Tapani Laitila kietoutuu jatkossa mustaan

Lucio Linhares (vas.) ja Alan Do Nascimento myönsivät Tapani Laitilalle mustan vyöarvon palkintona kymmenen vuoden antaumuksesta brasilian jujutsulle.

AAMUPOSTI | Perinteisestä, brasilialaisen Lucio Linharesin ohjaamasta kahdeksannesta brasilian jujutsun ja lukkopainin kesäleiristä tuli hyvin merkityksellinen riihimäkeläiselle Tapani Laitilalle.

Riihimäen Heraclesin brasilian jujutsun lajivastaavasta tuli kuudestoista suomalainen, joka on saavuttanut lajissa mustan vyön. Laitila sai tavoitellun vyöarvon kaksiviikkoisen seminaarin viimeisenä päivänä.

– Brasilian jujutsussa ei pääsääntöisesti ole käytössä vyökokeita, vaan mustavöinen opettaja voi myöntää vyön harrastajan tason mukaan paikallisten ohjaajien avustuksella, Laitila kertoo.

Laitila itse sai vyönsä Linharesin ja Heraclesin niin sanotun pääopettajan brasilialaisen Alan Do Nascimenton näkemän ja kuuleman perusteella.

– Uuden vyöarvon myöntämisen perusteena ovat harrastajan tekninen taso, menestyminen kilpailuissa, harjoittelumotivaatio ja lajin eteen tehty työ muun muassa ohjaajana toiminen, Laitila selittää.

LUE LISÄÄ AAMUPOSTIN PAPERILEHDESTÄ TAI TILAAJILLE ILMAISESTA NÄKÖISLEHDESTÄ

Written by:

Toimitus

Ota yhteyttä

Kommentit

Osallistu keskusteluun