Kotitalousvähennyksen muutos huolettaa hoiva- ja siivousalalla

Paikalliset
Kommentoi 1

AAMUPOSTI | Kotitalousvähennykseen ollaan tekemässä heikennyksiä ensi vuoden alusta alkaen.

Hallitusohjelman mukaan kotitalousvähennyksen enimmäismäärää ja vähennettävää osaa kustannuksista pienennetään.

Veronmaksajain Keskusliiton pääekonomisti Minna Punakallio uskoo tämän johtavan siihen, että ihmiset käyttävät kotitalousvähennykseen oikeuttavia palveluja jatkossa vähemmän.

– Kotitalouspalveluiden käyttö on meillä muutenkin niin nuori tapa. Uskon, että ihmiset reagoivat herkästi tähän muutokseen.

Hän pelkää etenkin siivous- ja hoiva-alan työllisyyden puolesta.

– Siellä vaikutus työllisyyteen voi olla erittäin raju. Kun yleinen talouskehitys vielä menee samaan aikaan nihkeämpään suuntaan, niin verouudistus tulee pahaan aikaan, Punakallio summaa.

Aamupostin alueella koti- ja yrityssiivouspalveluita sekä kotiapupalveluita tarjoavan JeTy Oy:n Maria Hautamäki on tilanteesta huolissaan.

– Tottakai tilanne harmittaa asiakkaiden puolesta, yrityksen omistajiin kuuluva Hautamäki toteaa.

Vuoden vaihteessa kotitalousvähennyksen maksimimäärä laskee 3 000 eurosta 2 000 euroon. Hautamäki uskoo, että siivousasiakkaiden sijasta muutos koskettaa erityisesti hoiva-asiakkaita.

Syynä hän pitää sitä, että siivouspalveluita tarvitaan usein kerran tai kaksi kuukaudessa. Jotta entinen 3 000 euron hinta ylittyisi, on vuodessa saanut siivota paljon.

LUE LISÄÄ AAMUPOSTIN PAPERILEHDESTÄ

1 kommentti Kommentoi
toimitus

Kommentit

7.12.2011 17:47

Me ainakin alamme siivota itse sen minkä kykenemme ja ehdimme, sillä remotteihin ym. täytyy jäädä tilaa kotitalousvähennykseen. Olemme jo kuuleet, että pimeitä töitäkin taaas aletaan ehdotella!

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.