Kamalan huono liikennekulttuuri

Suomessa on kamalan huono liikennekulttuuri, ja koko ajan vain huononee, tiedämme. Vähän samaan tapaan kuin suomalaiset ovat maailman rasistisin ja väkivaltaisin kansa. Ei sitä tarvitse edes todistaa, kunnon ihmiset uskovat todistamattakin.

Kymmenen vuotta sitten pistäydyin moottoripyörällä Iranissa. Tutut kauhistelivat. Miten sä sinne uskallat, eikös siellä ole sota tai jotakin. Ainakin sut ryöstetään.

No, Teheranissa valepoliisi onnistui kähveltämään minulta 20 dollaria, mutta muuten olo tuntui jokseenkin turvalliselta, kun ymmärsin olla etsimättä salakapakkaa ja ahdistelematta naisia. Yksi merkittävä poikkeus oli: liikenne.

Moottoritiellä saattoi joku yhtäkkiä huristella vastaan piennarta pitkin. Isfahanissa liikennevalojen vaihduttua vihreiksi takanani soi heti malttamaton torvi, joka melkein säikäytti minut punaisia valoja päin kiihdyttäneen auton alle. Vuoren sisällä tunnelissa tuli vastaan kaksi rekkaa rinnakkain. En vieläkään ymmärrä, miten onnistuin taikomaan pyöräni litteäksi tunnelin seinää vasten.

Viime kesänä päätin käydä Siperiassa, jälleen moottoripyörällä. Taas tutut ihmettelivät, miksi lähden vaaroja uhmaamaan. Poliisi kuulemma sakottaa mistä huvittaa, ja mafia vie jäljelle jääneet rahat sekä pyörän, ehkä hengenkin.

Poliisi pysäytti kerran eikä sakottanut, mafiasta kuuli vain puheita. Mutta se liikenne.

”Liikennekulttuuri poikkeaa suomalaisesta huomattavasti”, muotoilee Ulkoministeriö kohteliaasti tiedotteessaan. Opin nopeasti soveltamaan nyrkkisääntöä, jonka mukaan vahvat ja nopeat ovat oikeassa. Matkaendurolla soveltaminen oli helppoa. Autoissa ei puitu nyrkkejä, torvet eivät soineet. Se menee joka pääsee.

Iranissa kuolee vuosittain liikenteessä yli 20 000 ihmistä, Venäjällä lähes 30 000. Suomessa noin 270, ja määrä pienenee jatkuvasti. Suomi lähestyy jo kaikkein turvallisinta maata eli (arvasitte oikein) Ruotsia.

On täällä silti yhä vikaa. Punaisten valojen kunnioittaminen on vähentynyt, ja suomalainen erityispiirre tuntuu olevan joustamattomuus. Minulla on oikeuksia, muilla velvollisuuksia.

Ryhmityin moottoripyörällä oikealle kääntyvälle kaistalle, kun eteeni ryhtyi yllättäen puskemaan auto. Oli alle sekunti aikaa päättää, teenkö äkkijarrutuksen vai vältänkö törmäyksen ohittamalla oikealta, missä oli onneksi tilaa. Päädyin jälkimmäiseen. Torvi soi pitkään. Puskijan mielestä olin kiilannut. Kohensin suomalaista liikennekulttuuria takomalla etusormellani kypärää.

Kirjoittaja on on helsinkiläinen sosiologi, retkeilijä ja kolumnisti. Hän kirjoittaa Lauantaivieras-palstalle syys-lokakuussa Anna Kontulan ja Matti Putkosen vaalitauon ajan.

Written by:

Erkki Lampén

Ota yhteyttä