RIIHIMÄKI | Romaani- ja elokuvaklassikko Lampaansyöjät on Riihimäen Teatterin seuraava ensi-iltanäytelmä.
Veikko Huovinen (1927-2009) liitti romaaniinsa alaotsikon Suomalainen reippailutarina, ja tämä onkin ohjaajan Aleksander Anrian mukaan tärkeä syy ohjelmistovalinnalle.
– Taloudellisesti vaikeita aikoja on taas odotettavissa. Me haluamme kutsua ihmiset teatteriin iloitsemaan, Anria sanoo.
– Korostan, että Suomessa on tehty paljon hyvää musiikkia ja kirjallisuutta, josta voimme ammentaa voimaa.
Lampaansyöjät jatkaa kotimaisen draamakomedian sarjaa Riihimäellä. Edellinen ensi-iltakappale Tankki täyteen sijoittuu samoin 1970-luvulle.
– Dramatisointi on 1990-luvulta, ja siinä oli joitakin viittauksia myöhempiin tapahtumiin, jotka jätimme pois, toista pääosaa esittävä Esko Rissanen sanoo.
– Olemme lukeneet Huovisen teosta tätä tehdessä kuin Raamattua ja turvautuneet siihen aina, kun emme ole jotain oikein ymmärtäneet, toista pääosaa esittävä Jani Johansson sanoo.
LUE LISÄÄ AAMUPOSTIN PAPERILEHDESTÄ