Mommila meni Ilosaaren edelle – "Elämässä pitää priorisoida"

Soutajien määrä on viime vuosina vähentynyt, kertoo Mommilanjärven soutelu ry:n puheenjohtaja Jukka Juhola. Pitkäaikaiset osallistujat eivät kuitenkaan soudusta luovu, ja venettä täydennetään tarvittaessa seuraavalla sukupolvella. Valajärven Joutsenen Sonja Vanhala, Teemu Hyvönen ja Reijo Jokinen kilistelivät hienon suorituksensa jälkeen.

Laura Anttola

Päivän kohokohta oli Ansku-ponilla ratsastaminen, tuumaa Pursijärvellä mökkeilevä viisivuotias espoolainen Maija Mikkonen.

Laura Anttola

Lavalla riitti ohjelma. Veikeillä lauluillaan lapsia viihdytti kapteeni Jack Punaparta eli muusikko Tuomo Komonen.

Laura Anttola

Riihimäen nuorisoteatterilaiset tarjosivat maistiaisia kesäteatterin Peter Pan -musikaalista. Edessä Peter Pan eli Annika Lohilahti.

Laura Anttola

Lappilan Nousu paransi aikaansa viime vuodesta: ”Annoimme kaikkemme”, joukkueenjohtaja Jari Rantala kertoo.

Laura Anttola

Mäntsäläläiset serkukset Viljami ja Anselmi Jussila ehtivät isiensä kannustamisen lomassa seurata hurjan kapteenin esitystä. Pojat sisaruksineen ovat tapahtumassa porukalla joka vuosi.

Laura Anttola

Toista kertaa soutamassa ollut Sonja Laurila toi mökkinaapurusten muodostamaan venekuntaan myös poikaystävänsä Teemu Hyvösen.

Laura Anttola

Lokakuiselle Frankfurtin maratonille treenaava riihimäkeläinen Werner Franzén piti Mettäkulman lenkkiä mukavana kylähölkkänä. Toista kertaa järjestetty lenkki keräsi 24 osallistujaa.

Laura Anttola

Tervetuloa lukemaan Aamupostia!

Oletko näköislehden ja verkkopalvelun tilaaja? Jos, klikkaa TÄSTÄ.
Eikö sinulla ole vielä tilausta? Tee tilaus TÄÄLTÄ.

Written by:

Laura Anttola

Ota yhteyttä