Kulttuuri- ja vapaa-aikajohtajan törkypuheet kuohuttavat netissä

Paikalliset
Kommentoi 29

RIIHIMÄKI |  Virkavapaalla olevan Riihimäen kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikajohtajan Jari Lehtoväreen facebookissaan esittämät mauttomuudet ovat herättäneet kuohuntaa sosiaalisessa mediassa.

Viimeksi Lehtoväre haukkui presidenttiehdokas Pekka Haavistoa. Entisten facebook-kavereiden mukaan päivityksissä on ollut myös rasistisia näkemyksiä.

– Virkamiehen pitää virkavapaudenkin aikana miettiä, mitä sanoo.

–  Eikä tuo kuulosta asialliselta, kommentoi kaupungin lakimies Hannu Tuominen Lehtoväreen näkemystä.

Kansanedustaja Aino-Kaisa Pekonen (vas.) on myös seurannut jo pitkään jatkunutta kirjoittelua ja paheksuu suunnattomasti johtavan virkamiehen käytöstä.

– Asia pitää käsitellä. Aion ottaa tapauksen esille kaupunginhallituksessa, Pekonen kertoo.

Lehtoväre ei kommentoi asiaa. Hän on poistanut kyseiset tekstit sivultaan ja myös kaikki kriittisesti suhtautuneet kirjoittajat facebook-kavereistaan.

LUE LISÄÄ AAMUPOSTIN PAPERILEHDESTÄ TAI TILAAJILLE ILMAISESTA NÄKÖISLEHDESTÄ

29 kommenttia Kommentoi
toimitus

Kommentit

25.1.2012 10:23

Muistakaa mielipiteen vapaus, etenkin te jotka facebookiin olette liittyneet.
Sehän on koko toiminnan tärkein kriteeri.
Mutta vasuri Pekonen tietysti pelaa edelleen stalinistisilla korteilla.
Mihinkäs sitä omena putoaa ellei puun juurelle. voivoivoi...

25.1.2012 10:56

Ai, että kun on mielipiteen vapaus voi haukkua. Voi elämän kevät. Samoin virkamiehen tulee käyttäytyä hyvin kun sitä vaaditaan luottamusmiehiltäkin. Ja on luottamusmiehiäkin näistä kritisoitu.

25.1.2012 22:11

kulttuurijohtajalta olisi odottanut avarampaa näkemystä, mutta ei mitenkään yllättävää häneltä...valitettavasti.

25.1.2012 11:01

Vasurit on aina vasureita

25.1.2012 11:14

Vaikka meillä on mielipiteen- ja sananvapaus pitäisi tuossa asemassa olevan henkilön miettiä kirjoittaako julkiselle foorumille, että tietyn väestöryhmän edustajia pitäisi lyödä lapiolla kasvoihin...

25.1.2012 11:28

Lehtoväreen esitystyyli oli hieman kärjistetty, mutta ei valheellinen. Haavisto kun on vihreä , homo ja sivari. Vai eikö asiasta saa edes puhua? Tai miten näiden asioiden esille tuominen on rasismia, mitä Pekonen yrittää ajaa? Vanhaa kunnon kommarityyliäkö haetaan, jossa kaikista epämiellyttävistä asioista keskusteleminenkin kielletään.

Kyllä näistä asioista pitää voida keskustella, sillä kyseessä on arvovalinnat, joilla on merkitystä kun valitaan henkilövaaleilla presidenttiä, joka edustaa taas Suomea arvojohtajana.

25.1.2012 11:40

Itse noita viestejä fb:ssä seuranneena, en ole koskaan nähnyt, että JL olisi Haavistoa nimeltä maininnut tai haukkunut. Ja vaikka olisikin, tottahan ne asiat ovat. Eikö toimittajan pitäisi tarkistaa ensin tosiasiat?

25.1.2012 11:46

Miksi Sauli Niinistöstä saa sanoa että hän on hetero reservin kapteeni, mutta Pekka Haavistosta ei saa sanoa että hän on homo siviilipalvelusmies? Minkäläinen tästä maasta on tulossa??

25.1.2012 12:04

Siksi että nykyään on olemassa nämä ammattimaiset "mielensäpahoittajat", jotka raivostuvat muiden ryhmien puolesta ja ottavat herneen nokkaansa. Eli ovat itse todella suvaitsemattomia vaikka väittävät olevansa suvaitsevia. Suvaitsevaisuus on myös sitä, että hyväksytään (edes näennäisesti) kaikenlaiset mielipiteet eikä niistä tarvitse provosoitua tai pahoittaa mieltänsä, jokaisella on oikeus ilmaista mielipiteensä, mutta kaikkeen ei tarvitse eikä pidä puuttua, suotta vaan vettä myllyyn "höyrypäille".

25.1.2012 12:25

Jari Lehtoväreen esittämät asiat ovat factoja (tosiasioita). Kanattaisi kuitenkin harkita missä yhteydessä ja kuinka ne esittää, jos niiden esittämiselle on todellista tarvetta.

25.1.2012 15:58

Kovasti on paukutettu näissä kommenteissa sitä, että Lehtoväreen esittämät asiat on faktoja. Millainen fakta on mielipide, että sivarihomoja ja vihreitä pitäisi lyödä lapiolla naamaan? Onko tämä ihan yleistä sananvapautta ja "faktaa"?

25.1.2012 16:17

Voi pyhä jysäys.... luin itse sen lapiolla päähän- jutun ja olin tosiaan samaa mieltä. Siinä ei ollut millään muotoa kysymys mistään sivareista tai homoista, vaan henkilöstä joka raiskasi kaupan myyjän. Ottakaa itse ensin faktoista selvää.

25.1.2012 16:52

Siis teilläpäinkö sivarihomot raiskaavat kaupan myyjiä ja niiden torjumiseksi tulee pitää lapio käsillä päähän lyömistä varten? Kaupunkinne imagotyöryhmä varmasti kiittää tästäkin mainoksesta :)

25.1.2012 17:28

Mitähän väärää siinä on jos sanoo homoa siviilipalvelusmiestä homosivariksi?
Haukkumisesta tuskin on tässä kyse sen enempää, kuin jos sanoo Taunoa Taneksi.

25.1.2012 17:43

Millä tavoin on fakta, että jotain tyyppiä (joka on jo oikeudessa saanut tuomionsa) pitää lyödä rautalapiolla naamaan? Perustelkaa!

25.1.2012 19:04

Onko tämä Jari Lehtoväre se sama sotatieteen maisteri, joka on kirjoittanut esim. Riihimen varuskunnan historian?

25.1.2012 19:32

Puolustusvoimat menetti Riihimäen kaupungille loistavan upseerin, jonka koulutettavana oli kunnia olla.

26.1.2012 08:51

Jarin kirjoittelua seuranneena voin vain todeta, että kommenttien taso ja tyyli meni tasaisesti kärjistetympään ja herjaavampaan suuntaan, kohteena mm. tasavallan presidentti. Ihan asiasta tähän puututtiin, koska virkamiehen pitää muistaa asemansa myös yksityishenkilönä.

26.1.2012 09:54

Sananvapaus sananvapautena, mutta kaupungin imagon kannalta on hyvin epäuskottavaa, että tällainen ihminen johtaisi KULTTUURItoimea. Kulttuuri ja sivistys on kaukana ihmisestä, joka käyttäytyy julkisesti noin. Mutta ehkä Riihimäki on maineensa veroinen.

26.1.2012 11:16

Olisiko poikien kannattanu hetki vielä miettiä ennen kuin järjestivät Lehtoväreen kulttuuripomoksi?

26.1.2012 11:54

Mitä sillä on väliä, jos joku kukkahattupunikki kansanedustaja veti herneet nenään kirjoittelusta ?! Eihän sen Pekosen mielipiteet ole järkeviä. Pitääkö
vasemmistolaiset puunhalaajat olla muka niitä, joilla se viimeinen mielipide ja muut ovat väärässä.... ?

26.1.2012 13:36

Onko kaupungin virkamiehille/työntekijöille annettu koulutusta samaisesta aiheesta?

26.1.2012 13:49

Kyse ei ollut mielipiteistä eikä sananvapaudesta! Tietenkin ihmiset saavat kertoa oman mielipiteensä ja keskustelu on kaiken a ja o. Nyt kyse oli kuitenkin siitä, että keskustelua ei käyty asiallisesti. Tämä haavisto juttu on vain vuorenhuippu. Jos halutaan keskustella maanpuolustuksesta, siihen ei käsittääkseni kuulu presidentin ulkonäeön pilkkaaminen?

26.1.2012 22:58

Voimakaksikko Lehtoväre & Niinistö on siis päättänyt pistää homot takaisin kaappiin, sivarit vankilaan ja pakanat kirkonporstuaan jalkapuuhun.
Seuraavaksi ovat varmaan vuorossa vammaiset. Perutaanko päätös Pääjärven ja muiden vastaavien laitosten alasajosta ja kootaan kaikki vammaiset niihin? Herrasmiesupseeri Lehtoväre voitaisiin ylentää tuollaiseen laitokseen komentajaksi. Niinistö poikkeaisi sitten maakuntamatkallaan tapaamassa tukiemiestään ja kertomassa, miten ihmisoikeuksien myynti ulkomaille on sujunut.
HS:n mukaan ihmisoikeuksista pitäisi Niinistön mukaan tehdä vientituote. Jos Lehtoväreen jengin tahto toteutuu, meillä ei kohta ole ihmisoikeuksia vietäväksi, kun ei riitä nykyäänkään kaikille edes kotitarpeiksi.

27.1.2012 08:29

No siinä tuli tyypillinen "suvaitsevaisen" kirjoittama vuodatus ja oppi on otettu suoraan entisen DDR:n ja neukkulan toimintavoista.

27.1.2012 11:56

Oi, jospa meillä oisikin suvaitsevainen, moniarvoinen ja humaani vihervasemmisto. Mutta sieltähän ne kantelijat, loukkaantujat ja vihapuhevalittajat tulevat.

27.1.2012 20:15

Kiitos Timo lehtiväre sinun ansioitasi Aamuposti "kissan" pöydälle ja kirjoitti niikuin asiat on!

28.1.2012 20:01

Missä täällä kuohuu?
Miten voi paheksua suunnattomasti; kohde on jo tiedossa?

Mikä tarve AP:llä on tässä käyttää kyseisiä sanontoja, joita näkee lähinnä
iltapäivälehtien lööpeissä?

30.1.2012 18:07

Tutkimusten mukaan suurin osa homokammoisista ihmisistä omaa homoseksuaalisia taipumuksia. Nämä hakeutuvat usein töihin paikkoihin, joissa on paljon miehiä, kuten armeijaan. Tämä on vain yleinen toteamus eikä koske ketään yksityisesti.

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.