Hillon tekeminen on helppoa

Ruoka
Kommentoi

Hillon säilymiseen tarvitaan sokeria, joka sitoo vettä ja estää siten homeiden, hiivojen ja bakteerien kasvun.

Hillo valmistetaan kypsistä marjoista. Ylikypsistä marjoista tulee löysää hilloa, sillä ne eivät sisällä hyydyttävää pektiiniä.

Hillo säilyy, kun sokeria käytetään vähintään 500 g marjakiloa kohti.

Sokeria voi käyttää myös vähemmän, jolloin hillon voi säilöä pakastamalla tai se valmistetaan pieninä annoksina kerrallaan.

Myös hillosokeria käyttämällä sokerin määrää voidaan vähentää, sillä hillosokeriin on lisätty säilymiselle, hillon rakenteelle ja värille tärkeää sitruunahappoa, pektiiniä ja sorbiinihappoa. Tällöin myös haudutusaika on lyhyempi, kokonaisuudessaan noin 10 minuuttia.

Pehmeäkuorisille marjoille (mustikka, vadelma, juolukka, lakka) suositellaan hellävaraista hilloamistapaa, jossa marjat ja sokerit pannaan aluksi kerroksittain kattilaan mehustumaan muutamaksi tunniksi. Tämän jälkeen seos kuumennetaan kiehuvaksi ja sitä keitetään hiljaisella lämmöllä puolen tunnin ajan välillä kattilaa ravistellen. Pinnalle muodostuva vaahto poistetaan. Seos on valmis purkitettavaksi, kun marjat ovat tasaisesti hillossa.

Kovakuorisia marjoja (puolukka, karpalo, karviaismarja, pihlajanmarja) varten valmistetaan ensin sokeriliemi: marjakiloa varten 3 dl vettä ja noin 600–700 g sokeria. Marjat lisätään hieman jäähtyneeseen sokeriliemeen ja kuumennetaan kuten pehmeäkuorisista marjoista valmistettu hillo.

Hyytelön valmistukseen sopivat parhaiten juuri kypsyneet marjat, jotka sisältävät kypsempiä marjoja enemmän hyydyttävää pektiiniä. Puolukat, karpalot ja pihlajanmarjat ovat happamuutensa ansiosta hyviä hyytelöaineksia. Hyytelöön tarvitaan lisäksi runsaasti sokeria hyytelöitymisen aikaansaamiseksi. Valmistukseen voi käyttää hillosokeria, jossa on hyytymistä parantavaa pektiiniä ja sitruunahappoa. Vähähappoiset marjat tai täysin kypsät marjat vaativat sitruunahappolisäystä ja hyytelöimisainetta kiinteän rakenteen aikaan saamiseksi.

Hyytelön valmistukseen käytetään sokeroimatonta höyry- tai keittomehua. Mehulitraa kohden käytetään 700–800 g sokeria. Mehu kuumennetaan kattilassa kiehuvaksi ja lisätään siihen sokeri vähitellen joukkoon sekoitellen. Seosta keitetään miedolla lämmöllä noin 20 minuuttia. Päälle muodostuva vaahto kuoritaan pois. Hyytelö on valmista, kun muutama lautaselle pudotettu ja jäähdytetty tippa hyytelöityy. Valmis hyytelö tölkitetään, jäähdytetään ja säilytetään viileässä.

Lähde: Arktiset Aromit, Martat

toimitus

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.