Lähes 6 000 suomalaisen henkilötietoja vuoti verkkoon – "Pyydän anteeksi"

Kuvituskuva.

Arkisto / Ville Heinonen

Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta (THL) on vuotanut luottamuksellisia henkilötietoja verkkoon. THL kertoo saaneensa tiedon tapahtuneesta tietosuojavaltuutetun toimistolta. 

Elokuussa havaitun tietovuodon seurauksena 6 000 henkilön nimi, henkilötunnus ja yksi laboratoriotulos päätyivät julkiseen verkkoon.

Laboratoriotulos kertoi bakteerin kyvystä vastustaa antibioottilääkkeitä. Tietojen mukana ei ollut osoitteita eikä sairauskertomuksia.

THL:n mukaan tiedot poistettiin heti vuotamisen huomaamisen jälkeen kahdesta verkkopalvelusta, joissa niitä oli löydettävissä.

Lisäksi internetin hakukoneiden ylläpitäjät poistivat hakukoneiden muistista linkit kyseisiin tietoihin.

– THL on teettänyt kaikkien julkisten verkkosivustojen pitkäkestoisen ja tarkan seurannan kyseisten luottamuksellisten tietojen löytämiseksi ja poistamiseksi verkosta. Mitään ei ole löytynyt tähän mennessä. Seurantaa jatketaan toistaiseksi, laitoksen tiedotteessa kerrotaan.

Tietovuodon kohteille lähetettiin maanantaina 25. syyskuuta kirje. Kirjeessä kerrotaan tapahtuneesta, annetaan toimintaohjeita ja esitetään anteeksipyyntö.

Kirjeen saaneille annettiin ohjeeksi myös seurata varotoimenpiteenä omia lasku-, luotto- ja pankkikorttitietoja.

THL:n mukaan tietovuodon taustalla on inhimillinen virhe henkilötietojen käsittelyssä. Tietomurrosta ei ole kyse.

– Tietoja käsitellyt työntekijä oli käyttänyt henkilötunnisteista tietoa lakisääteisiin työtehtäviinsä liittyen.

Tietovuoto ei tapahtunut suoraan tietojärjestelmästä. Virhe tapahtui, kun henkilö erehdyksessä käytti henkilötietoja sisältävää aineista laatiessaan esitysmateriaalia raportointia varten.

THL on saanut verkkoon vuotaneet tiedot eri laboratorioista. 

– Pyydän anteeksi sitä, että luottamuksellisia tietoja on päätynyt verkkoon, ja tästä aiheutuvaa huolta tietovuodon kohteille. Vastuu tapahtuneesta on THL:n. 

– Suhtaudumme tietoturvallisuuteen erittäin vakavasti ja tarkistamme siihen liittyvät sisäiset prosessimme, jotta vastaavaa ei pääse tapahtumaan jatkossa, pääjohtaja Juhani Eskola kommentoi.

Written by:

Riikka Jokinen

Ota yhteyttä