Lyhyen karkureissun kautta laitumelle

Hyrian kolmisenkymmentä lehmää pääsivät kirmaamaan kesälaitumelle.

Ari Peltonen

AAMUPOSTI | Tiistaiaamuna Hyvinkäällä sijaitsevassa Hyrian luonnonvara- ja ympäristöalan yksikössä oli jännitystä ilmassa.

Tasan kello 8.30 navetan ovet avautuivat ja koulutilan lehmät pääsivät rynnistämään kohti kesälaidunta.

Osa ottikin juoksuaskeleita heti navetan ovella, osa asteli rauhallisemmin ja pysähtyi maistelemaan ruohoa puolitiehen.

Kolme lehmää puolestaan intoutui ulos pääsystä niin, että hyppäsi laitumelle johtavan kulkureitin aidan yli ja suuntasi juoksujalkaa kohti kauempana sijaitsevia laitumia.

Lopulta karkuteille kirmanneet nelijalkaiset saatiin muiden lehmien kanssa samaan aitaukseen ja kesä käynnistyi.

Lehmien laitumelle pääsyä saapuivat katsomaan myös hyvinkääläiset Henna Mäkelä ja kohta kahden vuoden ikäinen Essi-tytär.

He seurasivat lehmien kirmausta mielenkiinnolla, mutta turvallisesti pienen välimatkan päästä.

– Tulimme ensimmäistä kertaa seuraamaan tätä, Henna kertoo iloisena.

LUE LISÄÄ AAMUPOSTIN PAPERILEHDESTÄ TAI TILAAJILLE ILMAISESTA NÄKÖISLEHDESTÄ

Written by:

Riikka Jokinen

Ota yhteyttä