”No mitä sä sitten siinä enää itket?” – syöpää ei selätetä surkuttelemalla

Syövän takia peliporukoista tauolle jäänyt Julias Pankkonen kaipaa urheiluharrastuksiaan. Sählyä voi onneksi pelata kotipihassakin.

Ari Peltonen

Pikkusisko Milea on välillä ollut mustasukkainen veljen sairauden saamasta huomiosta, mutta muuten sisarusten välit ovat ennallaan. Tukiverkon ansiosta Mileallekin on onneksi riittänyt runsaasti huomiota.

Ari Peltonen

Sytostaattihoidot veivät Juliaksen ruokahalun. Mikä tahansa pojalle maistuukin, isä Janne Pankkonen on sitä pojalleen ostanut.

Ari Peltonen

Lapsen sairaus laittaa perhearjen uusiksi. Julias Pankkosen perhe päätti pysyä positiivisena.

AAMUPOSTI  |  On monia asioita, joita vanhemmat eivät haluaisi lapsilleen sanoa ja joiden kertominen vihlaisee sydämestä niin viestin välittäjää kuin sen vastaanottajaakin.

On kurjaa kieltää lasta syömästä keksejä sohvalla pomppien. Vielä ikävämpää on ilmoittaa peruuntuvasta huvipuistoretkestä tai siitä, ettei sateella saa mennä ulos ilman kurahousuja.

Hyvinkääläisen Meeta Paavolan poika, nyt 9-vuotias Julias Pankkonen sai kuitenkin kuulla viime marraskuussa äidiltään uutisen, jonka voisi kuvitella musertavan pidemmäksikin aikaa:

– Sulla on syöpä, äiti kertoi kuultuaan puhelimessa huonot uutiset lääkäriltä.

– Paranenko mä?

– Kyllä lääkärit tekee parhaansa, että sä paranet.

– No mitä sä sitten siinä enää itket?

Kasvain löytyi onnettoman sattuman kautta. Viime halloweenina, eräänä marraskuisena torstai-iltana koulun diskossa kampatuksi tullut poika kaatui.

Pieni jääkiekkoilija oli tottunut kolhuihin, mutta tällä kertaa harmittoman oloinen muksahdus tuntuikin yllättävän kivuliaalta. Haaverissa lattiaan lämähtäneeseen käteen sattui, eikä kipu hellittänyt kuten lasten kolhuissa yleensä.

Diskoilta päättyi Hyvinkään sairaalaan, jossa lääkäri lähetti pojan saman tien röntgeniin. Lääkäri oli huomannut röntgenissä murtuman lisäksi jotakin tavallisesta poikkeavaa, mutta Juliaksen mukana ollut isä Janne Pankkonen ei osannut silloin vielä huolestua.

Seuraavana päivänä sama lääkäri soitti ja kertoi, että käsi pitäisi magneettikuvata. Pankkonen kaivoi kalenterinsa esiin, ja aika sovittiin parin päivän päähän.

Muutaman tunnin päästä puhelin soi taas. Soittaja oli tällä kertaa lastenkirurgi, joka pyysi perhettä jo samana päivänä Helsinkiin Lastenklinikalle. Siellä Juliakselta otettiin magneettikuvien lisäksi keuhkokuvat. – Kuvauksissa aloin jo aavistaa, että ihan selkeästi jotain on, kun keuhkoja kuvataan. Kukaan ei kuitenkaan kertonut vielä mitään, Pankkonen kertoo.

Perjantaina otettiin myös koepalat, ja maanantaina Juliaksen kädestä otettiin jo luunäytettä. Löydös oli osteosarkooma, pahanlaatuinen luussa syntynyt kasvain.

Juliaksen oikeassa olkavarressa oli liki kahdeksansenttinen kasvain, jonka haurastuttama käsi oli murtunut diskossa sattuneessa kommelluksessa. Terve käsi olisi selvinnyt haaverista kylmäpussilla.

– Kaatuminen oli Jullen pelastus, äiti toteaa.

Ilman murtumaa kasvainta ei olisi ehkä löydetty riittävän ajoissa, sillä Juliaksella ei ollut ollut kipuja. Sattuman peliin puuttuminen laittoi kuitenkin nopeasti pyörät pyörimään.

Reilu viikko kaatumisesta Julias sai jo ensimmäiset sytostaattinsa. Osteosarkooman kukistaminen aloitettiin sytostaateilla ja kasvain leikattiin tammikuun lopulla.

Leikkauksessa poistettiin koko syöpäkasvain, joka näkyy poikkileikkauskuvissa valtavana mustana möhkäleenä. Liki 13-tuntisen leikkauksen jälkeen perhe sai hyviä uutisia: hoitavan lääkärin mukaan hoitovaste oli niin hyvä, että sata prosenttia syöpäsoluista oli kuollut ja kasvain oli saatu poistettua suunnitelman mukaan. Tulos oli paras mahdollinen.

– Vain myyntimiehiltä voi saada parempia vasteita. He voivat luvata 130 prosenttia, siteeraa Janne Pankkonen naurahtaen lääkäriä.

Julias ei päästänyt lääkäriä helpolla vaan vaati saada tietää, miksi hoitoja enää tarvittiin, jos syöpä oli kerran saatu poistettua. Lääkärin mukaan ei voitu kuitenkaan olla sataprosenttisen varmoja, onko elimistössä jossain vielä syöpää, joten sytostaatit oli käytävä loppuun.

Pari ensimmäistä kuukautta olivat äidin mukaan shokkiaikaa.

Lääkärin lausumat sanat kuitenkin loivat taistelutahtoa:

– Hän sanoi, että jos menettää toivon, on jo hävinnyt taistelun. Sen jälkeen olen päättänyt, että eteenpäin mennään, Meeta Paavola toteaa.

Läpi koko sairauden vanhempien asenne on ollut se, että syöpä selätetään eikä surkutteluun ole varaa.

– Se tilanne ei muutu itkemällä ja masentumalla. Menemme täysillä eteenpäin positiivisesti, se on ollut meidän mentaliteettimme, isä kertoo.

Written by:

Laura Anttola

Ota yhteyttä
 

Kuntavaalit järjestetään
9. huhtikuuta 2017

 

Tärkeät päivät:

 

1. Ehdokasasettelu vahvistetaan torstaina 9.3.

2. Ennakkoäänestys kotimaassa 29.3.-4.4.

3. Vaalipäivä sunnuntai 9.4.

 

  KATSO VAALIKONEEMME