Kansanedustajat kiristäisivät rattijuoppojen tuomioita

Paikalliset
Kommentoi 3

AAMUPOSTI | Helsinkiläisen 11-vuotiaan tytön kuolemaan johtanut yliajo on herättänyt valtakunnallisen keskustelun rattijuopumusten estämisestä.

Kuoleman aiheuttanut 25-vuotias mies on ehtinyt jäädä rattijuopumuksesta kiinni seitsemän kertaa, joista kerran ajokortitta.

Aamupostin alueen kansanedustajat haluavat rattijuopoille nykyistä tiukemman kohtelun. He myös uskovat rattijuopumuksesta määrättävien rangaistuksen nousevan esille eduskunnassa.

Liikenneministeri Merja Kyllönen väläytti jo rattijuopumuksen rajan laskemista 0,2 promilleen.

Myös sisäministeri Päivi Räsänen on ajanut rattijuopumuksen promillerajan ajamista, mutta myöntää, ettei siitä olisi ollut apua Helsingin tapauksessa. Monet rattijuopot ajavat roimasti tukevammassa kuin rangaistavuuden rajamailla olevassa humalassa.

Räsänen ja alueen muut kansanedustajat Jussi Niinistö, Outi Mäkelä, Timo Heinonen ja Aino-Kaisa Pekonen esittävät muitakin toimia: pakollinen alkolukko jo ensikertalaisille, auton takavarikko ja nykyistä pidemmät ajokiellot.

Jo nykyinen laki mahdollistaisi kovemmat tuomiot, mutta oikeusistuimet käyttävät rangaistusasteikon yläpäätä säästeliäästi.

LUE LISÄÄ AAMUPOSTIN PAPERILEHDESTÄ

3 kommenttia Kommentoi
toimitus

Kommentit

9.1.2012 13:06

Mä ehdotan et niille tatuoitaisin otsaan merkki,jota kantaisivat loppu elämänsä niin kaikki näkis et hei kato toi on se rattijuoppa.
Ja nimet sekä kuva esille et he olisivat helposti havaittavissa ja näin olen voitaisin myös heti käräyttää jos on aihetta ,ilman ,että menetettäisin ihmishenkiä.
Tiedän etukäteen et tää kommenti nostaa monelta niskakarvat ylös ja tulee pahaa kommentia mutt siitä vaan tää on mun mieli pide ja sillä hyvä ei kenenkään tarvitse tätä hyväksyä.

11.1.2012 01:41

Rattijuopumusten suhteen pitäisi keskittyä olennaisiin asioihin eikä näperrellä

Tuo Viikin tapaus oli tietenkin todella järkyttävä. Keinoista vähentää rattijuopumuksia on keskusteltu vilkkaasti viime aikoina, ja tässä siihen omat perustellut näkemykseni:

Mielestäni poliisin ja oikeuslaitoksen toimintaa tieliikenteen osalta pitäisi parantaa erityisesti huumausaineiden valvonnassa ja toisekseen myös keskushermostoon olennaisella tavalla vaikuttavien lääkeaineiden valvonassa, nämä ryhmät ovat huomattavan alivalvottuja ja tien päällä suoritettavat testit epäluotettavia, jokainen on varmasti tämän muutenkin jo huomannut jos on seurannut asiaan liittyviä uutisia. Lisäksi pitäisi tehostaa törkeiden rattijuopumusten saamista kuriin, tätä kauttahan suurin osa onnettomuuksista ja varsinkin vakavista onnettomuuksista tapahtuu.

Tutkimusten mukaan on myöskin näyttöä, että 0,4 - 0,5 promillen kohta on se selvästi erottuva raja, jolloin riskikäyrä alkaa jo olennaisella tavalla nousta aiempaan nähden, joten tämän ja tietenkin törkeän rattijuopumuksen rajan ylittävien kuskien parempi valvonta ja jatkotoimien kiristys (miksei myöskin hoitoonohjauksen parantaminen) olisi ratkaisevaa ja suositeltavaa (esim. autojen menetettäväksi tuomitsemisen lisääminen). Painotan näissä asioissa tieteellisiä tutkimuksia ja vertailuja, en galluppeja tai asiaan huonosti perehtyneiden kenties valmiiksi asenteellisiakin mielipiteitä. Objektiivista ja järkevää näkökulmaa on pyrittävä hakemaan ja keskityttävä olennaiseen.

Tutkimukset eivät sen sijaan tue sitä, että normaalin rattijuopumuksen rajan huomattava laskeminen olisi tarpeen, mutta kaikkea on syytä harkita huolella ja niistä pitää keskustella. Mielestäni sopivin raja olisi 0,4. Painottaisin kuitenkin resurssien panostamista suurimpiin aukko- ja ongelmakohtiin, eikä poliisin ja oikeuslaitoksen lisätyöllistämistä ja kuormittamista näpertelemällä. Toki liikenteessä on muitakin ongelmakohtia, mutta niistä ehkä myöhemmin.

12.1.2012 12:51

Aivan samaa mieltä kaiman kanssa, naurettavaa näperrellä promillen puolikkaiden kanssa, kun KAIKKI alkoholin aiheuttamat kolarit ajetaan kaukana yhden promillen tuolla puolen! Näitä kuspäisiä tapajuoppoja ja "syrjäytyneitä" ei kuitenkaan hillitse pätkääkään se, onko promilleraja 0,2 vai 0,5!

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.