Kommentit
On se hyvä, että Vuorisen kauppaliike ei sijaitse lähimaillakaan,
muuten ei Riksussa olisi tuolla tontilla minkään valtakunnan lähi-
kauppaakaan.
Pankaa Hämeenmaan sitkeesti vaan valitusta eteenpäin, jotta saataisiin
Vuorista vastapäätä "hieman edullisempi" elintarvikeliike kaupungin
sisääntuloväylän varteen ja eritoten Kumelalaisille.
Riihimäki kuulkaas tyhjenee ku Hyvinkää kasvaa. Turha sinne on laajentaa mitään.
Mistä sinne asiakkaita tulee kun nytkin on niin hiljaista eikä ruuhka-aikoinakaan tarvita kaikkia kassoja?
Eipä ole enää ollut tarvetta käydä Riksussa kun Hyvinkäältä alkoi löytää parkkipaikkoja. Vielä kun syksyllä tulee lisää liikkeitä, niin ei ole suurempia haluja lähteä muualle shoppaamaan.
On jopa kivoja alkoholittomia paikkoja istuskella ja viettää aikaa. Ja vihdoinkin alkaa tuntea olevansa reilun 45 000 asukkaan kaupungissa. Jonkinlainen oleskelukeidas Vesipuisto tekisi kyllä terää, sillä vettä täällä kaipaa.
Ei täällä Hyvinkääläisiä tarjousten perässähiihtäjiä tyhjätaskuja kaivatakaan.
Fantastista!
Riksu on vähän semmonen paikka jossa ei viitsi käydä. Porukka on ihmeellistä.
Eikös ne Hyvinkääläiset tyhjätaskut muuttaneet Riksuun tuossa 90-luvun alussa? Siellä on hyvä olla Ekokemin kemikaalisateessa. Peltikatoista maalit lähtee ja autojen maalit mattoittuu parissa vuodessa... nam nam
Kiitos vaan Amuposti, taas hienosta uutisesta!
Riihimäkeläinen meni kahden Hyvinkääläisen kanssa ravintolaan ja tilasi pihvin.
-Entä vihannekset, kysyi tarjoilija.
-Ne ottaa samaa, vastasi Riihimäkeläinen:))


















