Päivän puheenaihe

Poliisi varoittaa aiheettomista laskuista

Poliisi varoittaa huijarifirmoista, jotka laskuttavat olemattomista palveluista tai tavaroista.Poliisin mukaan etenkin puhelinmyynti on käynyt yhä aggressiivisemmaksi ja asiattomien laskujen lähettäminen on lisääntynyt huimasti.Lue lisää päivän lehd... Lue lisää »


Kaikki keskustelut

 
Paikalliskeskustelu » Riihimäki » Permakulttuuria Riihimäelle

Permakulttuuria Riihimäelle

PERMAKULTTUURIA RIIHIMÄELLE

Nyt kun Peltosaaren viljelypalstaprojekti on ainakin tämän kesän osalta näin hyvin onnistunut, tahtoisin sanoa pari sanaa. Ilmastonmuutos on jo pitkällä ja meidän kaikkien, ei vain päättäjien, tulisi pikapikaa alkaa tekemään sille jotakin. Englannissa on alkanut ns Siirtymäliike eli Transition Towns- projekti, joka on pikku hiljaa leviämässä Suomeenkin.

Siirtymäliikkeen idea perustuu pitkälle ns permakulttuuriin. Permakulttuuri tulee sanoista permanent culture. Se pyrkii pysyvään kulttuuriin pyrkien näkemään asioita kestävinä kokonaisuuksina, perinteitä noudattaen, paikallista tukien, ei loputtomina ahneuden ja massiivisen, luontoa tuhoavan tehotuotannon lähteenä. Jokainen voi omalla kohdallaan hyödyntää sitä niin työpaikallaan, firmassaan, kotonaan, parvekkeellaan, pihallaan, kerrostalonsa pihalla, palstallaan kuin maatilallaankin, jos sellainen on.

Permakulttuuri kunnioittaa luonnon monimuotoisuutta, sen idea on yksinkertainen ja se on kaikkien toteutettavissa. Se pohjautuu kaikkien ympärillämme olevien asioiden suhteeseen ja yhteyteen, niiden pysyvämpään ja kestävämpään yhdessä toimimiseen, energian ja materiaalien kierrättämiseen, pysyvien ja tasapainoisten elinyhteisöjen ja ympäristöjen luomiseen, hyvään ja eettisempään tuotantoeläinten kohteluun siten että energiaa, myös lihasenergiaa, käytetään mahdollisimman vähän. Permakulttuurin motto ei ole ”takaisin luontoon” vaan ”luonto takaisin”. Sitä on toistaiseksi harrastettu maailman ekokylissä kuten Findhorn, Auroville ja Crystal Waters mutta se on pikku hiljaa laajenemassa muuallekin.

Nyt kun öljyn laatu koko ajan heikkenee ja sen hinta nousee on energiaa säästettävä ja aktiivisesti siirryttävä käyttämään kestävämpiä energiamuotoja. Ruoan tuotanto voidaan muuttaa paikallisemmksi siten että jokainen alkaa kasvattamaan ruokaansa omilla ikkunalaudoillaan, pihoillaan, parvekkeillaan, kotikulmillaan, saaden siten maapallon hiilidioksidimäärää vähenemään. Itse kasvattettu ruoka, vähäkin sellainen, auttaa meitä ymmärtämään luonnon kiertokulkua tavoilla, jotka ovat meille ja koko maapallollemme enemmän kuin elintärkeitä.

Myös Peltosaaresta voitaisiin tehdä todellinen ekokaupunginosa siten että pikku hiljaa jättäydytään pois energiaa ja luontoa kuluttuvasta ruohonleikkuusta, pelkästä koristekasvien viljelystä pihoillamme ja siirrytään esim pienien metsäpuutarhojen luomiseen. Nämä kauniit ja tuottavat metsäpuutarhat ovat helppoja rakentaa. Ne ovat puiden ja ravintokasvien keitaita, pitävät lähes kokonaan huolen itse itsestään ja niistä riittäisi ruokaa kaikille tässä aina vain pahemmin kriisiytyvässä ravinnontuotannon maailmassamme. Ei pelkkä rakennusten ekologisemmaksi rakentaminen tee Peltsistä ekokaupunginosaa, siihen tarvitaan paljon muutakin. On ajateltava kokonaisuuksia!

Myös lapset saisivat paljon uutta ihmeteltävää ja opittavaa kun huomaisivat, että heidän ruokansa kasvaa puussa! Metsäpuutarhat eivät houkuttele vandalismiin, päinvastoin. Ketään ei vandalismi edes kiinnosta silloin kun ruokaa on omasta takaa vapaasti koko ajan saatavilla! Meillä on Peltsin ala-asteen kentän vieressä jo mahtavat Marja-Aronia-pensaat, mutta lisää tarvitaan.

Nyt kaikki mukaan Siirtymäliikkeeseen! Lisätietoja Siirtymäliikkeestä ja permakulttuurista saa Googlesta, Wikipediasta ja minulta.


Tuula Maisonlahti,
Riihimäki

22/09/2009 9:21 am, Tuula Maisonlahti | Ilmoita asiaton viesti

Keskusteluohjeet

Nettikeskustelun etiketti

Keskustelupalstalla sana on vapaa, mutta asiattomuudet poistetaan. Suomen Lehtiyhtymä ei vastaa keskusteluissa esitetyistä mielipiteistä. Jokainen keskustelija on vastuussa omien viestiensä sisällöstä. Käyttäjät voivat ilmoittaa asiattomasta viestistä huutomerkki-kuvaketta klikkaamalla. Voit keskustella joko omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Keskustelukommentin jättäminen edellyttää toimivan sähköpostiosoitteen ilmoittamista. Sähköpostiosoite ei kuitenkaan näy julkisesti.

Keskustelun tulee olla

Asiallista ja lainmukaista

Normaalia tekstiä, ei huutamista eli isoja kirjaimia

Mielipide keskustelun aiheesta, ei mainos tai tiedote

Siistiä suomen kieltä, ei kiroilua

Keskustelijan oma kommentti, tekstin suora kopioiminen muista julkaisuista on kiellettyä.

Jos uutisessa on asia- tai painovirhe, laita kommentin sijaan sähköposti osoitteeseen webmaster@lehtiyhtyma.fi. Voit antaa myös palautetta keskustelupalstasta. Keskustelupalstan kommentteja voidaan julkaista myös lehden sivuilla.

Terveys

Sikainfluenssa-selvitykset jatkuvat edelleen

Vaikka sikainfluenssapandemia on virallisesti julistettu päättyneeksi, ei tautia ole vielä voitettu. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimusprofessori Petri Ruutu kertoo uusien sikainfluenssatapausten määrän lähteneen viime viikkoina nous... Lue lisää »


 

Aamuposti, Helsingin Uutiset, Iltalohja, Imatralainen Jyväskylän kaupunkilehti, Karkkilalainen, Keski-Uusimaa, Kuopion Kaupunkilehti, Lappeenrannan Uutiset Länsi-Uusimaa, Länsiväylä, Mäntsälän Viikkouutiset, Nurmijärven Uutiset, Seinäjoen Sanomat, Sipoon Sanomat, Tamperelainen, Turkulainen, Uusimaa, Vantaan Sanomat, Vihdin Uutiset, Viikkouutiset | Työ ja tekijät

Powered by eZ Publish