Päivän puheenaihe

Kaljaporukat tulleet myös seurakunnan saunailtoihin

Humalassa uimaan lähtenyt mies herätti pahennusta keskiviikkona Hyvinkään seurakunnan saunaillassa Sääksin leirikeskuksessa.Paikalla ollut perheenisä kertoo, että runsaasti alkoholia nauttinut keski-ikäinen mies lähti uimaan syvälle ja muut paikalla... Lue lisää »


Kaikki keskustelut

 
Paikalliskeskustelu » Hyvinkää » Lumikouru Hyvinkäälle.

Lumikouru Hyvinkäälle.

Vaikka olenkin Riihimäeltä, niin saanen kannattaa lumikourun rakentamista Hyvinkäälle.
Perustelen sitä sillä, että ensinkin se olisi mielestäni hyvä kunnianosoitus Hyvinkään omalle olympiamitalistllle Peetu Piiroiselle.
Toiseksi sillä on tulevaisuutta ajatellen mitä positiivisin vaikutus niin itse Hyvinkään- kuin myöskin ympäryskuntien tuleville Peetu Piiroisille. Lähialueelta kun kyseistä kourua ei tietääkseni löydy.
Kolmanneksi. Muutenkin kaikenlaiseen liikuntaan ja urheiluun kannattaa aina satsata. Juuri siksi etenkin koulujen liikuntatuntien määrää pitäisi aivan ala-asteelta lähtien lisätä mahdollisimman paljon. Koettu tosiseikka on se, liikuntaa ja urheilua harrastava nuori pärjää yleensä tosi hyvin niin koulussa, kuin myös muutenkin elämässään.

08/03/2010 10:20 am, Yxs?, Riihimäki | Ilmoita asiaton viesti

Toivottavasti päättäjät ovat ajan virrassa liikkuvia ja ymmärtävät nuorison kiinnostuneen tänään hiukan eri lajeista kuin kymmeniä vuosia sitten. Lumikouru toisi ehkä paljon laskijoita, jopa kilpailuja tänne jos se on hyvin suunniteltu ja laatutyötä. Peetu on ollut voittoisa maailmalla ja pärjännyt muuallakin kuin Vancouverissa. Hyvinkään kannattaisi takoa nyt se kouru valmiiksi kun rauta on kuumaa.

11/03/2010 1:33 am, hyvinkäähyppy | Ilmoita asiaton viesti

Keskustelupalstalle ei voi toistaiseksi jättää uusia viestejä perjantain klo 16:n ja maanantain klo 8:n välisenä aikana.

Keskusteluohjeet

Nettikeskustelun etiketti

Keskustelupalstalla sana on vapaa, mutta asiattomuudet poistetaan. Suomen Lehtiyhtymä ei vastaa keskusteluissa esitetyistä mielipiteistä. Jokainen keskustelija on vastuussa omien viestiensä sisällöstä. Käyttäjät voivat ilmoittaa asiattomasta viestistä huutomerkki-kuvaketta klikkaamalla. Voit keskustella joko omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Keskustelukommentin jättäminen edellyttää toimivan sähköpostiosoitteen ilmoittamista. Sähköpostiosoite ei kuitenkaan näy julkisesti.

Keskustelun tulee olla

Asiallista ja lainmukaista

Normaalia tekstiä, ei huutamista eli isoja kirjaimia

Mielipide keskustelun aiheesta, ei mainos tai tiedote

Siistiä suomen kieltä, ei kiroilua

Keskustelijan oma kommentti, tekstin suora kopioiminen muista julkaisuista on kiellettyä.

Jos uutisessa on asia- tai painovirhe, laita kommentin sijaan sähköposti osoitteeseen webmaster@lehtiyhtyma.fi. Voit antaa myös palautetta keskustelupalstasta. Keskustelupalstan kommentteja voidaan julkaista myös lehden sivuilla.

Terveys

Turistiripuli matkalaisten yleisin vaiva

Eksoottiset infektiotaudit iskevät harvoin matkailijaan, sen sijaan turistiripuli tai odottamaton tapaturma pilaa reissun sitäkin useammin. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) nostaa matkailijan suurimmiksi terveysriskeiksi alkoholin, liikenteen ... Lue lisää »


 

Aamuposti, Helsingin Uutiset, Iltalohja, Imatralainen Jyväskylän kaupunkilehti, Karkkilalainen, Keski-Uusimaa, Kuopion Kaupunkilehti, Lappeenrannan Uutiset Länsi-Uusimaa, Länsiväylä, Mäntsälän Viikkouutiset, Nurmijärven Uutiset, Seinäjoen Sanomat, Sipoon Sanomat, Tamperelainen, Turkulainen, Uusimaa, Vantaan Sanomat, Vihdin Uutiset, Viikkouutiset | Työ ja tekijät

Powered by eZ Publish