Mara puttaa tosissaan

"En ole koskaan ollut harjoitusgreenillä minuuttia kauempaa. Ennen peliä haen nopeasti vain tuntumaan greenin nopeuteen", Martti Raunio kertoo.

Terhi Collin

HYVINKÄÄ | Jo eläkkeelle jäänyt mies käy vanhalla työpaikallaan lähes päivittäin.

– Hetkeäkään en miettinyt, että olisin alkanut pelaamaan jollain muulla kentällä, kertoo Martti Raunio, joka ennätti ennen eläköitymistään olla kuukautta vaille kaksikymmentä vuotta HyviGolfin toimitusjohtajana.

Eläkkeellä mies on ollut jo pian neljä ja puoli vuotta. Aika ei ole tullut pitkäksi.

– Toistasataa kierrosta tulee pelattua vuodessa, Raunio toteaa ja kertoo aikaa jäävän vielä lavatanssillekin.

Vuosi sitten Raunio päätti tarttua golfmailaan hiukan totisemmin. Hän haki paikkaa Hyvinkään Golfseuran edustusjoukkue Tour Teamistä ja on nyt 66-vuotiaana seuran vanhimpia kilpapelaajia.

– Mäkisen Hemppa taitaa olla vanhin, Raunio laskeskelee.

Tour Teamin ikähaitari on laaja, sillä joukkueen nuorin parivaljakko, Henrik Honkalehto ja Jesse Tulkki, on syntynyt vuonna 1994. Raunion ja Mäkisen syntymävuosi on 1945.

Kesät pitkälti Karkkilan mökillä ja talvet Floridassa asuva hyvinkääläinen on ennättänyt pelata golfia jo parikymmentä vuotta. Omien sanojensa mukaan hän on kuitenkin harjoitellut ensimmäistä kertaa vasta viime talvena.

LUE LISÄÄ AAMUPOSTIN PAPERILEHDESTÄ TAI TILAAJILLE ILMAISESTA NÄKÖISLEHDESTÄ

Written by:

Toimitus

Ota yhteyttä