AAMUPOSTI | Laulaja, sopraano Tarja Turusella on monta syytä olla innoissaan tämän vuoden joulukonserttikiertueestaan.
Hänellä on loistava kokoonpano tukenaan ja lisäksi hän saa vihdoinkin esittää rakastamiaan joululauluja klassisella tyylillä, jota on kovasti harjoitellut.
Suurin syy olla innoissaan on silti se, että hän pääsee vihdoin palaamaan Suomeen.
Myös hyvinkääläisillä on syytä iloita Turusen kiertueesta, sillä sen toiseksi viimeinen konsertti on Hyvinkään kirkossa 21. joulukuuta.
Kaupunki on laulajalle tuttu, vaikka hän ei ole siellä aikaisemmin konsertoinut.
– On ihanaa päästä ensimmäistä kertaa Hyvinkäälle esiintymään.
– Olen kaupungissa kyllä käynyt aikaisemmin, koska äitini asuu siinä lähellä. Muistoja tulee mieleen, Turunen kertoo.
Tulevaan esiintymispaikkaan, Hyvinkään kirkkoon, laulaja ei ole vielä tutustunut. Kirkot ovat Turuselle kuitenkin mieluisia paikkoja.