Kun aikuinen pyörittää pulloa

Kolumnit
Kommentoi

Olin taannoin kotibileissä, joissa saatiin nostalginen päähänpisto. Pelataan pullonpyöritystä.

Peli oli kaikille tuttu lähinnä lapsuudesta, jonka jälkeen sitä ei oltu sen kummemmin pelattu. Mutta retroiluhan on kivaa ja vapauttavaa! Klassikkopeli, helpot säännöt ja aikuiset pelaamassa, mikä siinä nyt voisi mennä pieleen?

Yllättävän monikin asia.

Pullonpyöritysrevanssi osoitti, että tietyt asiat kuuluvat vain ja ainoastaan lapsuuteen, eikä niitä auttaisi palautella takaisin, ainakaan jos pelin hällä väliä -henki ei ole enää tuoreessa muistissa. Pullonpyöritys ei ollut enää entisensä.

Kun aikuiset päästetään pyörittämään pulloa, ovat totuudet usein liian kipeitä ja surullisia, ja tehtävät aiheuttavat kaikille osapuolille enemmän vaivaannusta kuin pelaamisen iloa ja naurunremakkaa.

Vastausten antamisessa ja kysymysten keksimisessä menee tuhottomasti aikaa, koska aikuiset ovat niin valtavan korrekteja. Mitä voin kysyä? Mitä voin vastata? Kaikki haluavat tietää, mutta eivät tohdi kertoa.

Aikuisen yksityisyys on yksityisyyttä, jota lapsella ei vielä ole, tai ainakin sellaista josta lapsi tajuaa vaieta seurassa. Aikuinen miettii liikaa, eikä halua kysellä triviaaleja.

Lapsena kysymykset ja vastaukset keksittiin ja myös unohdettiin hetkessä. Aikuiset ottavat kaiken niin tosissaan: emme halua vain heittää jotain, vaan asetella lauseemme tarkkaan.

Osa vastauksista johti hankalaan hiljaisuuteen. Aikuisten totuudet ovat kipupisteitä pieleen menneistä ihmissuhteista, katumuksen hetkiä, menetettyjä tilaisuuksia ja toteutumattomia unelmia.

Ne eivät varsinaisesti piristä yhteistä illanviettoa.

Niin mukavaa kun olisikin palata jonnekin sinne pyörivän pullon alkulähteille, se aika on mennyt jo.

Huomaan toivovani, että ehkä kymmenen tikkua laudalla voisi toimia paremmin, mutta luovun ajatuksesta. Samoihin ongelmiin törmättäisiin varmasti metsässä juoksennellessakin: tosissaan elämää pelaavat aikuiset kantelevat sääntöjä rikkovista kavereistaan ja suuttuvat jos jokin ei mene prikulleen oikein.

ANNA BROTKIN

Kirjoittaja ei aio enää pelata pullonpyöritystä.

toimitus

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.