Peltosaaren suunnitelmille riitti ihmettelijöitä asukasillassa

Paikalliset
Kommentoi 4

RIIHIMÄKI | Istumapaikat loppuivat kesken, kun peltosaarelaiset kokoontuivat kuulemaan asuinalueensa kehittämissuunnitelmista.

Järjestäjien varaamat sata tuolia eivät riittäneet. Paikalle tulleista suurin osa asuu omistusasunnoissa, vuokrataloista paikalla oli kuusi henkeä.

Suurin osa alueen uudistuksista kohdistuu kaupungin omistamiin vuokra-asuntoihin ja kaupungin omistamille maille.

Yksityisten asuntoyhtiöiden tonteille kaupunki ei ole tekemässä mitään, elleivät yhtiöt toisin halua.

Riihimäen teknisen keskuksen väki korosti useaan otteeseen, että esillä on vasta alueen yleissuunnitelma eli maankäyttösuunnitelma.

Suunnitelma ei todennäköisesti koskaan toteudu sellaisenaan.

Toisaalta siihen ei ole piirretty kaikkia pieniä yksityiskohtia, jotka toteutuvat joka tapauksessa.

Eniten vastusta asukkaissa herättävät Hj. Elomaan katua rajaavan meluvallin purkaminen sekä hulevesiä hidastavat lammikot ja niitä kuljettavat ojat.

Kaupunki kerää mielipiteitä Peltosaaren yleissuunnitelmasta helmikuun ajan jatkosuunnittelun pohjaksi.

LUE LISÄÄ AAMUPOSTIN PAPERILEHDESTÄ TAI TILAAJILLE ILMAISESTA NÄKÖISLEHDESTÄ

4 kommenttia Kommentoi
toimitus

Kommentit

3.2.2012 09:44

kuinka paljon on palannut rahaa tähän arkkitehti toimintaa ensin pidettiin arkkitehtikilpailut siihen meni 81,000 € se oli turha kilpailu.nyt otettiin jostakin espoosta uusi kaavasuunnitelma sekin on susi.On se hyvä että kaupungilla rahaa mällätä

3.2.2012 16:51

Kokonaista kuus kaupungin vuokrakämppien asukasta paikalla.
Jos ne on n. fifty-fifty vuokra ja omistusasuminen, niin eipä pahemmin
kiinnosta tai ole tietoa asiasta; siis vuokralaisilla.
Eikös nämä kaupungin vuokra-asunnot sijaitse juuri siellä meluvallin
puolella?
Toisaalta mistä sitä melua tulee? Siinä on jostain syystä Riksun "lienee ainoa"
2 -kaistainen tie, jossa ei ole liikennettä edes yhden kaistan vertaa.

5.2.2012 19:07

Itseasiassa vaikka tuolla Peltsin motarilla ei liikennettä juuri olekaan, niin aina joku taliaivo kovalla kiireellä on ohi menossa.

7.2.2012 01:07

Tätä on pakko kommentoida lyhyesti:
1. Miksi suunnitelmassa ollaan ensimmäiseksi tuhoamassa se ainoa Peltosaaren vihreä osa, eli koirapuiston läheinen alue? Luuleeko joku ihan oikeasti, että kun se kerran tuhotaan sen tilalle tulisi (muka) uusi viheralue? Eikö nyt sen alueen voisi edes jättää nykyiseen tilaansa, koska se on sekä siisti, että toimiva?
2. Näihin suunnitelmiin uhrattujen eurojen sijasta olisi voitu investoida olemassaolevan rakennuskannan saneeraukseen ja valvonnan/vartioinnin näkyvään lisäämiseen. Se ratkaisi monta ongelmaa.

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.