Olli Lehtola tulossa Tahkoon

Arkisto
Kommentoi
(00:00)

HYVINKÄÄ | Hyvinkään Tahkon ensi kauden superpesiksen miehistö alkaa olla kasassa. Uutena tulokkaana seuraan on vahvasti siirtymässä kokenut Olli Lehtola, Imatran kasvatti, jolla on pääsarjakokemusta IPV:n ohella Kuopiosta ja Kouvolasta.

– Ollin kanssa on sovittu suullisesti, mutta sopimusta ei vielä ole allekirjoitettu. Olli haluaa selvittää, kuinka työasiat lopullisesti järjestyvät pelaamisen ohella, kertoi toiminnanjohtaja Jorma Kosunen eilen.

Espooseen muuttanut Lehtola on aloittamassa työt TeliaSonerassa kehityspäällikkönä.

Helmikuussa 33 vuotta täyttävä 194-senttinen Lehtola on koppari, jonka lyöntivahvuudesta kertoo mm. lyötyjen saldo 6+55 kaudella 2007 Puijon riveissä. Tuolloin mies oli lyöjätilaston kakkonen.

Puijon vuosien jälkeen urallaan kaksi Itä–Länsi-ottelua pelannut Lehtola oli kaksi kautta Kouvolan Pallonlyöjissä ja saavutti menneellä kaudella SM-hopeaa. Ura alkoi pääsarjassa Imatralla nuorena poikana jo 1990-luvun puolivälissä.

Lehtolan tulon myötä Tahkolla alkaa olla koossa melkoisen kokenut tusinan vahvuinen pääsarjamiehistö. Tämän ohella haastajaryhmässä on kymmenkunta nuorukaista, jotka ovat vetäneet tiukkaa training camp-ohjelmaa vuoden loppupuolella Jari Leväsen johdolla.

– Viikonloppuna meillä oli training campin päätöstapahtumana syksyn toinen testileiri ryhmälle ja joulun jälkeen jatketaan varsinaisella edustuksen ryhmällä, kertoi valmennuksesta vastaava Levänen.

Valmentajan mukaan Tahkon miehissä on meneillään nyt aikamoinen murrosvaihe. Tulevaisuuden vastuunkantajia otetaan mukaan ryhmään nuorista voimista.

– Heistä on tarkoitus kasvattaa ja jalostaa tulevia pääsarjan pelaajia, juuri omista voimista, ettei tarvitse paljon ulkopuolisia hankkia.

Toisena asiana Levänen yhdessä pelinjohtaja Sami Sirviön kanssa pureutuu ulkopelin terästämiseen.

– Kun viime kautta katsoo, niin lyötyjen määrä menetteli, mutta annettuja oli liikaa. Siis ulkopelin kautta me lähdemme tätä kehittämään.

Levänen vetää kolmanneksi tärkeäksi asiaksi seuran yhtenäisyyden.

– Samaan hiileen pitäisi kaikkien puhaltaa, joka tasolla seurassa. Ei mitään selän takana puhumista, rehellisyys ennen kaikkea, sanoo Levänen ja puhuu myös Sirviön ajatuksin.

Tahkolla on tehtynä farmisopimus Jokioisten Koetuksen kanssa ja tämä takaa tarvittaessa Koetus-apuja, jos loukkaantumiset iskevät ryhmään.

Superin miesjoukkueen managerina asioita hoitaa Stig Tainio.

– Meillä on nyt selvä työnjako, vastuuta on levitetty, Kosunen sanoo.

Tahkon menneen kauden pelaajista Jukka Lankinen palasi Kankaanpäähän, Jukka Ristimäki meni Ulvilaan, lopettaneiden listalla ovat Simo Eerikäinen sekä Mikko Linnaluoma ja Kimmo Siivosen jatkosta ei ole tietoa.

toimitus

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.