Mansikkasato on nyt parhaimmillaan

Jenni Tuominen ihaili Hyvinkään torilla tuoreita mansikoita. Satokausi on nyt huipussaan.

Mikko Kuparinen

AAMUPOSTI | – Tuntuu, etteivät ihmiset ole vielä tajunneet, että parhaat marjat poimitaan nyt, pohtii Aallon marjatilan Jukka Aalto.

Satokausi on kuumimmillaan ja jatkuu tällaisena vielä ensi viikon. Sen jälkeen parhaan satokauden uskotaan olevan ohi, vaikka poimittavaa on vielä sen jälkeenkin.

Viiden kilon mansikkalaatikon hinta vaihtelee tällä hetkellä 20-32 euron välillä. Aallon mukaan laatu ja tuoreus vaikuttavat hintaan.

Hyvinkään torilla parveili perjantaina paljon ihmisiä laatikoiden ympärillä.

– Tämä on jo toinen laatikko tänä kesänä! Syön ja pakastan näitä, kertoo Aune Häkkänen.

Myös itsepoimijat ovat tervetulleita monille alueen tiloille. Hinta on silloin hieman halvempi kuin valmiiksi poimituilla marjoilla.

Itsepoimittu mansikka maksaa noin neljästä eurosta neljään ja puoleen euroon. Luomu on hieman kalliimpaa.

LUE LISÄÄ AAMUPOSTIN PAPERILEHDESTÄ TAI TILAAJILLE ILMAISESTA NÄKÖISLEHDESTÄ

Written by:

Ota yhteyttä
 

Kuntavaalit järjestetään
9. huhtikuuta 2017

 

Tärkeät päivät:

 

1. Ehdokasasettelu vahvistetaan torstaina 9.3.

2. Ennakkoäänestys kotimaassa 29.3.-4.4.

3. Vaalipäivä sunnuntai 9.4.

 

  KATSO VAALIKONEEMME