Jokainen ihminen voidaan hypnotisoida

Hypnoterapeutti Kari Tuomaala saa vielä silloin tällöin asiatonta palautetta, jossa häntä syytetään muun muassa Saatanan kätyriksi. - Onneksi asenteet ovat muuttumassa ja hypnoosista osataan jo puhua kiihkotta.

Krista Rintala

Langan päässä roikkuva metalliprikka vaivutti toimittajan hypnoosiin kolmessa sekunnissa.

Ja minähän en hypnoosiin vajoa! Hyvin tyypillinen käsitys – ja virheellinen, sanoo hypnoterapeutti Kari Tuomaala.

Jokainen meistä käy hypnoosin kaltaisessa tilassa vähintään kaksi kertaa vuorokaudessa unen ja valveen rajamailla. Olet hypnoositilassa juuri ennen nukahtamista, kun jäsenet ovat lyijynraskaat, mutta juuri ja juuri vielä tiedostat, mitä tapahtuu.

Asiakasta ei voi pitää hypnoosissa pitämättä.”

Ihmisen hypnoosiherkkyys on yksilöllistä, mutta jokainen ihminen voidaan hypnotisoida, yli 24 000 hypnoosi-istuntoa tehnyt Tuomaala sanoo.

– Herkkyys voidaan testata ennen hoitoprosessin aloitusta. Usein kuulee sanottavan, että vain tyhmät ja herkkäuskoiset voidaan hypnotisoida, mutta asia on toisin: helpoimmin hypnoosiin pääsevät älykkäät ja luovasti mielikuvitusta käyttävät henkilöt.

Hypnoosista haetaan apua erilaisiin riippuvuuksiin, työstressiin sekä jännitys- ja pelkotiloihin. Tuomaala hoitaa hypnoosilla päivittäin vähintään yhtä tupakasta eroon haluavaa asiakasta. Tulokset ovat olleet erinomaisia, Tuomaala sanoo.

Mitä hypnoosissa sitten tapahtuu ja miten se vaikuttaa? Yksinkertaistettuna kyse on mielentilasta, jossa esimerkiksi tupakasta, alkoholista tai makeasta on tulee ihmiselle täysin tarpeeton, yhdentekevä.

Riippuvuus syntyy, kun jokin asia, esimerkiksi tupakointi, yhdistetään tiettyyn asiayhteyteen, joka luo turvallisuuden tunnetta ja rituaalinomaisuutta.

– Hypnoosissa pyrin palauttamaan mieleen muistikuvia esimerkiksi lapsuuden syntymäpäivistä, jossa ylettömän karkinsyönnin seurauksena oli oksentaminen. Tai miten pahalta tupakka maistuu ja miten vapauttavan ihanaa olisi olla ilman.

Tupakoijalla on olemassa vain yksi vaihtoehto: polttaa. Henkilöllä, joka ei tupakoi, on kaksi vaihtoehtoa: joko polttaa tai olla polttamatta.

– Sen vuoksi tupakkalakko harvoin onnistuu. Kun viimeinen vaihtoehto, eli polttaminen, otetaan pois, tupakkalakkolainen hyppii seinille. Hypnoosissa rinnalle tuodaan toinen vaihtoehto: olla polttamatta. Riippuvuuksista vapaa voi tehdä itse valintoja.

Usein riippuvuudesta irti päässeet luovat turvallisuutta luovaa korviketoimintaa. Tuomaala on hoitanut henkilöä, joka jäi koukkuun nikotiinipurkkaan.

– Moni ex-savuttelija ottaa tupakan sijaan tavaksi imeskellä pastillia, joka yhä symbolisoi tupakkaa.

Hypnoosissa asiakas ei yleensä puhu, vaan kuuntelee hypnologin ääntä tai asiakkaalle tehtyä äänitettä. Hypnoosissa puhuminen on vaikeaa, sillä kieli ja äänijänteet tuntuvat turtuneilta. 30–45 minuuttia kestävässä hoitotilanteessa asiakas on keskisyvässä hypnoosissa.

On tärkeää hoitaa riippuvuuden syytä, ei oiretta.”

Asiakkaan kauko-ohjaaminen salamurhaajaksi tai lähettäminen alastomana kaupungin torille on siis mahdotonta?

– Kyllä, sillä asiakasta ei voi pitää hypnoosissa pitämättä.”Pahinta” mitä hypnoosissa voisi tapahtua, on asiakkaan nukahtaminen. Siitäkin hän heräisi jonkin ajan kuluttua.

Hypnoosihoitoa edeltävässä keskustelussa käydään läpi hoidettavaa ongelmaa. Syitä hypnoosissa ei välttämättä kaiveta esiin.

– Ymmärtämisen kannalta peruste on hyvä selvittää. Silloin esimerkiksi ylensyönnin tai tupakanpolton lopettamisen hyväksyy helpommin.

Hypnoosihoidosta huolimatta jotkut aloittavat tupakoinnin uudestaan. Hypnoosin vaikutus ei lopu, mutta ihminen tekee uusia tietoisia päätöksiä kai sitä nyt yhden saunakaljan voi ottaa -tyyliin, Tuomaala sanoo.

– Sen vuoksi onkin tärkeää hoitaa riippuvuuden syytä, ei oiretta.

Hypnoosi

Hypnoosi on transsin kaltainen mielentila.

Hypnoosiin ohjauksen tunnetuin tapa lienee fiksaatiotekniikka, jossa ihminen kohdistaa tarkkaavaisuutensa rajattuun kiintopisteeseen.

Jokainen voi kokea kevyen hypnoosin vaikutuksia tiedostamattaan esimerkiksi keskittyessään.

Hypnoosin päämääränä on tuottaa muutoksia subjektiivisissa kokemuksissa, havainnoissa, tunteissa ja käyttäytymisessä ja pyrkiä mielikuvilla aikaansaatuihin kokemuksen muutoksiin.

Hypnoosia käytetään erilaisten riippuvuuksien, jännitys- ja pelkotilojen ja stressin hoitoon.

Ennen hoidon aloitusta asiakkaalle tehdään yleensä hypnoosiherkkyyttä mittaava testi.

Written by:

Krista Rintala

Ota yhteyttä