Kuningasidealle viikon tauko keikoilta on liikaa

Viihde
Kommentoi

Tämän kesän ykkösnimiin kuuluva reggaeyhtye Kuningasidea on viettänyt tänä kesänä ensimmäistä kunnon festarikesää julkaistuaan kesäkuussa debyyttilevynsä On uusi aika.

– Meidät on otettu hyvin vastaan, ja olemme päässeet sopivasti myös bailaamaan festarikansan kanssa, kertoo Pauli Korjus.

Poimintoja Kuningasidean keikkakalenterista

23.08.Helsinki, Vanha (Art Goes Kapakka)

25.08.Vantaa, Ravintola Shamrock

21.09.Helsinki, Nosturi

22.09.Kouvola, Club Encore

28.09.Lohja, Ravintola Lohi

01.10.Espoo, Dipoli (opiskelijabileet)

05.10.Vantaa, Pormestari

12.10.Hyvinkää, Klubi

Lähde: Warner Music Finland

 

Seuraava sinkku julkaistaan muutaman viikon sisällä, mutta kappalevalinta on salaisuus.

 

Levyn kevättalvella julkaistu sinkku Enemmän duoo ku sooloo on kesän aikana ollut Suomen kolmanneksi soitetuin radiokappale. Levyn seuraava sinkku julkaistaan muutaman viikon sisällä, mutta kappalevalinta on toistaiseksi salaisuus.

– Jatkamme keikkailua myös syksyllä. Uusia biisejä alkaa kuitenkin jo olemaan, joten syksyn seteissä saattaa olla niitäkin jo mukana, Korjus vinkkaa.

Ahkerasti esiintyvällä bändillä onkin syksyllä edessä vielä ainakin parisenkymmentä keikkaa. Vaikka kesällä on ollut paljon ohjelmaa, kaipaa Kuningasidea takaisin lavalle:

– Meillä on ikävä jo toisiamme ja keikkabussia, kertovat peräti yhden viikonlopun keikkailusta taukoa pitäneet bändiläiset.

toimitus

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.