AAMUPOSTI | Tuore Suomen cupin mestari Riihimäen Cocks palasi käsipallon SM-sarjan kimppuun keskiviikkona Porvoossa, jossa paikallinen Akilles kaatui reippain lukemin 31–42 (15–22).
Cocks jatkaa näin tahratonta menoa kotimaassa: ei vielä tappion tappiota.
Keskiviikkona Cocksin valmentaja Raivo Laast antoi koko mukana olleelle ryhmälleen tasaisesti peliaikaa ja pelaajat nauttivat saamastaan vastuusta. Nuorisosta muun muassa Osmo Tuomi ja Jani Tuominen iskivät kumpikin kaksi maalia porvoolaisverkkoon.
Ensimmäisellä jaksolla torjuntavastuuta kantoi Timo Puhakka. Jakson keskivaiheille asti peli pysyi vielä suhteellisen tiukkana, 9-9.
– Siitä ero lähti sitten syntymään. Meidän huolenaiheitamme oli puolustus, ja viikonloppu painoi vielä jaloissa. Onneksi kyseessä ei nyt ollut erikoisen kova ottelu, Laast kertoi seitsemän maalin taukojohdon kehittymisestä.
Toisella jaksolla tolppien väliin asteli nuorten maajoukkuemies Theodotos Christou, jolle meni taakse vain yksi enemmän kuin Puhakalle. Cocks puolestaan jatkoi maalitehtailua kaikkiaan 20 osuman edestä.
Cupfinaalissa Westin varjostama Teemu Tamminen oli nyt jälleen elementissään kymmenellä osumallaan. Ville Viljanen iski kahdeksan. Sentterit Antti Rogenbaum ja Olli Kuparinen tekivät molemmat viisi, Kristo Järve neljä ja Niko Bergholm kolme. Kahdesti osui Tuomen ja Tuomisen lisäksi Valdar Noodla. Olli Tamminen teki yhden.
Cocks ottelee viimeisen kerran ennen vuodenvaihdetta ensi maanantaina, kun se pelaa siirretyn ottelunsa HIFKiä vastaan Riihimäen Urheilutalossa kello 19.
– Sen jälkeen maajoukkuemiehet alkavat valmistautua MM-karsintaan ja muu joukkue jatkaa fyysistä treeniä, Laast totesi.
Muut keskiviikon pelit: SIF–Dicken 42–25 (20–11), BK-46–HC West 21–32 (10–17).