Hitaasti kuivuneet pellot siirtävät kylvöä

Jukka-Pekka Partanen pääsi kylvötöihin naapurin pellolle, mutta omien vainioiden kuivumista on vielä odoteltava.

Mika-Pekka Markkanen

AAMUPOSTI | Loppusyksyn runsaat sateet, kevään kylmät yöt ja koleat pohjoistuulet ovat hidastaneet toukotöiden alkua.

Hämeessä on päästy jo töihin kuivimmille pelloille, mutta Uudellamaalla ollaan vielä lähtökuopissa.

– Kylvökoneita on liikkeellä vain harvoja. Useimmat odottelevat vielä viikonlopun yli, koska lähipäiviksi luvattu lisää vettä, sanoo Pro Agria Uusimaan maaseutuneuvoja Esa Partanen.

Kasvinviljelyagronomi Aulis Ansalehto arvioi kevätkylvöjen olevan Hämeen puolella pitkäaikaisen keskiarvon mukaisessa aikataulussa.

– Viime vuosina on totuttu tavallista aikaisempaan aloitukseen.

LUE LISÄÄ AAMUPOSTIN PAPERILEHDESTÄ TAI TILAAJILLE ILMAISESTA NÄKÖISLEHDESTÄ

Written by:

Toimitus

Ota yhteyttä