Folk-artisti Julianna Barwick Suomeen

Viihde
Kommentoi

Ambient-vaikutteista folk-musiikkia säveltävä Julianna Barwick esiintyy keskiviikkona 28. marraskuuta Siltasessa Helsingissä.

Louisianassa ja Missourissa kasvanut, mutta nykyisin Brooklynissa asuva Barwick julkaisi kaksi pienipainoksista ep-levyä, kunnes teki sopimuksen Sufjan Stevensin Asthmatic Kitty -levymerkin kanssa.

Tammikuussa 2011 ilmestynyt debyyttialbumi, artistin lapsuuden salaisen piilopaikan mukaan nimetty The Magic Place oli arvostelumenestys, joka palkittiin esimerkiksi Pitchforkissa Best New Music -arvonimellä.

Barwickin tuotanto on pääosin ambient-vaikutteista folkia, jossa on kuultavissa myös post-rockista tuttuja teemoja. Artistin kappaleet ovat sanattomista vokaaleista erilaisten luuppien ja efektien avulla massiivisiksi kuoroiksi muokattuja äänikollaaseja.

Soolouransa lisäksi artisti vaikuttaa myös hiljattain Believe You Me -albumin julkaisseessa Ombre-kokoonpanossa.

toimitus

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.