat jatkossa HUS:n
piiriin?
Eipä tuolla SH:lla kannata stressata, koska 2014 terveydenhoitolaki laajenee ja
antaa asiakkaalle enemmän vapauksia päättää omasta hoidostaan/paikastaan.
http://www.thl.fi/fi_FI/web/fi
Kysymys lienee siitä,että kun Sun pumppus syystä tai toisesta pyhästyy,niin haluatko Riihimän alusairaalatasoiseen-lasarettiin vai Hyvinkään keskus-sairaalatasoiseen HUS-sairaalaan!
Niin; vielä. Ei siinä ehdi paljon paikkoja valita!
Suurkunnat eivät ole ratkaisu
Kuntaministerin asettaman työryhmän raportin mukaan Hämeen alueelle jäisi viisi kuntaa nykyisten 22 sijaan. ”Kuntauudistus” on ristiriidassa perustuslain kanssa, jossa säädetään kunnallisesta itsehallinnosta. Sen mukaan Suomi jakaantuu kuntiin, joiden hallinnon tulee perustua kunnan asukkaiden itsehallintoon.
Kunnallinen itsehallintomme on hiertänyt kapitalismin piikkinä lihassa vuosikymmeniä. Olosuhteiden muututtua asialle otolliseksi aiotaan asian hoitaa kertarysäyksellä.
Kunnallista itsehallintoa on yritetty murentaa ja sittemmin myös tehty se. Kehitys lähti liikkeelle kunnallisista järjestelyasiakirjoista v. 1975, jolloin kunnallinen demokratia joutui valtion hampaisiin. Kuntatalouden osuus bruttokansantuotteesta on vähentynyt näiden vuosikymmenten ajan.
Pääsyy kuntien talouden ongelmiin ei ole kuntarajat vaan kuntien rahoituksen leikkaaminen valtionosuuksia ja indeksitarkistuksia sekä verotuksen muuttamisella kuntien vahingoksi. Tämän lisäksi kuntien talouden vakautta on heikennetty monin muin keinoin. On leikattu miljardien eurojen (vuositasolla) kunnille ja vielä asetettu uusia tehtäviä.
SKP:n Hämeen pirijärjestö antaa tukensa ns. kuntakapinalle. Se näyttää nyt olevat ainoa keino, jolla nykyistä kehityksen suuntaa voitaisiin muuttaa.
Niinpä tietenkin, kommunistit ovat aina olleet kapinan kannalla. Epäjärjestys ja anarkia toimintamalliin, sitähän liike on aina suosinut! Tavoite tietenkin on entinen -vallan kaapaus jäerjestäytyneessä ja vakaassa porvarillisessa yhteiskunnassa. Mikä tahansa sekasorto on siihen kelvollinen astinlauta. Tämäkö "etujoukon diktatuuri" sitten demokratiaa ja kansalaispalveluja kannattaa? Katsokaa itään ja lukekaa kuntahallinnon historiaa sieltä koko piirijärjestön joukoilla! Sitäkö puolustatte? Sellaisesta kunatahallinnosta tässä uudistuksessa ei ole kysymys.
Kommareiden puoluekenttä on hajallaan?
SKP:n Hämeen pirijärjestö antaa tukensa ns. kuntakapinalle.
Puolueen sivulla on nimi kuntien tappolista. Eikä mitään "ns" edessä...
Kommarit liittyvät porvarivetoiseen yhteisöön ja haluavat jatkaa tällä linjalla:
"Kunnanjohtajat johtavat kuntiaan kuin omia yrityksiään, mikään asia ei etene
päätösasteelle kuin kunnanjohtajan esittelyn kautta."
















