Elokuva-arvio: Puhdistuksen Syväsieluiset sisaret

Krista Kosonen ja Laura Birn esittävät Puhdistuksessa samaa miestä rakastavia sisaruksia.

Antti J. Jokisen ohjaama, Sofi Oksasen paljon palkittuun romaaniin perustuva Puhdistus on kertomus kahdesta naisesta, joita varjostaa ja yhdistää heidän oma menneisyytensä.

Kahdessa aikatasossa kulkeva tarinan käynnistyy vuodesta 1992, jolloin yksin Viron maaseudulla asuva ikääntynyt Aliide Truu (Liisi Tandefelt) löytää erakkomökkinsä pihasta nuoren, fyysisesti ja henkisesti rikotun naisen, Zaran (Amanda Pilke).

Pelko, varovaisuus ja salamyhkäisyys leijuvat kuin sattumalta saman soppakattilan äärelle heitettyjen naisten ympärillä. Salaisuuksien verho kuitenkin repeää viiltävästi auki hetkellä, jolloin Zara näyttää Aliidelle valokuvaa sukulaisnaisistaan.

Valokuva aiheuttaa Aliidelle äkkilähdön puuliiteriin, mutta eivät perkeleet ja halonhakkuu muuta sitä tosiasiaa, että nuori nainen on hänen sukulaisensa. Jonka tupsahtaminen pihaan ei voi olla sattumaa, ja jonka läsnäolo palauttaa ja pakottaa Aliiden muistamaan omaa nuoruuttaan 1940-50 –lukujen Virossa.

Elokuvan toisessa aikatasossa palataan Aliiden (Laura Birn) ja hänen siskonsa Ingelin (Krista Kosonen) nuoruuteen, jota leimaa Neuvostoliiton miehityksen aiheuttama pelko ja piilottelu, sekä Aliiden polttava intohimo ja salainen rakkaus Ingelin miestä Hansia (Peter Franzen) kohtaan.

Kielletyt tunteet ja salaisuudet muhivat lattialankkujen alla ja ladon seinälaudoitusten välissä. Lopulta, pelastaakseen itsensä lähes mahdottomista olosuhteista, tekee Aliide vaikean poliittisen valinnan. Sen seurauksena hänen on saatava myös sydämensä uskomaan, ettei hänellä ole siskoa. Ettei ole koskaan ollutkaan.

Marko Leinon ja Antti J. Jokisen käsikirjoittama elokuva seuraa uskollisesti Sofi Oksasen romaanin tapahtumia. Puhdistuksen kipeät käänteet vyöryvät valkokankaalle viimeistä piirtoa myöten harkituin kuvin, kohtauksin ja tunnelmin, jotka ovat tiheänään ahdistusta. Varsinaisia toivonelementtejä tarina ei tarjoa, mutta syykin on yksinkertainen: ajallisesti vanhemmassa tarinassa niitä ei juuri ole, ja lähimenneisyyteen liittyvän tarinan toivonkipinät ovat kaikesta huolimatta menneisyyden kuormittamia.

Elokuvallisten ansioiden puolesta Puhdistuksen lista on lavea. Kuvakerronta on visuaalisuudessaan ja esteettisyydessään sekä perinteistä että rajoja rikkovaa, kaiken kaikkinensa paljon puhuvaa ja tarkasti rytmitettyä. Myös Jokisen henkilöohjaus on kunnianhimoista ja jälki sen mukaista. Erittäin vahvaa ja syvää työtä tekevät kaikki näyttelijät, mutta hieman vielä muitakin vereslihaisemmin roolinsa tulkitsevat Liisi Tandefelt ja Laura Birn. He loihtivat valkokankaalle syväsieluisten naisten kuvajaiset, sellaiset, jotka jo itsessään riittäisivät hyväksi syyksi katsoa tämä elokuva.

Puhdistus (2012) Lajityyppi: Kotimainen, draama Ohjaaja: Antti J. Jokinen Pääosissa: Laura Birn, Liisi Tandefelt, Amanda Pilke, Peter Franzen, Krista Kosonen, Tommi Korpela, Kristjan Sarv Kesto: 1h 58 min Ikäraja: 16
Written by:

Teija Varis

Ota yhteyttä

Kommentit

Kommentit

Ja taas Peter Franzen pääosissa.... onko Suomessa niin vähän näyttelijöitä että täytyy näitä samoja naamoja kierrättää tuhanteen kertaan. :)

LindaK (ei varmistettu)

Ikävän väkivaltainen ja naissukupuoleen liittyvilä kamaluuksilla mässäävä yksilötarina sodan ja vainon jalkoihin jäänneistä naisista. Jotenkin kuin sadomasokistinen meininki päällä. Virossa monenlaisen ikävän kohtalon kokeneita oli satojatuhansia. Ei leffa kyllä ilahduta, eikä tuo onnellisuutta, vaan enemmän surua ja kauhua. Ihmettelen miksi tälläistä nyt niin kehutaan, ettei olisi poliittiset syyt, tai onko niin että esitetyn tason kurjuus saa oman elämän tuntumaan paratiisilta?

jupei (ei varmistettu)

Olen samoilla linjoilla nimimerkki "Jupein" kanssa. Sotien raakuuksia suurempi tabu on ihmisten mieltymys hakea väristyksiä niiden kuvauksista. Oksasen "Puhdistuksen" aiheita vähättelemättä on todettava, että teos ei ainakaan kaada raja-aitoja, siksi kai suosio. Maria Nokan sohaisu aiheeseen on minusta enemmän kuin tervetullut.

Sound&Wind (ei varmistettu)

Luotan enemmän Jaan Kaplinskin käsityksiin Eestin lähihistoriasta. Elokuvaa enolekatsonut, enkä katso...

Kerrankin hiiht... (ei varmistettu)

Nythän ne tekevät Venäjälle huvipuistoja tämän aiheen alle että ehtisivät ensimmäisinä heittämään avuttomilla ällillä ja ämmillä vielä avuttomampia markkinasotasikoja kun niiden kiusaaminen kuulemma tuo rahaa yhteiseen rovioon sillä vauhdilla, ettei siitä passaa sanoa vastakkaista sanaa. Sellaista se kiusaaaminen on.

Senja (ei varmistettu)

Osallistu keskusteluun