Kaupunginhallitus säilyttäisi yöpäivystyksen Riihimäellä

RIIHIMÄKI | Yöpäivystyksestä syntynee tiukka vääntö Riihimäen seudulla, sillä Riihimäen kaupunginhallitus päätyi äänin 5-4 kannattamaan sen säilyttämistä Riihimäellä.

Ehdotuksen yöpäivystyksen puolesta teki Juulia Tuominen (vihr.) Mirja Lammin (kesk.) kannattamana.

Heidän puolelleen asettuivat Eija Aittola (kok.), terveyskeskuksen yhtymähallitusta johtava Riku Bitter (kok.) ja Kerttu Lahtinen (kd.).

Yöllisen päivystyksen keskittämistä Hämeenlinnaan puolsivat puolestaan Kari Kaistinen (sd.), Ilpo Ropponen (sd.), Maija Auvinen (sd.) ja Kai Heimonen (kok.).

Yksimielisesti sen sijaan hyväksyttiin Mirja Lammin ehdotus, että kaupunginhallitus käy keskustelun yhdistymissopimuksesta sairaanhoitopiirin kanssa.

Riihimäen sairaala liitettiin osaksi keskussairaalaa vuonna 2003.

Liittymiseen sisältyi sopimus, jonka mukaan molempia yksiköitä kehitetään tasapuolisesti.

Riihimäen yksikössä RYKS:ssä on kuitenkin viime vuosina noussut kiivasta kritiikkiä siitä, ettei sopimusta ole noudatettu vaan, että toimintoja on jatkuvasti keskitetty yhä enemmän Hämeenlinnaan.

LUE LISÄÄ AAMUPOSTIN PAPERILEHDESTÄ TAI TILAAJILLE ILMAISESTA NÄKÖISLEHDESTÄ

Written by:

Toimitus

Ota yhteyttä

Kommentit

Kommentit

Eikös demarien pitäisi juuri olla heikkojen puolella, eikä heitä potkimassa? Yöpäivystyksen lopettaminen olisi ollut kova isku köyhille lapsiperheille ja vanhuksille. Onneksi on vielä päättäjiä, joilla on sydän ja jotka ymmärtävät, että raha ei mene terveyden edelle.

Terveys on peru... (ei varmistettu)

Hei Riksulaiset, juna meni jo!
RYKSin alasajo on jatkunut jo vuosia, sitä ei vaan enään pysty pelastamaan. Palvelut on siirretty Hlinnaan ja osa henkilökunnasta äänesti viime viikolla jaloillaan.

Tietyt tahot pelastivat eilisellä päätöksellä omaa työpaikkaansa ei muuta. Eikö Lammi ole jäävi päättämään oman työpaikkansa asioista??

Kari Kaistinen: Haluaisin perusteluja päätöksellesi. Ensin puolustat RYKSiä niin maan peijakkaasti, nyt äänestit KHKS:n puolesta. Sekoilua?

Liehui (ei varmistettu)

"Kanta-Hämeen keskussairaalan Hämeenlinnan yksikön reumapoliklinikalla työskentelee reumatologi Tea Uusitalo. Reumatologi Riitta Komulainen on kerran viikossa Hämeenlinnan yksikössä ja muina päivinä vastaanotot ovat Riihimäen yksikössä. Reumahoitajina ovat Hämeenlinnassa Marika Orava ja Riihimäellä Mirja Lammi."

Jäävi.

OnniPoika (ei varmistettu)

Kyllä nyt tietää ketä äänestää ensi vaaleissa. Käsittämätöntä Hämeenlinnaan päin pelaamista joiltakin.

tietäjä (ei varmistettu)

joo ja tietää ket ei ei äänestä ja suosittelee sitä kavereille kans

hus; hus (ei varmistettu)

Yhdyn aivan täysin kummankin edelläolevan kommentoijan mielipiteeseen siinäkin, että taas kerran työläisten ja vähäosaisten puolueena itseään mainostavat demarit tekivät taas kerran tosi "kuprun" äänestäessään Riihimäen sairaalan yöpäivystyksen täällä pitämisessä Juulia Tuomisen (vihr) ehdotusta vastaan säilyttää yöpäivystys Riihimäellä.
Siis taas kerran haloo. Haluavatko Rixun demarit ihan tosissaan, että Hausjärven, Lopen ja Riihimäen asukkaat joutuu yöpäivystyksestä apua hakeakseen menemään jatkossa aina Hämeenlinnaan? Vaikka täysillä toimiessaan meillä on täällä Riihimäellä hyvä sairaala. Jos sille annettaisiin järkiperäinen tuki, eikä joka käänteessä "potkita" sen tulevaisuutta vastaan. Koko nykyiselle touhulle kun "nauraa naurismaan aidatkin", kute vanha sanonta kuuluu!
Eikä siinä kaikki. Näin toimien koko Riihimäen sairaalan kaikki palvelut vähitellen siirretään Hämeenlinnaan Kanta-Hämeen Keskussairaalaan.
On tosi hölmöläisten hommaa koko tämä jo vuosia jatkunut farssi, koskien hyvää hoitoa tuottavaa Riihimäen sairaalaa

Pertti Haavisto... (ei varmistettu)

Hyvä Riihimäki, lähialuepalveluiden säilyttäminen voitti ja seudun asukkaiden etu.

Eikös tätä alettu oikein urakalla järjestellä ja mitä ilmeisemmin suljettujen ovien takana jo vuonna 2009 jälkeen....jolloin Lintumäki ja Kiemunki astuivat remmiin ? Vai miten se lienee ollut ? Siellä hyvä veli järjeselmä pyörii -- otetaa vähä viiniä niin kyllä ne sopimukset siitä syntyy. Vedetään mahdoll. vielä kotiin päin sukulaisen ym kummin kaimat, se tekee hommat edullisesti ym ym..... Mitähän mahtaa kaikkea löytyä sieltä suljettujen ovien takaa josta vain muutamat ehkä tietävät ? Kyllä nyt olisi Kanta Hämeen alueen - niin Hämeenlinnan kuin Riihimäen seudun - asukkaiden ja kaupunkilaisten/kuntalaisten ja kaikkien veronmaksajien edun mukaista, että asia pengotaan oikein perin pohjin. Käänetään jokaikinen kivi. Jos on tultu töppäiltyä niin ne pitäisi tunnustaa ja antaa tilaa uusille - ja uusi sakki kehiin ja toteuttamaan strategiaa kuten se on yhdistyessä v. 2003 sovittu !

donna (ei varmistettu)

Valtuuston Pj Tolvanenhan totesi toisaalla tässä lehdessä,
että yöpäivystys tuskin säilyy kustannussyistä (edes TK:n ylläpitämä).
Ei se mene valtuustokäsittelyssä läpi.

Kari Kaistinen todellakin paljasti itsensä, toisaalla näissä keskusteluissa,
että Riihimäellä ei ole mitään ongelmaa hyvällä taloudenpidolla;
kysyttäessä yllättävää jäähallin sekä paloaseman rakentamisen aikaistamista.

Jäähallipäätös tehtiin vähän sen jälkeen, kun Jukka Jalonen oli vieraillut
Riihimäellä; käsittääkseni Kari Kaistisen hyvä ystävä. Siihen tietty sitten piti
laittaa paloasema samaan syssyyn, jotta Jorma Höök ei tunne itseään
"sorsituksi".
Tuossa yllä mainittiinkin pari nimeä ja laitetaan tämä siihen samaan HV -
porukkaa.
Hyriasta pikku maininta, että Heimonen siellä edelleen häärää ja Kaistinen ajoi
tahallaan Hyrian alaisen firman konkkaan vuosi sitten.
Piiri pieni pyörii, mafia siinä hyörii.

Ääänestäisittekö näitä, minä en.
Demarien luotto meni äsken.

en keksi (ei varmistettu)

Äänestyskäyttäytyminen paljasti, että Riihimäen demarien oikeistolaisuus päihittää jo mennen tullen Kokoomuksen! Uskomattomia takinkääntäjiä. Ei tietoakaan solidaarisuudesta tai sosiaalidemokratian arvoista. Tuijotetaan vain omaan napaan ja vaalitaan omia, pikkuporvarillisia etuja. Vaikea kuvitella että puolue saisi valtuustoon puoliakaan nykyisestä valtuutettumäärästä, jos meno ei muutu ihmisläheisemmäksi.

Oksettaa (ei varmistettu)

Hämeenlinnan suunnitelmissa on rakentaa sinne yksi uusi sairaalarakennus 10000 neliötä (sata metriä kanttiinsa!) vuoteen -16 mennessä samalla kun toimivia Riihimäen tiloja henkilökuntineen ajetaan alas. Riihimäen seutu maksaa kolmasosan tästäkin lystistä. Haloo! Toimintoja jo nyt siirretään Hämeenlinnaan kirjaimellisesti hinnalla millä hyvänsä. Riihimäellä supistetaan, Hämeenlinnassa sama sitten tehdään kolminkertaisella "lisätyö"hinnalla. Uskokaa huviksenne. Eipä sureta Riihimäen seudun tiettyjä päättäjiä kustannukset ja paikkakunnan veronmaksajien pysyminen jos oma toiminta halutaan lopettaa. Mikä vika on esim. Forssan mallissa, hoito tehokasta ja veronmaksajille maan kaikkein edullisimpia.
Entäs ne kymmenet ihmishenget jotka ovat säästyneet siksi, että asiantuntevaa ensiapua on saatu välittömästi oman päivystyksen ansiosta. Joka ei usko puolen tunnin siirron paljon haittaavan niin yrittäkääpä olla hengittämättä se puoli tuntia.
Toivottavasti esim. Aamuposti kunnallisvaalien alla muistuttaa, ketkä ovat äänestäneet oman sairaalan puolesta ja ketkä sitä vastaan.

Ryksiläisen siippa (ei varmistettu)

Yksi lisänaula arkkuun:

Hausjärven kunta ei näe tarpeelliseksi yöpäivystyksen pitämistä Riihimäellä. Hausjärvi perustelee kantaansa yöpäivystyksen vähäisellä kävijämäärällä, kuntien erittäin tiukalla taloudellisella tilanteella ja lyhyellä etäisyydellä Hämeenlinnaan.

Aiemmin Riihimäen kaupunki päätyi sille kannalle, että yleislääkäritasoinen yöpäivystys tulisi säilyttää Riihimäellä. Yöpäivystyksen säilyttämisen hinnaksi on arvioitu puoli miljoonaa euroa

Yle Häme 9.5.2012

pami (ei varmistettu)

Hausjarvella on pari immeista, jotka on hallituksessa ottannu periaatteekseen vastustaa Ryksia oli perustelu mika tahansa. Oma lehma ojassa, sananmukaisesti.

Kelmi (ei varmistettu)

Hän lie toinen:
Hausjärvi:
Hietanen Satu
sairaanhoitaja, yrittäjä (hoitopalvelu)
- kunnanhallitus
- khshp valtuuston jäsen
Ei varmaan ole ainakaan haitaksi, että yritys toimii samoilla osa-alueilla kuin hänellä
on valltuustopaikka sairaanhoitopiirissä.

Toinen taitaa olla Ristavaara Heini, varma työpaikka, sairaalan sossu, tietty
valtuutettu.

immeiset (ei varmistettu)

Näin on näreet - ne kaksi naista vie Hausjärveä minne lystää ja kunnan pääpomon ohjeiden mukaan ja hallituksen herrat eiku vikisee. Naisena hävettää hietanen -ristavaara toiminta ja oman edun tavoittelu, edm toinen esittää ja toinen kannattaa tai sitten silvan. Hävetä pitäisi, olette sentään saaneet kuntalaisilta ko mandaatin toimia kunnan edun mukaisesti ja taitaa siellä olla jotain mainintaa lähialuepalveluiden säilyttämisestä eikä vain oman palvelun tuottamisen hyväksi. Mitähän mahdoitte vastata vaalikoneessa 2008 ?

On teillä kyllä varaa ostaa kunnalle jotain hel....n golf osakkeita kentältä jota ei edes ole olemassa, mutta terveydenhuollosta ette viis veisaa. Se taitaa olla niitä kokoomuslaisten metkuja ja muut menee perässä - suurta ja mahtavaa....!

Kuten keskustelupalstalla (suomi 24) aiemmin oli maininta mitä yksi yö ns kustantaa / työntekijä, 342 € (tosi hyvä palkka noilla hoitajilla on, kukaan tuttavani-hoitsu- ei kyllä yöstä tollasta palkkaa saa - kysyin parilta )ja jos se jaetaan kolmen kunnan kesken ymmärtääkseni siitä jää 114 ekeä / työntekijä.

Suomi syytää Kreikkaan rahaa vaikka kuinka, niin sitten, kun yksi yöpäivystys maksaisi kunnille 500 000 ekeä niin siinä on liikaa !!! Älyvapaata toimintaa. Jos siis kaikki kolme kuntaa lähtee hommaan mukaan niin hinta on 500 000 kolmelle kunnalle - eli yhdelle 166 666 / vuosi. Eikö hausjärvi maksanut niitä golffariosakkeita jo 60 000 eken eestä ?
Lasketaan toisin. Alueella asuu 46 236 asukasta (Rmk 28018, Hausjärvi 8840, Loppi 8378) sekä kesäasukkaita niin Lopella kuin jonkin verran Hausjärvellä ja Riihimäessä.
Jos ajatellaan, että kustannus olisi yöpäivystykselle se 500 000 € ja alueella on tuo asukasmäärä niin silloin vuotuinen kustannus / asukas olisi 10,82 € ! Tai vaikka se olis 600 000 ekeä / vuosi kustannus olis 12,97 €/ asukas/vuosi. Se on kyllä pieni maksu siitä, että pääset nopeasti hoitoon läpi vuoden ja vuorokauden ajasta riippumatta esim. lapsen kurkunpään tulehdus tai sappikohtaus tai virtsatiekivivaiva - kaikki voi olla hel..tin kipeitä ja lapsella vielä kurkunpää voi ahtautua ja tukehtuminen on lähellä, infarkti ym. vaivoja unohtamatta. Kuka päättäjä haluaa ottaa vastuun jos tai kun joku menehtyy matkalla Hämylinnaan ?? Kysyn vaan.
Ai niin eikä auta unohtaa ikäihmisiä/liikuntarajotteisia ym., jotka asuvat palvelutaloissa tai vanhainkodeissa onhan nyt Riksun lääkäriin sairaalaan yöllä lyhyempi matka kun hämylinnaan kuljetaan sitä sitten Lopelta tai Hausjärveltä tai Riihimäestä.
Käsittääkseni yhden ambulanssin pelkkä hankinta maksaa 300 000- 500 000 € varustuksesta riippuen - pitääkö paikkansa. ? Ja siihen muut vuotuiset kulut päälle - ja tunnetusti niin bensa kun dieselkin on päättäjien mielestä ilmeisesti halpaa ??!!

Lopen päättäjillä on vielä vara valita - tehkää hyvät päättäjät järkevä päätös ihmisten kannalta ! Älkää aina ajatelko rahaa ensimmäisenä ! vaan niitä ihmisiä joita teillä kunnassa asuu - ja saatattehan te itsekin joskus tarvita apua päivystyksellisesti.

huh hei (ei varmistettu)

"Naisena hävettää hietanen -ristavaara toiminta ja oman edun tavoittelu, edm toinen esittää ja toinen kannattaa tai sitten silvan. "

Eiks toi Silvan oo mies?? Kimpassa?

1+1+1 (ei varmistettu)

Palveluneliö Oy sivuilla olevien tietojen mukaan rekrytöi henkilökuntaa, eli yritys voinee paksusti.
Omistaja on Hausjärven kunnanvaltuutettu, jolla on myös ao. luottamustehtäviä. Se on hyvä, että
Hausjärven tiedotteen mukaan Hämeenlinnaan on lyhyt matka.

Hausjärvi Satu Hietanen
- Kunnanhallitus
- khshp:n valtuusto

Kotisairaalamme toimii Hausjärven, Lopen, Riihimäen, Janakkalan, Hyvinkään, Hämeenlinnan sekä Uudenmaan alueella.

Tarjoamme myös terveydenhuoltoalankoulutuksen saanutta henkilökuntaa hoivayksiköihin, sairaaloihin, kotipalveluun ja kodinhoitoon.

Henkilökuntaamme kuuluu sairaanhoitaja ja lähihoitajia. Lääkeluvistamme vastaa vastuulääkäri, ja henkilökunnallamme on lainmukaiset lääkeluvat.
Toimimme 24h vuorokaudessa.

http://www.palvelunelio.fi/?Palveluneli%F6_Oy

mahd. asiakas (ei varmistettu)

Niinpä niin, Ristavaara; joka siis myös H:järven valtuustossa on
kuinkas muutes Riksun Aluesairaalan JOHTAVA sosiaalityöntekijä.
Sattumoisin näkyy tuo Neliö myyvän osaamistaan myös sairaaloille.
Ei kai siinä mitää laitonta ole, jos ylipäätään kauppa tehdään ja
kuka niitä päätöksiä tekeekään.

jippon (ei varmistettu)

Aivan käsittämätöntä toi Satu Hietanen ja Heini Ristavaaran sumplimine!!! Luulisi mediaa kiinnostavan että he tekevät jatkuvasti itseään koskevia päätöksiä kunnan hallituksessa.

Ihan sama kuin kauppaliikkeiden edustajiston jäsenet väittää kirkkainsilmin että ei se edustajan rooli vaikuta mitenkää kauppojen kaava asioista päättämisee.

Ulos tollasset pyrkyrit ja oman edun tavottelijat!!

Unski65 (ei varmistettu)

Niin,
Se on hyvä pitää virmaa, jossa on lekuripäivystys ympäri vuorokauden;
paikallinen kysyntä saattaa lisääntyä, kun ei kaikki (varakkaimmat viitti)
hämptowniin yöllä mennä laastaria laittamaan, rixussahan onkin ovet
säpissä.
Miten muuten se sopii yhteen, että on yhtaikaa SH-piirin asioista päättämässä,
kuten nyt rixun kohtalosta ja itse toimii samalla alalla; tuskin kai siinä mitään
estettä ole, en tiedä.

??? (ei varmistettu)

Liehui ja Onnipoika:Tietääkseni reumapoli ei toimi yöaikaan...

Poumareli (ei varmistettu)

Vaan Mirja Lammipa siellä hääräilee. Ja hääräili myös vermistamassa oman työpaikkansa pysymisen kunnanhallituksen päätöksellä. Jäävi mikä jäävi, mutt Riksussahan voi sooloilla miten haluaa. Korruptio kukostaa ja kavereiden kaverit.

Liehui (ei varmistettu)

Kiitos palautteesta. Työpaikkani on Riihimäen sairaalan reumapolilla. Toistaiseksi ei ole päätetty, että ajanvaraustoimintaa oltaisiin siirtämässä Hämeenlinnaan. Siten työpaikkani säilyy. Päivystyksessä en ole töissä enää, joten päivystyspäätöksellä ei ole vaikutusta omiin työtehtäviini. Työuraani on jäjellä vielä pari vuotta. Jääviyden olen tarkastanut, lakimiehen mukaan en ole jäävi päättämmän asiasta. Päätöksestä en myöskään saa mitään henkilökohtaista hyötyä.
Ympärivuorokautisen päivystyksen halusin toimivan Riihimäellä syistä, joista kirjoitin valtuutetun puheenvuorossa AP:ssa 6.5.12.

Mirja Lammi (ei varmistettu)

Riihimäen demareiden tavoitteet 2009-2012 /

Ei voi edes nauraa:

Sairaiden hoitaminen ja terveyden edistäminen
Riihimäellä on saatavilla laadukasta terveydenhuoltoa – Riihimäki on keskeinen toimija terveydenhuollossa myös alueellisesti.
■ennaltaehkäisevä terveydenhoito, terveyskasvatus ja väestön terveyserojen kaventaminen on tärkein painopistealue
■hoitopalvelut ulottuvat kaikille, terveyspalveluista peritään kohtuullinen maksu
■terveyskeskuksessa ei ole jonoja ja henkilökuntaa on riittävästi
■kaupungin perusturvatoimen ja terveydenhuollon yhteistyö toimi ja palvelee sekä kotiin, että laitoksiin annettavaa laadukasta hoitotyötä
■terveydenhuollon kustannukset ovat hallinnassa terveyskeskuksen ja sairaanhoitopiirin yhteistyöllä
■sairaanhoitopiirin Riihimäen yksikköön organisoidaan perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon yhteinen päivystysyksikkö sekä akuuttihoito-osasto
■hammashoidon välttämättömiin toimiin pääsee kohtuuajassa

Lähde:

http://riihimaensosialidemokraatit.fi/avainsana/reilu-suomi/

B. W. (ei varmistettu)

Riihimäen demarien kavala kaksinaamaisuus paljastui kaikessa karuudessaan. Turha odottaa mitään äänivyöryä seuraavissa vaaleissa.

Entinen äänestäjä (ei varmistettu)

Yhdyn täysin edelliseen. Minäkin olen lähes aina äänestänyt kuntavaaleissa sdp:tä, mutta tämä Riihimäen sairaalaa koskeva todellinen farssi on saanut aikaan sen, että tulevan syksyn kuntavaaleissa ääneni annan aivan toisaalle. Valitettavasti näin käy sdp! Onko "silmät sokeutuneet" nykyhallituksessa olon aikana kokoomuksen rinnalla?

Asianne ei korjaannu kuin sillä, että teistä nykyisistä sdp:läisistä yksikään ei asetu edes ehdolle syksyn kuntavaaleissa, sillä vain silloin on edes pieni mahdollisuus, että entinen hyvä sdp:läisyys voi nousta Riihimäellä sille tasolle, mille se kuuluu luotettavana ja sosiaalista tasavertaisuutta ajavana puolueena.

Pertti Haavisto... (ei varmistettu)

Kiitos kaupunginhallitus ! Tietenkin päätös olisi pitänyt olla yksimielinen -joten onneksi on vaalit tulossa.Juulia hoidit hyvin Aino-Kaisan tehtävän !!

Jonni Lumperi (ei varmistettu)

Kuntavaalit on tulossa syksyllä. Joten nyt olisi riihimäkeläisten vihdoin herättävä, että Riksun demareiden ja kokoomuslaiten valehteleva toiminta on saatava loppumaan. Tämä terveyskeskuksen sähläys on vain jäävuoren huippu Riihimäen politiikassa. On täysin käsittämätöntä miten riihimäkeläisiä viilataan linssiin. Ropponen, Heimonen, Kaistinen eivät todellakaan ansaitse tulla uudestaan valituiksi seuraavissa vaaleissa. Kuten nimimerkki nimimerkki B.W esitti demareiden tavoitteet, niin suorastaan on valehdeltu riihimäkeläisille. Kyllä rahaa löytyy jäähallin tekemiseen, Höökin palo-asemalle ja Kalmun pakkolunastusuhkailuille. Lisäksi Lundin ajojahti. Eikö olisi aika muutoksille ja saada nämä demareiden oikeistosiipi pois ja Kokoomus pois vallasta.

Sick (ei varmistettu)

Mitä sitä Lundia joka paikkaan sotketaa, pois sekin joutaa sähläämästi
joka paikasta.
Kaistisen vaalikonevastaukset on "surullista luettavaa" 2008.
Saa nähdä, että mitä roskaa paperille tällä kertaa painetaan.
Aika olisi laittaa vaihtoaitioon hoitamaan vaikka noita mmutamia elinkeino-
elämän luottamustehtäviä businesten ohella.
Mihin seuraavista laittaisitte ensisijaisesti rahaa, jos kehittämiskohteita joudutaan asettamaan tärkeysjärjestykseen?

Terveydenhuolto

Kaistinen, Kari:
Terveyskeskuksemme ja aluesairaalan tulevaisuuden ratkaisut ja kapasiteetti palvelemaan täysmääräisesti alueemme väestöä. Hyvä tervveydenhuolto on tahdon asia!

Ehdokkaan oma esittely kunnallisvaalikone 2008

Kaupunginvaltuutettu 2 kautta, Riihimäen seudun terveyskeskuksen kuntayhtymä - yhtymähallituksen pj. Hämeen päihdehuollon ky - valt. pj. + muutama elinkeinotoimen luottamustehtävä. SDP puoluevaltuuston jäsen ja Riihimäen Sos.dem. kunnallisjärjestön pj.

X (ei varmistettu)

Kaistisen kaksinaamaisuus on nyt tullut todistettua. Mies puhuu ja kirjoittaa toista, mutta käytös ja teot ovat ihan päinvastaisia.

Entinen äänestäjä (ei varmistettu)

Riihimäen muutaman hoitajan kampanja säilyttää työpaikkansa, ei muuta koko Ryksivouhotus. Toinenkin voisi tulla nimellä esiin.

kari.s (ei varmistettu)

Oiskos noissa demaripomo Kaistisen sekä muiden tovereiden
antamissa vaalilupauksissa mitään kuluttajansuojaa olemassa?
Seuraavan kauden lupauksiin kannattaisi laittaa: kaikki sitoumuksetta.
On ne nimittäin niin perseelleen mennyt, kuin mennä yleensä voi.
Ei todellakaan tartte funtsii, että äänestäiskö suoranaisia pettureita.
Se on nyt nähty.

eksä (ei varmistettu)

Millä ihmeen rahalla Riihimäki mittään tekee??Yöpäivystyksen kannattajat voisi etsiä rahtkin siihen. Ei ihmisillä muuallakaan päin Suomessa ole erikoissairaanhoitoa nurkalla. Mutt Riihimäellä on rahaa.

tuovi (ei varmistettu)

Kyllä tästä maasta rahaa löytyy, mutta sitä lapioidaan kaikkeen muuhun kuin oman kansan tarpeisiin. Kansa maksaa pankkiherrojen pelivelat saamatta mitään vastineeksi. Se, että Riihimäellä ei ole rahaa, ei ole selitys. Ei kai sitä rahaa ole, kun kuntien valtionosuuksia on vuosikausia on leikattu pala palalta. Julkista terveydenhuoltoa ajetaan tietoisesti ja systemaattisesti alas. Näin luodaan markkinoita yksityisille. Kyseessä on osa uusliberaalia vallankaappausta, jonka lopullisena tavoitteena on lakkauttaa julkinen valta kokonaan. Tämä on siis eräänlaista käänteiskommunismia. Terveyspalveluiden alasajo on kuitenkin kylmäverinen ja harkittu rikos ihmisyyttä vastaan. Jos joku kuolee hoidonpuutteeseen upporikkaassa maassa, katson, että hänet on murhattu. Rikolliset kuitenkin pääsevät kuin koira veräjästä...

Matteus 25:41-46 (ei varmistettu)

Paremman palvelun Hämylinnassa saa, ku siellä on laprat ja röntgenin ja leikkausvalmius. Riihimäen päivystyksessä vaan kädestä pidellään otetaan verikokeita. Jos jotain muuta tarvitaan, niin Hämylinnaan ja muuhun parempaan paikkaan viedään. Ja tästä kädestäpitämisestä sitten maketaan yli puoli miljoonaa.

tuovi (ei varmistettu)

Kannattaisi Tuovin joskus käydä paikanpäällä, jotta kosketus todellisuuteen palaisi.

Entinen äänestäjä (ei varmistettu)

Muistakaa ihmiset kuka myi sairaalapalvelut teiltä,syksyllä on mahdollisuus vaikuttaa.
Ensin oli Räty ja nyt Kaistinen,siitä alkakoon demareiden alamäki.
Pentti Paajanen.
entinen demari.

Heinola (ei varmistettu)

On se hyvä, jos täällä me demarit saamme päättää vaikka emme ole tietääksemme Riihimäen suurin puolue vielä. Ymmärrän huolenne erikoissairaanhoidon osalta, mutta kun ei ole tekijöitä niin on paha järjestää varsinkin kun mikään tänä päivänä ei todellakaan ole ilmaista. Erittäin tärkeässä asemassa on nyt kuten aina on ollutkin ambulanssin henkilökunta joka tulee antamaan ensiavun ( siis sen avun millä elät ) ja päättämään mistä saat parhaimman mahdollisen jatkohoidon (nyt meidät on ensiksi viety ryksiin ja sieltä kuitenkin hämeenlinnaan ). joten demarina ja duunarina joka on yli 30 v maksanut tähän kaupunkiin veroja hyväksyn tämän päätöksen kunnes joku osoittaa ne miljoonat mitkä erikoisairaanhoidon järjestäminen yöaikaan tarttis.

Duunari (ei varmistettu)

Palveluneliö ei tietääkseni ole eurollakaan myynyt palveluita sairaanhoitopiirille, ei myöskään kuntayhtymälle. Tietoja voi halutessaan tulla katsastamaan, ota yhteyttä 040 7276011. Joku tuntuu tietävän yrityksen asiat paremmin kuin minä itse. Enempää ei liene tarvitse kommentoida keskustelua, joka käydään nimimerkin suojissa.

Satu Hietanen (ei varmistettu)

Kuten sanottu, voi ottaa yhteyttä ja tulla katsomaan.Ihan näkee sitten varmuudella jokainen itse.

Satu Hietanen (ei varmistettu)

Kyllä on muutamalla hoitsulla huoli työpaikastaan, turvallisesta hoidosta viis. Hameenlinnaan vaan saamaan hyvää hoitoa.

Jorkki (ei varmistettu)

Voe kun näilläkään kirjoittajilla ei o mitään tietoa, mikä on jäävi ja mikä ei. Ja kaikki muutkin epäolennaiset asiat yritetään vetää mukaan. Ettei vaan huomattaisi että Riihimäen päivystyksen aika on mennyt jo. Ei oo varaa pitää kaikkea. Eipä helsingissäkään ole päivystystä nurkalla. Eikä lapissa. Eikä sielläkään immeiset kuole käsiin.

pellehermanni (ei varmistettu)

Ei polla pelaa itsellä, jos ei ylläkään.
No eipä tämän päivän lehti tuonut MITÄÄN selvyyttä, sekoitusta vaan.
Kunnon tieto on noilla valtaapitävillä kiven alla.

tsögö (ei varmistettu)

Johtajaylilääkäri Järvinen puhuu Lukijalta -palstalla perusterveydenhuollon
yöaikaisesta päivystyksestä 22-08.
Tuntuu siltä, että lääkärikunta ei tiedosta viikonloppujen olemassaoloa lainkaan,
jolloin päivystys olisi tarpeellisin, mm. ala-ikäisten huumekokeilujen yms
takia.
Kukaan ei taida noihin aikoihin sairastaa.
Viekö poliisi joka rattijuopon Hämeenlinnaan tarkkusalkomeriin.
Yhteistyötä tarvittaisiin nyt alueen kuntien kesken, mutta kuulemma kepu ei
sairasta ollenkaan tai sitten ovat niin piheä, että kärsivät.
Muut puolueet haluaisivat kehittää.

yhteen hiileen hops (ei varmistettu)

Ja maksetan ainakin 700 000 ekee tästä yöhoidosta. Jep Jep. Rahalla saa ja hevosella pääsee. Rakennetaan vielä jäähalli ja paloasema, niin talous on vahvasti kuralla.

pellehermanni (ei varmistettu)

On se vaan vallan mainiota, että päästään kuin päästäänkin nauttimaan
"lähipalveluista", vai mitä keput;)

hyvä, hyvä (ei varmistettu)

Sivut

Osallistu keskusteluun